Mulla ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö yli 20 000 hengen tapahtuman järjestäminen vaatisi ylimaallisia organisointikykyjä, mutta ei kyllä mene kaaliin et miten se sittenkään voi olla niin vaikeeta? Miten musta tuntuu että siellä ei harrasteta pienintäkään riskinhallinta-ajattelua, tai alkeellisintakaan henkilökunnan tiedottamista? Miten on mahdollista, että jo toista vuotta peräkkäin toistuu sama kuvio:

Tilanne: Neiti festarikävijä on ostanut hyvissä ajoin festariliput, leirintäliput ja maksanut autopaikan. Auto on purettu, leiri pystytetty ja on aika viedä auto parkkiin.

Neiti festarikävijä (NF): Mihis tää auto nyt sit pitäis viedä?
Tyttö portilla (TP): No varmaan sinne autoparkkiin…
NF: Ja missäs se on?
TP: Emmä tiiä…

Neiti festarikävijä kääntyy portilla seisovan vanhemman henkilön puoleen, joka osaa neuvoa paikan (joka ei tietenkään ole puolen kilometrin päässä niin kuin etukäteisohjeissa on kerrottu, vaan ainakin kilometrin päässä, mutta se nyt oikeastaan on tässä vaiheessa ihan sama). Neiti festarikävijä vihjaa myös ehkä hitusen painokkaasti, että olisi varmaan paikallaan ohjeistaa myös tyttöä portilla, että missä se parkkis on - tuskin NF on ainoa joka tätä kysymystä tulee tänään häneltä kysymään.

Neiti festarikävijä kuskaa autonsa kohti opastettua parkkialuetta. Alueen portilla vastaan tulee puuskahtaen ja päätään pyöritellen mies.

Mies portilla (MP): Tää on ihan täynnä.
NF: No niin. Mihis mä tän sitten vien?
MP: Meet tosta takasin, siellä on S-Market, siellä pihassa on tilaa.
NF (epäilee festarialuetta lähempänä olevan pienemmän parkkialueen kapasiteettia): Onko siellä sitten varmasti tilaa?
MP: Sinne meidät on ohjeistettu neuvomaan.

Neiti festarikävijä kuskaa autonsa takaisinpäin ja saapuu S-Marketin lähistölle. S-Marketille täytyisi kääntyä vastaantulevien kaistan yli, mikä on likipitäen mahdotonta, koska liikenne matelee katkeamattomana jonona molempiin suuntiin. Neiti festarikävijä lyö vilkun päälle ja pysähtyy tylysti keskelle tietä, liikenne molempiin suuntiin pääsee kuitenkin kulkemaan.

NF: Moi, tuolta parkkikselta neuvottiin tuomaan S-Marketin pihaan. Onks teillä tässä tilaa?
S-Market järkkäri (SJ): Hirveen vaikee sanoo. Mut et sä ainakaan siitä voi yli kääntyä.
NF: Joo en tietenkään, mutta en viittis ajaa tuolta puolta tuntii eestaas jos täällä ei sit ookaan tilaa.
SJ: Me ollaan vaan järkkäreitä, ei me tiedetä näistä parkkitilanteista.
NF: Aha. No kuka tietää?
SJ: Toi mies tuolla.

NF: Moi, meidät neuvottiin tonne S-Marketin parkkiin, osaaksä sanoa onks siellä tilaa?
Mies (M): SÄ ET VOI KÄÄNTYÄ SIITÄ YLI!!!
NF: Joo en tietenkään, mut mä en viittis ajaa tuolta jos…
M: SÄ ET VOI KÄÄNTYÄ SIITÄ, YMMÄRRÄTKÖ?!?
NF: JOOJOO, mut emmä viitti ajaa tuolta puolta tuntii ympäri jos täällä ei ole tilaa!!
M: En minä tiedä onko siellä tilaa!
NF: No kukahan tietäis?
M: Ei kukaan tiedä!

Aha. Takaisin järkkäreiden puoleen.

SJ: Teijän kannattaa ajaa seuraavalle parkkikselle.
NF: Mikähän se on?
SJ: Jaa-a, se onkin hyvä kysymys!

Voi vittu.

