We thought they’d never end…

Joskus ne vaan loppuu aivan liian aikaisin.

Minä, Timo ja Ville, joskus silloin, kun tää oli suunnilleen joka perjantain peruskuvio. Kyllä me kaikki vielä joku päivä taas hymyillään noin. Muistoillemme.

“Do not stand at my grave and weep;
I am not there. I do not sleep.
I am a thousand winds that blow,
I am the diamond glints on snow.
I am the sunlight on ripened grain,
I am the gentle autumn rain.
When you awaken in the morning’s hush
I am the swift uplifting rush
Of quiet birds in circled flight.
I am the soft stars that shine at night.
Do not stand at my grave and cry;
I am not there. I did not die.”

Levätkää rauhassa, Ville, Sanny ja Miika.

Vastasin kutsuun. Aika riensi nopeasti ja ollaan ehditty olee jo taas kotonaki viikko. Pientä asenneongelmaa perusarkea kohtaan havaittavissa. Ehkä matkan muistelo piristää.

Lontoo olis aika lailla helpompi pitää siistinä, jos roskat vois laittaa jonnekin tiettyyn paikkaan, vaik semmoseen johki kori-malliseen. Mut ei kato pysty laittaa roskiksia ku ehkä kymmenen koko kaupunkiin. Muuten joku laittaa niihin pommin. Kyllä näin on nähtävä.

Kun on Englannissa ja lomalla, niin olis ehkä hauska käydä päivällä kietasemassa huiviin yks olut ja pikkupurtavaa jossain pubissa. Ihan kiva idea, jos tajuat tehdä sen ennen kahta. Sen jälkeen ei nimittäin pubeista saa ruokaa. Kokki lähti kotio.

No, voi sen nälän kesyttää pelkällä oluellakin. Mihin aikaan yleensä pubeissa on kaikista paras meno? Noin yhdeltätoista? Sehän on sit just hyvä aika sulkea pubit! Joka ikinen. Myös Lontoossa. Menkää himaan siitä. Tai yökerhoon. Niissä on hyvä jatkaa juttua kun ei kuule omaa ajatustaan.

Vessa-asiointi pubeissa. Kenen mielestä ne käsien “kuivaamiseen” tarkotetut puhaltimet on hyvä keksintö? Puhurin meteli sattuu päähän ja kuivuminen tapahtuu hitaammin kuin jos vain heiluttelis käsiä ilmassa. Mutta eivät oo ilmeisesti Englannissa kuulleet mistään käsipyyhesysteemeistä. Missään.

Ja mitä sillä vedenpaineellakaan oikeestaan tekee? Niinku ainakaan vessanpöntössä tai suihkussa. Tuo sopivaa jännitystä arkeen, kun ei voi koskaan tietää, että katoaako se tavara ekalla vai kymmenennellä nykäsyllä. Eikä tule vapaa-ajanongelmia, kun voi näppärästi kuluttaa kolme päivää huuhtoen hoitoainetta pois tukasta.

Ja niin, minkä helvetin takia ne kylmä- ja kuumavesihanat täytyy olla erikseen ja noin metrin päässä toisistaan? Hyvä pestä nassu siinä sitten, kun toisessa vesinorossa jäätyy naama ja toisessa palaa näpit. Ei pysty käsittää.

Entä mikä juju niissä kokolattiamatoissa on? Myös kylppärissä. Idioottikin voi aistia ne homeitiöt. Entä kun joku kusee ohi pöntöstä? Siinähän pyyhkäset roiskeet näpsästi pois. Yh.

Lontoo. Ah. Niin mahtava kaupunki, että jos tulis järkevä tilaisuus muuttaa sinne, niin en kahta kertaa miettis. On vaan niin lepposta olla täällä +15 asteessa sateessa tilillä 22 euroa, et pitää vähä yrittää kompensoida.

Sallikaa mun esitellä: Olento, josta poni-intoiluni juontaa juurensa.

TIINA! Tiina täyttää tänään 25 vuotta, jos se on yhä elossa. Se saattaa hyvinkin olla, sillä se on varsonut marraskuussa, kertoo Hippos. Itse oon nähny Tiinan viimeks yli 10 vuotta sitten, kun hoidin sitä monta vuotta 90-luvulla. Sitten se myytiin jonnekin Sulkavalle, enkä oo siitä sen koommin kuullut.

Mulla on kesämissio: Mä oon päättänyt selvittää, missä Tiina on. Jos se ei ole ponitaivaassa, niin tavoitteena on tietysti mennä sitä katsomaan. Raportoin tulevaisuudessa miten kävi.

Kattokaa nyt miten söpö se on! PONI!

