Jaa, se tais vuosi vaihtua. Jotta päästäis liikkeelle nk. puhtaalta pöydältä, täytyy edellinen vuosi tietysti lakaista maton alle. Vaimitensenytoli. Tadaa - kuvakollaasi päättyneestä vuodesta, s’il vous plaît!

Vuoden alussa merikin oli jäässä ja unohdin, ettei 28-vuotias ole enää random-jumppakärpänen. Ystävänpäivänä taannuttiin vuoteen ysiviis, vantaalaisten kotibileiden dresscodena ruutuflanellit ja asenteelliset napapaidat. Vappuna tein ilmapallokoiran, IHAN ITE! …jonka veljeni sitten rikkoi. Jotkut asiat ei vaan muutu.

Kesäkuussa matkattiin vielä kauemmas ajassa & paikassa ja näyttäydyttiin Lontoossa kasarihengessä. Vieläkään ei oltu liian vanhoja, köyhiä tai kipeitä Provinssirockiin. Juhannuksen vietin kumppareissa lop-pu-ma-ton-ta krokettimatsia vääntäen.

Heinäkuussa uhmasimme fysiikan lakejakin enemmän tervettä järkeä ja matkalaisten korkeanpaikankammoa roadtripillä Milanosta Barcelonaan luottaen sokeasti ettei a)automme hyydy b)vastaan tule ketään. Elämys, elämys, elämys. Huokaus.

Maailmalla huitelun jälkeen vetäydyin mökille Savon sydämeen, ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen. Kaikki oli kovin paljon pienempää kuin muistin, mutta ei tippaakaan vähemmän kaunista. Suomen kesä, oijoijoi.

Elokuun alussa olin noin 79999 muun ihmisen kanssa toteamassa, että kyllä se Madonna on ihan jees muurahaisen kokoisenakin. Ja kiitin geenejäni siitä, että olen kuitenkin 170 senttiä pitkä.

Loppukesä ja alkusyksy omistettiin maakuntamatkailulle: Perinteiset kesäjuhlat kotikotona Rajamäellä, perinteiset venetsialaiset rapujen ja pesäpallon merkeissä Vimpelissä, ei niin perinteistä minigolffia, kesäteatteria ja epämääräistä hörhöilyä akselilla Tampere-Lempäälä-Vesilahti sekä vaelluskaipuuta pikkiriikkisen lievittänyt yön yli reissu Nuuksion nuotioiden äärelle.

Syyskuun lopulla totesin osaavani pitää jopa isin liikutuksen partaalle saattavan puheen - ei homma eikä mikään, kunhan aihe on oma maisterius ja jallua on tarpeeksi.

Lokakuun alussa keräs kuvasin sieniä.

Loppuvuodesta kävin toteamassa ja kokemassa kanavakaupunkien pyöräilyvimman. Kahdesti. Kuvassa pyöräparkki Leidenin juna-asemalla. Nii ja semmonen kanava. Tai kanaali. Kumpi se on?

Summa summarum vuosi taisi mennä ihan kivasti ja kiltisti, koska joulupukki tuli tänäkin vuonna.

Että tätä myötä sitten viimein hyvää uutta vuotta tältäkin suunnalta!

Hoplaa!

On se nyt taas tämäki ku ei lomallakaan ehdi päivittelee tätä virtuaalielämäänsä.

Mä oon siis pitäny tämän vuoden talvilomani tällä viikolla. Ei tullu viime keväänä mieleen et vakituiseen työssäkäyvällä ihmisellä on joku sellanenkin kuin “talviloma”.

Tämänkertaiset lomajärjestelyt hoidin mielestäni erittäinkin mallikkaasti. Ensinnäkin en säästellyt lomapäiviä jouluun, sehän olis ollu turhankin ilmeistä. Kelasin, että on hienompaa jäädä lomalle nyt, kun töissä on peruskiire ja ihan oikeesti jotain mistä pitää lomaa. Mikäs siinä välipäivinä töitä tehdessä, kun asiakkkaista ei kuulu pihaustakaan (I wish).

Toisekseen aloitin lomani hilpasemalla suoraan Helsinki-Vantaalle. (Meinasin kirjoittaa “suorinta tietä”, mut menopeli oli 615T, joten ei.) Mikään ei ole parempi tapa repäistä ajatuksia irti töistä kuin vaihtaa heti alkuun muutamaks päiväks maisemaa ja nauttia kauniista kaupungista ystävän ihanassa seurassa.