Mä ymmärrän, että niitä autoja on niin sikana, et kaikille on mahdotonta löytää parkkipaikkaa jonkin inhimillisen matkan päästä. Mutta jos on varannut ja maksanut autopaikan ennakkoon, niin jotenkin odottaisi, että sellainen paikka myös on fyysisesti olemassa? Jos mun täytyy myydä autopaikat parkkikselle, johon mahtuu 100 autoa, niin en kai mä myy niitä lippuja sataakahtakymmentä? Enkä mä varmaan myöskään oleta että kaikki ne autot on Smarteja, ja sit oonki kusessa ku joka kolmas auto onki farkku?

Auto päätyi lopulta tuntia myöhemmin parkkiin kaks metriä siitä missä se purettiin. Siellä vihdoin mukava porttimies sanoi sulkevansa silmänsä kun dumpattaisiin auto siihen, mihin sitä ei oikeastaan olisi saanut jättää. Sanoi, että tilanne oli sama myös viime vuonna. Tiedän. Mä olin täällä myös viime vuonna.

Sitä suuremmalla syyllä ihmettelen et mikä siinä voi olla niin vitun vaikeeta?

Mut ei siinä, festarit oli oikein kelposet, vaikka juomien totaalikielto pakottikin kohmettamaan strategiset paikat niin kutsutulla mulkkupullolla (oho, kuulostipa aika härskiltä..) ja vettä tuli ihan riittävästi. Uusia kyseenalaisia elämyksiä: saunarekka. Wicked.

Kuvasta (ja parkkiksenmetsästysseurasta) kiitos Timolle.

Televisiosta tulee välillä sellasta schaibaa, että mainoskatkot ovat ohjelmien parasta antia. Ensin mä luulin että vain kuvittelen katkojen jotenkin lisääntyneen, mut ei - harvoin katon Salkkareita, mut kyllä mäkin sen tiedän, että ennen siinä puoltuntisessa oli vain yksi mainoskatko. Kaiken huippu oli, kun katoin telkusta leffaa, ja kellosta päätellen sen olis pitänyt ihan näillä näppäimillä loppua, mut sit tulikin mainoskatko. “Hmm, tässähän tapahtuukin vielä jotain, ehkä tää alko vähä myöhässä tai jotain!” Odotin jännittyneenä uutta loppuhuipennusta pesuainemainosten parissa, ja miksi? Nähdäkseni lopputekstit. Että haistakaa nyt. Tää on varmasti markkinamiesten evil plan, että pistetään enemmän ja lyhyempiä mainoskatkoja, jotta jengi ei pyyhkäsis jääkaapille tai vessaan. Mut ähäkutti: Tää on aiheuttanu meillä sen, että laitan ohjelman time shiftille ja alotan kattomisen vähä myöhemmin ja kelailen sitte ne tsiljoonat mainoskatkot. Hähä!

Joo. Onneks kesä ehkä alko ni ei tarvii kohta kattoa telkkariakaan.

Voisiko nyt esiin astua se idiootti joka on keksinyt kesä-/talviaikapelleilyn, ja kaikki ne vässykät, joilla mahdollisesti olis valta mutta ei tahtoa tai munaa saada tätä schaibaa loppumaan, vois mennä tonne meren jäälle odottelemaan säiden lämpenemistä. Miksimiksimiksimiksi pientä ihmistä, joka ei muutenkaan saa unta sunnuntai-iltaisin, kiusataan sillä, että normi viiden tunnin sijasta nukutaankin neljä?

Mitä ttua se valoisuus mihinkään liittyy, kun kesällä on kuitenkin valoisaa ympäri vuorokauden ja talvella pimeetä sama aika? “Energiansäästöä”, my ass. Tässähän se säästetty energia tulee hyvin käytetyksi ku tarvii vitutustaan purkaa.

Voisko joku esittää hyvän perustelun miks tämmöstä kikkailupaskaa on, ja sitä siedetään vuodesta toiseen? No? Niin, sitähän minäkin - ei voi.

