ALGORITMI on ehkä veemäisin sana yrittää saada kerralla oikein kun kirjottaa koneella. Lähes poikkeuksetta se ilmaantuu näytölle jollain tapaa väärin vaikka kuinka olis sen oikein kirjoittavinaan. algortmi algrotimi algorimti alogrtimi… Onneks se ei esiinny mun gradussa ku ehkä viis tuhatta kertaa. Nättii.

Niin. Aattelin vaan kertoa.

Mul ois tämmönen leikki! (No niin, angstiteinit, takasin.)

Tää menee näin: Käsi ylös ne, joiden taloyhtiössä on semmonen ruskea roskis biojätteille. Hyyvä. Sitten käsi alas ne, kenen mielestä se pussi siellä pöntön sisällä on ehkä maailman kaikista epäkäytännöllisistä toteutuksista kaikkein raivostuttavin. (Voit myös laskea kätesi, jos mieleesi tuli kysymys: “Ai mikä pussi?”)

No kas, ei oo paljon käsiä ojossa. Vaikka tää pönttö sillä ilosella omenankuvatarralla (jotenki musta tuntuu et siinä on sellanen?) löytyy direktiivienkin mukaan jokaisen kerrostalon pihalta. Siin on nyt taas joku insinööri pistäny parastaan, ei sitä muuten voi suunnitella roskapussisysteemiä noin päin vittua. Graah!!!

Se kun ekologisuuden puuskassaan ostaa vaihtopäävessaharjan, ja kun puolen vuoden päästä sitä kuppasta harjaa aikansa ällösteltyään yrittää mennä ostamaan sen vaihtopään, niin niitä ei myydä missään. Käytännöllistä.

Ja sit se, kun huomaa kaataneensa pois väärän reseptiyskänlääkkeen. Ei siis sitä, joka oli vanhentunut kolme vuotta sitten, vaan sen, mikä olis ollu käypää kamaa vielä seuraavat kolme, ja josta meni nuppi niin kivasti turraks (poisti se siis yskääkin) ja jonka se hiukan höveli työpaikkalääkäri, joka ei enää ole kuvioissa, joskus vähän ronskilla kädellä määräsi. Ja tietysti tän huomaa alle sekunti tapahtuneen mokan jälkeen. (Tosin tässä tais karma iskeä, koska lääkkeethän täytyis viedä apteekkiin hävitettäväks. I know.)

Niin ja sekin, että tarjouskupongit muistaa aina tarjousajan loppumista seuraavana päivänä. Aina just kun se on mahdollisimman vähän liian myöhäistä.

Se myös, että ryhmiinjako tapahtuu aina sillä luentokerralla, jolta oot ite poissa.

Sit kans se, että aurinko paistaa kerran kolmessa kuukaudessa, ja sit se on just se päivä, ku itellä on tuomiopäivän hedari. Nauti siinä sitten auringonpaisteesta.

Ja sit ne vitun puhelinluettelot. Metsät sileeks ja peltoa tilalle, kansa nimenomaan tarvii nyt nää miljoonan ihmisen lankanumerot. Ei stana. Suunnittelin jo sellasta “Ei puhelinluetteloita, kiitos” -lappua oveen, mutta sitten tulin ajatelleeks sitä puhelinluettelojakajaa - jos se ei pääse eroon niistä, joutuukohan se viemään ne takas jonnekin? Raasu.

MUTTA - kaikki ei sentään ärsytä. Tämä ei pienimmässäkään määrin:

PONEJA STOCKMANNILLA!!!

Tämän myötä nyt sit kuitenkin oikein ihanaa ystävänpäivää.

Kansalaiset, medborgare.

Tiedättekö, kun haette apteekista jotain lääkkeitä, ja sitten siellä lääkepakkauksen sisällä on sellanen lääketietolappunen. Joo, sehän on vähän niinku manuaali, et ehkä teistä ei monikaan oo koskaan edes avannu sitä. Mut ne jotka on, niin ootteko sitten yrittäneet taitella sitä takaisin?? Siis sillai oikein, niinku se oli. Jää meinaan rubikin kuutiot kakkoseks.

Niinpä, mä oon siis vaihteeks kipee. Tällä kertaa kehitin sellasen rouheen 39 asteen kuumeen. Mä oon viimesen vuoden aikana ollu ku imuri kaikkien tautien suhteen. Mitä vaan liikkeellä onkin, niin tänne vaan. Bring it on, mun kropalle kelpaa kyllä! Ja mikähän juttu sekin ylipäänsä on, et aina kun mainitset olevas kipee, niin saat vähintään joka toinen kerta vastaukseks “joo sitä onkin nyt liikkeellä”. Miten sitä voi aina olla liikkeellä?? Mä vaan odotan, et saan jonkun arabialaisen hyppykupan - onkohan sitäki sit jonkun mielestä liikkeellä?