Paikallistettu alue: Yläkerran naapuri. Esiintyy tavallisimmin hyvin aikaisin aamulla, optimaalinen aika noin puoli kuusi. Toistuu usein. Ilmenee tavaroiden heittelynä ja kovaäänisenä huutamisena ja kiroiluna. Myös sanattomana kiljumisena. Ei selkeitä viestejä. Oireilua tavallisimmin kahdella ihmisellä samanaikaisesti, mies ja nainen. Kulminoituu toisinaan ulko-oven kolahdukseen, mikä ei välttämättä tarkoita kummankaan henkilön poistumista. Tulkitaan uhkailuksi. Tänä aamuna epätavallisen selkeää kommunikointia, mahdollista erottaa mieshenkilön sanat “Mä en kato sua enää sekuntiakaan, jätä mut rauhaan, saatanan hullu”. Uhkauksen toteutuminen valitettavan epätodennäköistä. Jatkunut pidempään, voidaan pitää kroonisena.

Kaivataan konsultointia mahdollisista parannuskeinoista ja ulkopuolisten oireisiin reagoimisen järkevyydestä.

———

Olen myös kuullut huhua parvekkeellaan äänekästä seksiä harrastavista naapureista. Ei sillä että sitäkään aktiviteettia haluaisin välttämättä aamukahvipöydästäni todistaa, mutta jos saisi valita, niin siinä on sentään hippunen jotain kaunista.

Apuaaahh! Mä jään kesän jalkoihin. Kohta on jo heinäkuu, ja mun suusta putkahtaa edelleen päivittäin lause “Sit kesäl mä…” Tätä tahtii kannattais ehkä jo alottaa “Sit joululomal mä” -mantra.

Mut ehkä se on hyvä juttu etten oo kerenny kirjottelee tänne. Mulla ehkä onkin jotain toimintaa IRL, niinku ne täällä netissä sanoo. Kesäkatsaus so far:

Olin vatsataudissa. (Toki nyt piti jotain terveydentila-juttua tähänki kirjotukseen tunkea.)

Olin Provinssissa. The Listaan lisätty villasukat. Niinpä. Muita huomioita: On aika lähellä, että tässä iässä niistä kekkereistä ei enää toivuta juhannuksen viettoon. Ratkaisu: Ensi vuonna väliviikko vapaaks ja samaa kyytiä jussin yli.

Juhlin juhannusta. Siis tosisuomalainen pelaa mölkkyä mökillä vaikka vesisateessa. Perkele.

Saas nähä mitä tästä vielä tulee. Äsken kävin vilkasee statseja ekaa kertaa hetkeen ja ?!?!? - mun blogiin on kesäkuussa tultu yli 300 kertaa jollain “mitä mukaan festareille” -tyyppisellä haulla!! Überkyyl! (Mä oon hei pahoillani niistä puuttuvista villasukista.) Myös 190 kertaa haulla raparperimehu - pitäisköhän laittaa tämän ehkä lannistavan tarinan sijasta vaikka se resepti? Ja toki myös 3 kertaa kestosuosikkihaulla “isot v*tut”. Niitä en laita, sorry.

Juba ymmärtää mua.

Meijän alakerrassa asuu Kari Leppänen (nimi saattaa olla muutettu). Tai niin sen ovessa lukee. Mun tekis niin mieli mennä kysymään, et asuuko siellä neiti Kari ja herra Leppänen (tai vice versa), vai onko herra Kari Leppänen laittanut muuten vaan koko nimensä oveensa.

Jooh.. Se on tämä helle.

Mistähän se johtuu, että joskus aivojen kurttuihin palaa peruuttamattomasti kiinni jotain aivan turhanpäiväistä tietoa, joka pysyy siellä ainiaan ja pompsahtaa mieleen tasaisin väliajoin, ja koskaan sillä tiedolla ei ole mitään merkitystä, puhumattakaan että siitä voisi jotenkin hyötyä?

Tietysti mulla on tästä esimerkki.

Joskus vähintään kymmenen, ehkä jopa 15 vuotta sitten, kun Jani Sievinen (no niin just) oli vielä altaitten ahven, se vastaili jossain lehdessä lukijoiden lähettämiin überturhiin kysymyksiin. Yksi kysymys oli jotenkin että “kun nouset altaasta, minkä ruumiinosan kuivaat ensimmäiseksi”. Johon mister J vastasi: “mieluiten en kuivaa pyyhkeellä ollenkaan, mutta jos on pakko, niin käsivarret.”

Mä en voi käsittää, että tää tieto vaan jatkuvasti yhä uudelleen palaa mun mieleen. Yleensä tietysti silloin, kun suihkun jälkeen nappaan pyyhkeen ja kuivaan, no, käsivarret. Mä ymmärtäisin tän jotenkin paremmin, jos Jani S. olis ollu musta joskus tosi hottis, tai jos tää kysymys-vastaus olis jotain tajunnan räjäyttävää. Mutta ei. En ainakaan tunnusta.

Mietinpä tässä vaan, että minkä määrän aivokapasiteetistani syö tämänkaltaisen tiedon ikiaikainen säilöminen. Hei vaan, laudaturit. Mutta tiesittekö TE, että Jani kuivaa ekana käsivarret?? Uuh.

No on se ny perkele kun gradu on palautettu ja loppujen ovareiden tavoittelusta tälle keväälle luovuttu, niin sitten painetaan täyttä ravia kuppilasta toiseen, eikä ehdi ees blogipäivityksiä naputella. Näin siinä käy, kun siirtää kaikki kaljakutsut nerokkaasti “sit ku oon palauttanu gradun” -viikolle. Seuraa suma, jota puretaan vielä juhannuksenakin.