Viikonlopun uutisissa oli juttu urheilukerhosta, josta joku oli pölliny massia. Jaa niin että joku hivuttaa ittelleen kerhohuoneen kaapissa olevasta lippaasta kolikon silloin tällöin, tai ottaa kupin kaffea maksamatta siitä? Ei ihan. Tältä kerholta oli käännetty vaatimattomat 135 000 euroa. No joo, olkoonkin että 10 vuoden aikana. Keskimäärin 13 500 vuodessa. Sillai ihan nasta budjetti kerholla, kun tuollasta kavallusta ei edes huomata, ennen ku 10 vuoden päästä tutkitaan vähä papereita. Pistää vaan miettii et paljos sitä fyrkkaa kokonaisuudessaan on ku ei pistä silmään tommoset karkkirahat. Ja mistä nuo rahat on peräsin - ovelta-ovelle-joulukalenterimyynnistä? Epäilen. Ja paljon noissa kerhoissa yhteensä pesii rahaa, kun Eduskunta tuskin on niinku Rajamäki 90-luvulla, jossa pelaat fudista tai säbää tai et tee mitään. Niin, paitsi myyt niitä joulukalentereita. Jotenki nyppii.

Ei jumalauta. Mä vietän harvinaista lauantaita kotona, ilman mitään suunnitelmia. Mitä ny aattelin illalla käydä Hietsussa kattomassa kynttilöitä, muuten vaan kotona jemmailua. Pientä pintasiivousta ja sellasta.

Äsken soi ovikello. En jaksa mennä, siellä on joku sananjulistaja kuitenkin. Ei nykyaikana kaupungissa kukaan tuu noin vaan kylään. Sit se joku koputti. No, ehkä siel onki jotain oikeeta, kai sitä ny ovisilmäl voi käydä stalkkaa. Mitävttua - jotain Halloween-kersoja!! Noitia ja semmosia. Eikö se perkeleen pääsiäisvihtominen riitä ku ruvetaan jo puolivuosittain heilumaan?? Hienoo. Enkä voinu ees avata ku meil ei tosiaan ois ollu MITÄÄN annettavaa. Avattuja karkkipusseja ja suklaalevyjä vain. Mä sentään tarkistin, hei. Ne koputti monta kertaa, ja meikä lymyili. Että kiitos vaan tästäkin paskasta fiiliksestä. Huh.

Tämä ei ole edelleenkään edennyt mihinkään. Soitin itse toistamiseen DNA:lle, josta hetken penkomisen jälkeen todettiin “joo, tää oli jäänyt tonne pinon pohjimmaiseks, se on vissiin ollut siellä jo jonkin aikaa,” (kyllä, kuukauden) “mä laitan sen nyt tohon kiireellisten pinoon”. Mikä ei kuitenkaan ilmeisesti tarkoita alle kahden viikon sisään tapahtuvaa yhteydenottoa. Puhelinlaskuni siis tulee edelleen työnantajalleni brittiläisen JB:n nimissä, numerotiedustelusta numeroni haltijaksi kerrotaan JB ja niin edelleen… Mutta älkää toki pitäkö kiirettä. Eihän tässä mitään sekaannuksen vaaraa ole, etenkään kun käytän numeroani myös työasioissa.

Mutta unohdetaan liittymä ja puhutaan itse kännykästä. Vaihdoin jokin aika sitten työnantajan toiveesta muinaispalikkani prameampaan, jolla pystyy lukemaan sähköposteja (uuh!). Puhelin on ihan jees, ja näyttääkin puhelimelta, ei minikokoon puristetulta tietokoneelta. Eikä siinäkään mitään että pötkylä suorittaa peruskaatumisen muutaman kerran viikossa (”Valikko”-nappia painamalla näytössä näkyy päällekkäin kaksi näyttöä, epäonnistunutta yhdistämistä verkkoon ei saa katkaistua vaan yhteyttä yritetään uudelleen minuutin välein vaikka olisin kuitannut “peruuta” ja muuta normisälää). Mutta, puhelimessa on yksi ihan järjetön feature, jonka tarkoitusta en vain pysty perustelemaan.