Se on sentään hyvä, et vaik oon toistuvasti kipee, niin saan aina erilaisia lääkkeitä. Tällä kertaa päheen kuulosen Turbuhalerin! Joka nyt oikeessa maailmassa on kuitenki vaan sellanen inhalaattori. Vaihtelua sekin!

Onks se asperiini vai aspiriini? Äh, alkaa taas hyvin.

Asiaan. Ootteko nähny sen mainoksen, jossa kaks tyttöä tulee punttikselta, ja toinen valittaa ku on lihakset kipeet. No tähän toinen heittää näppäränä tsubuna vinkin: “Ota aspiriinia! Niin mäki teen!” Siis WTF?!? Mistä lähtien kuntoilusta tulleeseen lihassärkyyn on ollu ihan ok napsia tabuja?! Venytelkää, helvetti.

Siellä mun pyöräni nyt on, Annankadun Fillarikellarin huolto-osastolla. Nyt koen olevani riittävän zenmäisessä olotilassa avautuakseni toissapäiväisestä accidentistä. Jos olisin tehnyt sen samoin tein töihin tultuani, joku sensuuriviranomainen olisi taatusti lähettänyt Supon kolkuttelemaan meitin ovelle.

Kävipä siis tässä aamuna eräänä (eli toissapäivänä, kuten jo mainitsin), että otin vähän voimakkaamman polkasun startatessani tienylitykseen. Nooh, kuului astetta miehekkäämpi “krunts” (eikö “krunts” ole just tosi miehekäs äännähdys?), molemmat jalat lipes polkimilta (kiitos kyllä, on kauniit kesäjalat nyt - suosittelen kaikille fläpäreissä ja lyhyissä shortseissa fillarointia) ja minä rojahdin siihen pyörän päälle. Tässä vaiheessa sitä taas kerran palaa siihen, että miksi ihmeessä poikien pyörissä on ne keskitangot? Siinä olis jälkikasvuhoureet haihtuneet samoin tein.

Ei siinä sitten muuta kuin pari kirosanaa purkamaan tilanne ja raahautuminen tien sivuun tarkastelemaan tapahtunutta. Lämpimiä terveisiä sille samaan aikaan tietä kanssani ylittäneelle tyttölapselle, joka kyllä katsoi pitkään, mutta ei tehnyt mitään asiaan sopivaa kysymystä tilastani saati sitten pysähtynyt. Mitä sitä nyt suotta omaa matkaansa viivyttämään.

Pyörän diagnoosi paljasti vaihteiden takavaihtajan rattaiden olevan löysällä, joten ajaminen oli mahdotonta. Tai kuten Timo myöhemmissä tarkasteluissa laskutaitoisena yksilönä totesi: rataspakasta puuttuu yksi ratas. En todellakaan ymmärrä miten se on mahdollista? Voiko ratas haljeta sievästä pikku polkaisusta (unohtakaa se “krunts”)? Ilmeisesti voi. Että siellä lepää nyt sitten. Ja maksaa, stana. Miksei mun pyörälle voi ikinä tapahtua mitään normaalia? Tai miksei vaikka mitään?

On ollut vaikea lähteä kirjoittelemaan mitään kepeää tuon edellisen postauksen jälkeen. Mutta meillä, kenellä edelleen on siihen mahdollisuus, on myös velvollisuus jatkaa elämää ja sitä myötä tyhjänpäiväisiä höpinöitä.

Viime viikonvaihteen täytti perusfestarisetti. Tavanomaista tötöilyä Törnävän puistoissa ja pusikoissa. Patti Smith onnistu kyllä liikauttamaan. Ei voinut välttyä ajattelemasta, että tuo kuuskybänen harmaatukka kumppareissaan Provinssin päälavalla - se tuntee Kaikki ja se on nähnyt Kaiken. Ja tuol se vaan jorailee ja meuhkaa puiden pelastamisen puolesta, hee. Ja millä tunteella, mieletöntä kertakaikkiaan.

Mistähän se muuten johtuu, että kännissä oleva ihminen hokee koko ajan samoja asioita ja huutaa ihan vitusti? Ja miksi selvinpäin olevalla ihmisellä ei voi olla joku sisäsyntyinen toleranssi, joka ignorois kaiken känniääliöilyn? Parannusehdotuksia tuotteeseen nimeltä Ihminen.

