Luuhasin koko 2000-luvun ekan vuosikymmenen Provinssirockissa. Vain yhden kerran jätin väliin kun ajattelemattomat ystävät lykkäsivät häänsä samalle viikonlopulle. Kerran olin töissä kaljankaatajana, kun muuten ei olisi rahat riittäneet festarointeihin. Loput kerrat pykäsin telttani Törnävänjoen rantaan ja nautin antaumuksella kesän alkamisesta. Ensin pienen kupoliteltan, mukavuudenhalun hieman kasvaessa seitkytlukulaisen huvilateltan (jossa oli myös verhot!). Joskus sateessa, joskus pakkasessa, joka kerta kuitenkin edes osittaisessa auringonpaisteessa tanssittiin, laulettiin, rakastettiin – kesää, musiikkia, toisiamme ja elämää.

Ruksasin ohjelmasta keikkoja, jotka kuitenkin tulisin missaamaan. Sen sijaan löysin tieni keikoille, jotka muistan loppuikäni. Harmi vaan etten ehkä muista kyseisten bändien nimiä. Vuosi vuodelta seurueen koko pieneni, vain ihana Anna pysyi rinnallani ”loppuun saakka”. Kai ne muut ”kasvoivat ohi festarivaiheesta”. Mulle festarit eivät koskaan olleet mikään vaihe, joka menisi ohi. Nautin pohjattomasti siitä, että sain vain olla ja notkua, tissutella kaljaa aamusta iltaan ja illasta aamuun hyvässä seurassa potematta huonoa omaatuntoa, heittää huonoa, kiireetöntä läppää tuttujen ja tuntemattomien kanssa ja antaa sydämen sulaa musiikin tahdissa aluillaan olevan kesän yöttömässä yössä. Kaikki olivat lähellä, satunnaisia törmäämisiä tuttuihin sattui tuon tuosta. Joidenkin kanssa juuttui loppuyöksi parantamaan maailmaa joen rantaan maailmanluokan bändien pauhatessa taustalla. Ja tällaista mä rakastan vieläkin, en voi olla ainoa 30+ -vuotias?

Pari vuotta sitten tälle ketjulle tuli stoppi. Katkaisin jalkani huhtikuussa, ja niin hullu en sentään ollut että olisin keppeineni ja kipseineni festaroimaan lähtenyt. Vaikka näkihän siellä niitäkin. Nielin katkeria kyyneliä kotisohvalla System of a Downin vetäessä vihdoin sen ensimmäisen keikkansa Suomessa, kolme vuotta aiemmin todistettu Serj Tankianin keikka pienenä lohtuna. Seuraavana vuonna ei sitten vaan jotenkin tullut lähdettyä. Kesää värittivät parhaiden ystävien häät ja niiden suunnittelu, aikuisemmat jutut. Vuonna 2013 reissu Jenkkeihin jyräsi Provinssin päälle. Väkisinkin tulee fiilis, että olikohan se 2010 Provinssi sitten kuitenkin se viimeinen omalta kohdaltani.

Aika näyttää. Joka tapauksessa tuli jollain tapaa haikea olo, kun tänään näin uutisen että Provinssi kutistuu kaksipäiväiseksi tapahtumaksi ja siirtyy vakipaikaltaan viikkoa ennen juhannusta parilla viikolla eteenpäin. Kävijämäärät ovat kuulemma laskeneet. Mutta niin, enhän minäkään siellä ole enää kolmeen vuoteen ollut. Mikään ei ole pysyvää, kaikki muuttuu.

Mutta vieläkin mua alkaa hymyilyttämään, kun kesän kynnyksellä blogini kävijämäärät kasvavat tämän kirjoitukseni takia. Vuosien kokemuksella hiottu rakas listani tuottaa iloa ja apua yhä uusille kanssasiskoille ja ehkä -veljillekin. Ja edelleen saan siitä kutkuttavasta fiiliksestä niin hyvin kiinni, että jos ei enää Provinssiin, niin Roskildeen pakkaan kyllä vielä reppuni. Sen mä olen itselleni luvannut.

Kuva just eiliseltä, eli vuodelta 2004.

10 ajatusta juttuun “The Times They Are a-Changin’

  1. Miten ollakaan minä ajattelin sinua, kun luin jutun Provinssin muutoksista. Tosin ajattelin myös, että nyt ehkä minäkin voisin vihdoin ja viimein päästä itse paikalle, kun päivämäärän vaihdoksen vuoksi Provinssi ei ole enää päällekäin Jukolan viestin kanssa.

    Vastaa
    • Aww. Ja HAA, ehkä meidän pitäiskin yhdistää voimamme ja vallata parhaat leirintäpaikat takaisin!!

      Vastaa
      • Ei huono idea. Mutta ainoastaan jos telttana on seitkytlukulainen huvilateltta tai meidän äidin ja isän modernimpi ”kaksi-huonetta-ja-keittiö” -teltta, kupolitelttaan vanha ei enää taivu.

  2. Toi kuva. :D Samaiselta reissulta on susta ja Eerosta semmonen hellyyttävän humalainen kaverikuva.

    Vastaa
    • Jaa humalainen? Ei kai nyt sentään… ;D Joo tolta reissulta ja tuolta nimenomaiselta yöltä on useita ikimuistoisia otoksia. Nuo KOPin sadepuvut oli kyllä aika päheet, mutta ai saakeli että ne hiosti… Memories, ah.

      Vastaa
  3. En 1996, ”The Times They Are a-Changin'” creo una cierta controversia cuando Dylan dejo que el Banco de Montreal usase la cancion en su campana publicitaria.

    Vastaa

Vastaa

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong> 

pakollinen