Sitähän sanotaan että matkustaminen yleensä avaa silmät myös sille, mikä kotona on niin paljon paremmin. Mutta lähes missä tahansa Euroopan kaupungissa tallailu osoittaa kyllä tuskallisen konkreettisesti ainakin yhden asian, joka Helsingistä puuttuu: KÄVELYKATU. Älkääkä nyt viittikö inahtaakaan siitä Iso-Robasta. Mikä vakavasti otettava kävelykatu on kuin pikkutaajamat peltojen keskellä: et ehdi ees tajuamaan et se alko kun toinen liikennemerkki jo kertoo et se päättyy? Millä kävelykadulla on 2 ruokamarkettia, lähetystori ja UFF? Kebabkiskoja?? No, Helsingin ainoalla kävelykadulla on. Puhumattakaan siitä, et mikä hemmetin kävelykatu sijaitsee kilsan päässä ydinkeskustasta?

Et juu ei, ei täytä kävelykadun mittoja mielestäni. Jokaisessa eurooppalaisessa kaupungissa pitäis olla lakisääteinen kävelykatu, jossa olis kauppoja, isoja ja pieniä, kahviloita, pubeja, ravintoloita, terasseja (Suomessa ei ehkä ympärivuotinen ilo, mut anyway).. Kalevankadun uusittu alkupätkä on ihan mainio esimerkki millainen vois olla viihtyisä kävelykatu, mut jotta siinä vois kävellä eikä vain astua päästä päähän, sen pitäis olla ehkä vähän pidempi kuin 10 metriä.

Aleksanterinkatu olis aika ilmeinen Helsingin viralliseks kävelykaduks. Enää tarttis vaan päästä eroon kymmenistä takseista, jakeluautoista, ehkä ratikoistakin (vaik kyl monessa kaupungissa ratikat ajaa suht ongelmitta kävelykadulla, en oo vaan ihan varma miten se osuis yksiin esimerkiks pikkujouluisen suomikansan kanssa - ehkä se nimenomaan “osuis”), korottaa se keskiosa reunojen tasolle ja, ja… Mut tuskin onnistuu, koska Helsingissä täytyy päästä autolla ovelta ovelle ja samaan suuntaan täytyy mennä lähes rinnakkain monta eri katua et mahtuu olee ja voi valita vaihtoehtoisia ajoreittejä.

Samalla kun Aleksi muutettais ihan oikeeks kävelykaduks, vois sieltä Fredan nurkilta roudata ison läjän pienempiä putiikkeja Aleksille. Silloin niissä tulis käytyäkin, varmaan monen muunkin kuin mun. Lisää asiakkaita heille, monipuolisempaa päällepantavaa ihmisille. Mä vähän luulen et monikaan ei tiedä millaisia aarteita Punavuoren putiikeissa piilee. Eikä ne kaikki ole niin jumalattoman kalliita, etteikö kolmen H&M-kuteen hinnalla sais yhtä persoonallisempaa ja laadukkaampaa riepua.

Miks mä en vois päättää kaikista tämmösistä jutuista ja sit joku muu tulis ja ratkois kaikki näihin sisältyvät ongelmat ja toteuttais ne sillai hyvin ja nopeesti?

Viikonlopun uutisissa oli juttu urheilukerhosta, josta joku oli pölliny massia. Jaa niin että joku hivuttaa ittelleen kerhohuoneen kaapissa olevasta lippaasta kolikon silloin tällöin, tai ottaa kupin kaffea maksamatta siitä? Ei ihan. Tältä kerholta oli käännetty vaatimattomat 135 000 euroa. No joo, olkoonkin että 10 vuoden aikana. Keskimäärin 13 500 vuodessa. Sillai ihan nasta budjetti kerholla, kun tuollasta kavallusta ei edes huomata, ennen ku 10 vuoden päästä tutkitaan vähä papereita. Pistää vaan miettii et paljos sitä fyrkkaa kokonaisuudessaan on ku ei pistä silmään tommoset karkkirahat. Ja mistä nuo rahat on peräsin - ovelta-ovelle-joulukalenterimyynnistä? Epäilen. Ja paljon noissa kerhoissa yhteensä pesii rahaa, kun Eduskunta tuskin on niinku Rajamäki 90-luvulla, jossa pelaat fudista tai säbää tai et tee mitään. Niin, paitsi myyt niitä joulukalentereita. Jotenki nyppii.

Ei jumalauta. Mä vietän harvinaista lauantaita kotona, ilman mitään suunnitelmia. Mitä ny aattelin illalla käydä Hietsussa kattomassa kynttilöitä, muuten vaan kotona jemmailua. Pientä pintasiivousta ja sellasta.