Ja mistä sekin johtuu, että vaikka maantiellä on usean kilsan mittainen autojono, jossa jokainen yrittää pitää edes jonkinmoisen turvavälin edelläajavaan, aina löytyy tusina urpoa, joiden on ihan pakko lähteä ohittamaan. Sitten kun sieltä tulee joku vastaan, tungetaan siihen toisen pitämään pikku turvaväliin ja koko lakeus hehkuu punaisenaan jarruvaloista. Mistä näitä riittää? Vielä huolestuttavampaa, että kaikilla näillä kiireisillä pilkotti takaikkunalla makuualustaa ynnä muuta tykötarvetta - kolmen päivän festareilta harvoin lähtee kotia päin niitä kaikkein skarpeimpia kuskeja.

Taitaa olla serotoniini- ja kaikki muutkin tasot vähän alhaalla. Väsyttää ja vituttaa. Pah. Kyllähän taas kannatti juuri tänään avata tämä sanainen arkkuni. Huuhaa.

Mä ehdottomasti allekirjoitan, että kaikista naurettavinta on, kun suomalaisilla on toisinaan taipumusta lähteä voittamaan milloin mitäkin kisoja. Siis tiedättehän: Suomi on tänäkin vuonna lätkän maailmanmestari, ihan niin kuin jokaisena (yhtenä) vuonna (12 vuotta sitten). Vaikka tollanen on tositosinoloa mielestäni, ja siinä ollaan onneksi viime vuosina saavutettu hiukan maltillisuutta, kyllä tää totaalinen kelkan kääntäminen herättää inhon väristyksiä. Se on kauheen kiva että osataan olla nöyriä, mutta että haukutaan omaa Euroviisuedustajaamme omien kotikisojemme alla?! Iskuja tulee oikealta ja vasemmalta: “Yleisö hylkäsi Hannan” - koska keikalle johki hemmetin paviljonkiin Kaustisille tuli vain muutama sata henkeä. “Isä ei usko voittoon!” - koska Hannan isä ei halua Hannan voittavan, ettei tytär katoa maailmalle. “Hanna takelteli ulkomaisen median edessä” - koska Hanna ei puhunutkaan jännittävässä tilanteessa sujuvaa englantia (niinkuin varmasti kaikki Ilta-Sanomien toimittajat puhuvat). Oikeesti. Mun mielestä tää osoittaa suomalaiselta medialta kaiken arvostelukyvyn ja tsemppaushengen puutetta. Se on kyllä kaikkea yltiöpäistä hypetystäkin nolompaa, jos täällä olevat turistit ymmärtää lööppitekstit ja näin ollen ajattelee, että edes Suomi ei kannusta omaa edustajaansa. Huh huh. Harmittaa.

Ajoinpa sitten tyylikkäästi erästä naisihmistä päin tuossa Bulsalla. Siis pyörällä. Pyörätiellä. Henkilövahingoilta säästyttiin, kuin myös naisihmisen takin likaantumiselta (mistä hän oli eniten huolissaan). Pyörästäni sen sijaan katkesi jarruvaijeri. Fantsua.

Bulevardi on hengenvaarallinen paikka pyöräillä, kun ihmiset parkkeeraa autot siihen kadunvarteen ja menee hakemaan parkkilippua. Siellä ne sitten väijyy lehmusten katveessa sopivaa hetkeä hypätä selkä edellä työmatkaa kiireellä taittavan pyöräilijän eteen (niin siis ei se pyöräilijä kulje selkä edellä vaan…hehee, mainio tämä suomen kieli!). Ylläripylläreiden järjestäminen on Bulsalla harvinaisen helppoa, kun pyörätie on tulitikkuaskin levyinen. Stana.

Kampanjaidea: laitetaan kaikki Helsingissä liikkuvat pyöräilemään muutamaksi tunniksi ydinkeskustaan. Kyllä se siitä pikkuhiljaa hahmottuu missä ne pyörätiet kulkee ja miten simppeliä se olis jo ennen autotietä (niin juuri, siinä pyörätien edellä) vilkaista kertaalleen molempiin suuntiin. Tai Bulsalla vaan vasempaan, koska se on yksisuuntainen. Miten oliskaan helppoa se. Enemmän se törmäys kuitenkin suhun sattuu, rakas jalankulkija. Mulla on sentään kypärä.

Ai niin. Selvisi sekin, että hätävoimasanani on ilmeisesti SAATANA. Sen nimittäin huusin puristaessani molempia jarruja rystyset valkoisena. Mielenkiintoista.