Nimittäin torkku. Tässä puhelimessa torkku on lyhennetty edellisen palikan maagisesta kahdeksasta minuutista (mikälie logiikka) viiteen. Mutta - torkkua voi painaa vain viisi kertaa. Eli 25 minuuttia. Sen jälkeen vaihtoehtona on ainoastaan “lopeta”. Ja kun unenpöpperöinen Kati sitten hamuaa raivostuttavasti vinkuvaa palikkaa ja tökkii nappuloita saadakseen sen vaikenemaan, niin mikä on todennäköisyys että unenpöpperöinen Kati 1) sammuttaa herätyskellon kokonaan 2) nukahtaa uudelleen 3) myöhästyy töistä.

Siis mikä perkeleen järki on siinä, että yli 25 minuuttia ei voi torkuttaa?? Toki kunnon ihminen on jo herännyt ennen sitä, mutta mä en ihan joka aamu täytä niitä kriteerejä. En vain kykene hahmottamaan, miksi ihmeessä torkkua ei voi jatkaa täältä ikuisuuteen. Täähän on oikeesti vaarallista. En nyt aio ryhtyä miksikään tuotearvostelu-blogiksi, mutta sanotaan nyt, että kyseinen puhelin on Nokian E51. Siis bisniskännykkänä mainostettu kädenjatke. Onks tää joku työnantajien salaliitto, että paljon torkuttava työntekijä todennäköisemmin myöhästyy kunnolla jatkuvasti, jolloin hänestä on syytä hankkiutua ajoissa eroon?

Ja siis kyllä, myöhästyin tänä aamuna.

Kuulemma joku possupöpö ollut liikkeellä jo jonkin aikaa. Työpaikkani työsuojeluvaltuutettuna (for real!) kaikki hygieniaan liittyvät asiat on tottakai mun sydäntä lähellä, ja työpaikan vessasta löytyvä kansanterveyslaitoksen propagandalehtinen “Näin peset kädet” kirvoitti joitakin ajatuksia.

Kyseisessä käsienpesuohjeessa käydään tämä varsin mutkikas päivittäinen siistiytymisriitti kohta kohdalta läpi. Kas näin: Avaa hana. Kastele kädet. Ota saippuaa. Hiero saippualla käsiä vähintään 20 sekuntia. (Vaihtoehtoisesti voit rallatella Paljon onnea -kipaleen kahdesti, jos kahteenkymmeneen laskeminen on liian haastavaa tai esim. liian tylsää.) Huuhtele kädet. Ota paperia. Kuivaa kädet huolella. Sammuta hana samalla paperilla. Ja sitte jotain desinfiointimömmöä ja plöö plöö.

Katotaas. Ota paperia. Kuivaa kädet huolella. Sammuta hana paperilla. Jos sitä saippuaa piti hinkata 20 sekuntia, ei käsien huolellinen kuivaaminen varmaan kestä paljoa sen vähempää aikaa. Ja koko sen ajan, antaa sen veden hei valua vaan. Siitä niin, viemäriin, hukkaan, ihansama. Ettei sinulle, länsimaiselle ihmiselle, jonka pitäisi varmaan etuoikeutetusti saada elää jossain steriilissä kuplassa, ettei sinulle vaan tule flunssaa. Voi terve.

DNA:n laskutuksesta päivää.

Me pistettiin sulle nyt tulee tämmönen huomautuslasku. Tai sun osoitteeseen, mutta ystäväsi J:n nimellä. Niin siis sen brittikaverisi, jolle kävit kolme kuukautta sitten liikkeessämme ostamassa halvan kännykän ja prepaid-liittymän, kun hän oli tulossa Suomeen kesäksi.

Ai miten niin prepaid-liittymästä ei voi tulla laskua?

No mut hei, eihän tää olekaan prepaid-liittymästä, vaan tää lasku koskee sun omaa liittymää. Jonka laskut siis menee sun työnantajalle. Noin niinku yleensä. Ja nyt sun kaverin nimellä, joka ei tietenkään ole töissä siinä teidän firmassa.

Muistatko pari kuukautta sitten, kun J oli saanut puhelimensa lukkoon ja jouduit soittelemaan meiltä PUK-koodia? Pyysit silloin, että tuo prepaid-liittymä vaihdettaisiin J:n nimiin, jotta hän voisi hoitaa tämänkaltaiset tilanteet vastaisuudessa itse. No hei, mehän tehtiinki sillai, että vaihdettiin molemmat liittymät J:n nimiin!