Ei sillä, oikein mukavaa tää purkaminen on ollut. Kirjoittamattomuuteen saattaa siis vaikuttaa myös viimeaikainen hyvä fiilis. Perinteisessä päiväkirjassa oon pistänyt merkille, että tekstiä syntyy teostolkulla silloin, kun poikaystävä esimerkiks pettää ja jättää (tahdikasta, joo). Jos mun kuoltua joku haluais (siis miks ei haluais?) tehdä musta elokuvan perustuen päiväkirjamerkintöihini, niin vois varmasti todeta et aika vtun synkkä elämä. Koska mitään kivaahan sinne ei tietenkään kannata ikinä kirjottaa.

Vaikka maisterin paperit onkin vielä muutaman opintoviikon etäisyydellä, niin kummasti katos joku sellanen takakireys, kun vaan päätti, että gradu on nyt valmis. Aika juostenkustuhan siitä tuli, mutta en jaksanu enää. Samalla tajusin myös olleeni kunnon ämmä viime syyskuusta lähtien. Henkinen kivi kengässä koko ajan, paperipussit valmiina hyperventiloimista varten. Rento fiilis ja vapautunut hymy ilman sen kummempaa syytä, mitä se on? Pyysin Timoa muistuttamaan tästä ajasta sitten, kun seuraavan kerran oon sitä mieltä, että mun elämä on jotenkin paskaa. Ja jos joku haluaa mun mielipiteen siitä, kannattaako gradua tehdä työnteon rinnalla, niin vastaus on että ei todellakaan. Muuttakaa vaikka Berliiniin sitä tekemään. Pääsette samalla eroon yhtälöstä gradu + kaverit. Toki gradun ja työn yhteensovittaminen voi myös toimia kavereista eroon pääsemiseksi.

Että kiitos tuesta ja anteeksi välinpitämättömyydestä ja epäsosiaalisuudesta. Kyllä mä taas kohta pääsen vanhaan rytmiin ja alan riivaamaan lähimpiäni kaikenmaailman kissanristiäisriennoilla. Voi että teillä onkin ollut sitä jo ikävä!

Ihan aluks täytyy tuo edellinen kirjoitus kuitata siten, että Vappukirous on kumottu! En enää tämän jälkeen puhu pahaa vapusta. Ainakaan vuoteen.

Mä olen aiemminkin napissu täällä kaiken maailman kolotuksistani, joten mennään nyt samalla linjalla. Tosin tää nyt napsahtaa snadisti intiimimpään suuntaan, nimittäin e-pillereihin, mikä on toki paljon herkempi aihe kuin räkä. Mutta mennään silti.

Mullahan on siis myös migreeni, josta siitäkin on tullut pariin otteeseen avauduttua. Gynekolooki pyysi mua pitämään sellasta päänsärkypäiväkirjaa, että millaisia oireita mun migreeniin liittyy. Legendaarista sahalaitakuviota en näe koskaan, joten olin ajatellut migreenini olevan nk. auraton. Noh, annas olla. Aamulla ehdin jo saada päänsäryn pelkästä viimeisen vuoden aikana kirjaamieni oireiden lukemisesta. Eikä se helpottanut, kun tohtori niitä tavatessaan totesi, että “kyllä nämäkin oireet voidaan tulkita auraoireiksi, ja näiden nykyisten e-pillereidesi kanssa se kohottaa aivohalvausriskin seitsenkertaiseksi.” Mitä vttua?! Niin enhän mä ole niitä popsinu ku sellaset 11 vuotta. Superrrrrrr.

Alkaa olee jo sellanen kevyt kesämieli. Tavallaan järkky stressi niskassa, mut koko ajan yhä enempi sellanen hälläväliä-meininki. Gradun hiominen on lähinnä fantasioimista toinen toistaan väkivaltaisimmista tavoista päästä eroon koko paperista. Ja välillä hypistelen festarilippuja ja lueskelen Lontoo-oppaita. Vappuna ehdin jo ottaa tuntumaa festaritunnelmaan tekemällä tän kevään bajamajadebyytin, tietysti siihen feikkikakalla sotkettuun tönöön Kaivarissa. Vappuaattoillan hytiseminen kaupungilla (huhtikuu Helsingissä ei oo vielä kesä, sanokaa mitä sanotte) takasi festarituntuman myös lihaksille. Tänään lähden Murmanskin viikonloppubändäriksi Vaasaan ja Tampereelle. Odotan jo innolla sitä halkeavan rakon tuntua, kun seuraava bensa-asema ei vielä siinnä lakeuksien horisontissa, ja vittuuntunutta kuskia ei kehtaa pissihädän takia pyytää koko ajan pysähtymään… Kesäkesäkesä!!!

Kaikki suomen kielen sanat alkaa muuten kuulostaa äärettömän typeriltä kun niitä hokee tarpeeks putkeen. Myös kesä. Kesäkesäkesäkesäkesäkesä…kesä? Ke-sä? Onks se ees sana?