Tässä on sellainenkin hyvä puoli, että sun omalla nimellä tai henkilötunnuksella ei nyt löydy meiltä yhtään liittymää. Jännittävintä tässä on se, että tällaista liittymänsiirtoa täysin toisen ihmisen nimiin ilman sen ihmisen läsnäoloa ei oikeastaan voi edes tehdä. Mutta mepä voitiinkin - ja siirrettiin molemmat!

Eikä siinä vielä kaikki. Sun ei myöskään nyt tarvitse murehtia minkään muutoksien tekemisestä siihen omaan liittymääsi, koska sä et voi niitä tehdä. Niin siis koska se liittymä on nyt ystäväsi J:n nimissä.

No joo, kyllähän me ymmärretään että sä ehkä haluat sen oman liittymäsi takaisin omiin nimiisi. Se kävis tosi kätevästi, jos sinä ja tää sun jo-Englantiin-palannut-ystäväsi J menisitte molemmat käymään siinä liikkeessä, jossa avasit tämän prepaid-liittymän. Onko liian hankalaa, mitä?

Joo. Ei kato. On tää niin kummallinen juttu, että mä en kyllä nyt pysty tekemään tälle asialle yhtään mitään. Mutta mä laitan tämmösen selvityspyynnön tästä, niin me soitellaan sitten sulle päin! Ensi viikolla jo!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sanoi hän 3 viikkoa sitten. Ehkä ne ei löydä mun numeroa mistään? Mistähän sekin vois johtua??

Nää on näitä juttuja et ei. Ei näin.

Mulla oli tänään nälkä ja sellanen nälkäkiukku. Joten aattelinpa piristyä tiskaamalla.

Tuli siinä sitten mieleen muutama muukin asia nälän lisäks joka ärsyttää.

• Kun tiskatessa joku kantaa koko ajan lisää astioita tiskialtaaseen.
• Radiokanavat, jotka kuuluu melkein, mutta ei ihan.
• Sininen huuhtelu. Jos ette tiiä mitä tarkotan, surffatkaa kaupassa wc-raikastinhyllylle. Ne on kamalia. Ja Timo vahingossa viimeks osti meille sellasen. Yh.
• Naamakirjastatukset, joihin mahdutetaan koko elämä. Vaikkei sellasta oikeasti tunnu siis olevan.
• Ihmiset, jotka priorisoi aina kaikki muut velvollisuudet parhaiden ystäviensä edelle. Parhaissa kavereissa ku on se erittäin hieno piirre, että “ne on ja pysyy aina”. Että mitäpä niihin panostamaan. Hah.
• Se, ettei tajua verkkoputiikista tilatessaan, että Jersey ei ole EU:ssa ja joutuu maksamaan arvonlisäverot. Ja etenkin, kun samalla tajuaa, että jos olisi jakanut tilauksen useampaan alle 45 euron tilaukseen, olisi säästänyt senkin 22%. No, nyt tiedän.
• Ihmiset, jotka valittaa säästä. Aina. “Onpa synkkää/märkää/harmaata/pimeetä/ankeeta…” Darling, sä asut Suomessa. Life is bitter. (Ja ite oot ankee.)
• Se, että mun käsille on tullut jo syksy, ja ne on seuraavan kerran lämpimät toukokuussa 2010.
• Se ettei oo tiskikonetta.

Että tämmöstä, näin äkkiseltään niistettynä. Vois luulla et tää jotenki helpottaa ku sylkäsee nää tähän ruudulle. Mut ei. Rupes vituttaa vaan enempi.

Hei ihan vaan vähän nyppii jotkut tietyt hahmot. Esimerkinomaisesti tässä muutama lajike, joilla on ylivertainen lahja saada meikäläisen ärsytyskippo täyteen ja nurin ihan liian nopeesti.

Ihmiset, jotka ei yhteiskäyttösillä printtereillä viitti lisätä paperia, kun omaa työtä tulostaessa huomaa että printteri on tyhjä. Joo, okei, ei kaikki välttämättä osaa tai uskalla koskea niinkin monimutkaiseen laitteeseen kuin tulostin (etenkään tietojenkäsittelytieteen laitoksella), mutta kysykää apua sitten hemmetti, niin ens kerralla osaatte. Mut ei, minä luikin toiseen luokkaan printtaamaan! Helvetin kiva sitten, kun ite haluu printata ja hokaa et printterissä välkkyy “minulla-ei-ole-paperia” -valo. No, aanelkkua sisään ja mitvit?! Täältähän tulee Marcun ja Jarcon ja jonkun kolmannen hönön jonoon jääneet paperit mua ennen. Ja onneks neki on vaan jotain netistä källittyjä viissataasivusia oppikirjoja. Senkin talipallot perkele.

Ihmiset, jotka ei kykene vastaamaan kaikkiin sähköpostissa esitettyihin kysymyksiin yhdessä vastausviestissään. Siis vaikka niitä juttuja olis esim. kaks. Ensin siinä vastaamisessa kestää vuos, ja sitten koko maili ei viittaa pilkun vertaa ainakaan molempiin tiedustelluista asioista. Pitääkö ne kyssärit numeroida että tulevat huomioiduiksi? Hä? Aina saa sitte naputella uusia viestejä ja venata lisää. Joojoo, ainahan vois soittaa, mut ku siks on sähköposti, ettei tarttis. Siihen on syynsä et mun puhelinlasku on alle kympin kuussa.

Tahdittomat ihmiset. Ne tyypit, joilta vaan yksinkertaisesti puuttuu se taju, milloin tiettyjä asioita ei ole sopivaa heittää kehiin, tai milloin olis ihan vaan kaikkien kannalta sujuvinta edes teeskennellä melkein viihtyvänsä. Ei se jumalauta tee susta epäaitoa ihmistä jos viittisit olla haukottelematta tai edes ääneen marisematta tilaisuudessa, joka on jollekulle toiselle tosi tärkee ja jonne sut on sentään kelpuutettu mukaan. Mut ei, kun ei aikuinen ihminen ole vielä oppinut käyttäytymään ja maailma nyt kuitenkin pyörii hänen ja hänen viihtyvyytensä ympärillä.

Ihmiset, jotka isossa porukassa mollaa kaveria, joka ei ole paikalla. Ei kaikista ihmisistä eikä kaikkien ihmisten jokaisesta tekemisestä tarvitse (eikä inhimillisyyden rajoissa voikaan) pitää, mutta selän takana paskan puhumisen ja (kohtuu)asiallisen asioista avautumisen raja menee aika rankasti siinä, että paskaa puhutaan porukassa, nk. “asioiden puiminen” tapahtuu luottamuksella kahdenkesken. (Joku voi nyt olla rajusti eri mieltä.) Kuitenkin on tosi mautonta, jos isossa jengissä parjataan sitä, joka ei oo paikalla, eikä voi oikaista väärinkäsityksiä tai edes puolustaa itseään. Yähh. Ja jatko-osana tähän kuuluu mairea suhtautuminen koko porukalta, kun kyseinen outsaideri seuraavan kerran paikalle ilmaantuu. “Ihanaa ku sä pääsit tulee! Harmi ku et ollu viimeks!” Miten niin harmi, sit me ei oltais voitu mollata sua kollektiivisesti.

Ihmiset, jotka parkkeeraa vaihtamaan kuulumisia oviaukkoihin tai johonkin muuhun yhtä selkeästi kulkuväyläksi käsitettävään paikkaan. Mielellään vielä lastenvaunujen tai muiden kärrien kanssa. Miten vtussa joku ei voi tajuta olevansa aivan täysillä kaikkien muiden tiellä ja estävänsä ahterillaan noin puolen Suomen kulkemisen?!????!!! Ja useimmiten näitä idareita on siis vähintään se kaks, jotka jäävät kuin tatit tasan siihen spottiin missä nyt sattuivat toisensa kohtaamaan. Tai ehkä se onkin joku “OOOHHHH, kuljin ovesta ja nyt olen SISÄLLÄ!!” -hämmennys, mikä valtaa näiden ihmisten tajunnan. Mistä näistäki tietää.