Äsken soi ovikello. En jaksa mennä, siellä on joku sananjulistaja kuitenkin. Ei nykyaikana kaupungissa kukaan tuu noin vaan kylään. Sit se joku koputti. No, ehkä siel onki jotain oikeeta, kai sitä ny ovisilmäl voi käydä stalkkaa. Mitävttua - jotain Halloween-kersoja!! Noitia ja semmosia. Eikö se perkeleen pääsiäisvihtominen riitä ku ruvetaan jo puolivuosittain heilumaan?? Hienoo. Enkä voinu ees avata ku meil ei tosiaan ois ollu MITÄÄN annettavaa. Avattuja karkkipusseja ja suklaalevyjä vain. Mä sentään tarkistin, hei. Ne koputti monta kertaa, ja meikä lymyili. Että kiitos vaan tästäkin paskasta fiiliksestä. Huh.

Mä en omista autoa, mutta mulla on silti asukaspysäköintilappu Helsingissä porukoiden Micraan. Ei se mulla kovin useasti kaupungissa ole, mutta muutamastakin kerrasta maksaa ihan mielellään 36 euroa vuodessa - parkkimaksuilla ei pitkää hetkeä tuolla summalla kadun vierellä seisoskeltais.

Niin kauan kuin oon Helsingissä asunu oon kummastellu tota järjettömän halpaa hintaa. 36 euroa, koko vuosi?? Naurettavaa. Eikä mekään asuta ku 2,5 kilsaa keskustasta. Olis vaikka 50 euroo, tai ees 40 - neljäkin euroo lisää per auto tois isot rahat, jotka vois käyttää vaikka katutöiden nopeuttamiseen tai pyöräteiden rakentamiseen (pyörätiet tekee myös autoilijoiden elämän helpommaks).

Mutta mitä nyt? Ennen ku ehdin tätä hommaa edes täällä ihmettelemään (mikä yleensä johtaa toimenpiteisiin päättävillä tahoilla, kuten Hesarin sarjissivulla) niin jopas - Asukaspysäköntimaksu nousee vuoden alusta sataan euroon! Rehellisesti ajateltuna, jos mulla olis auto täällä koko aika, niin eihän tuo 100 euroakaan koko vuoden parkkimaksuista oo paljoa, mutta kertakorotuksena se on aika huima. Lähes kolminkertainen. Vähentääköhän tää auton omistamista Helsingissä? Tuskin. Ja jos se ei vähennä omistamista, niin vähentääkö se pysäköimistä (yhtenä argumenttina kun oli ongelmallinen autojen säilyttäminen katujen varsilla)? No mitä luulet. Vituttaako useita autonomistajia nyt? Varmasti. Mihinköhän nää rahat sitten aiotaan käyttää? Kiinnostaisi.

Emmä tiedä mitä mieltä mä tästä oon. Katotaan sitten, kun seuraavan vuoden asukaspysäköintimaksulappu kolahtaa luukusta.

Stadilaistumista ei tosiaankaan mitata sillä, kuinka hienosti bamlaa slangia, kuinka nokkelat herjat keksii “Amarillossa pysähtyvistä K-junista” tai mille eteläiselle pokkikadulle vitsikkäästi hahmottelisi susirajan.

Stadilaistunut lienee silloin, kun syystalven ensimmäisessä räntäsateessa litisevä Aleksanterinkatu saa huokaamaan hymyillen: “ihan ku ois joulu”. Jäätävää.

Jos tää ei oo just se sun paras sunnuntai, eikä ulkona vallitseva kirpsakka aurinkoinen syyskeli sekään piristä, niin mä tiedän mikä saa paremmalle tuulelle: Tää ja toi ja nää ja nuo.

Kuten työkaverini totesi: Koiranpentujen avulla voitais estää sotia. I totally agree.

Kaksi viikkoa valmistujaisista. Pöly lienee laskeutunut jo sen verran että voi pistää muutaman fiiliskuvan. Veli on opastettu ulos ravintolasta, kaveri herännyt baarin vessasta ja mun takki kotiutettu Kutoselta. Whoa mitkä kekkerit!!

Tämä ei ole edelleenkään edennyt mihinkään. Soitin itse toistamiseen DNA:lle, josta hetken penkomisen jälkeen todettiin “joo, tää oli jäänyt tonne pinon pohjimmaiseks, se on vissiin ollut siellä jo jonkin aikaa,” (kyllä, kuukauden) “mä laitan sen nyt tohon kiireellisten pinoon”. Mikä ei kuitenkaan ilmeisesti tarkoita alle kahden viikon sisään tapahtuvaa yhteydenottoa. Puhelinlaskuni siis tulee edelleen työnantajalleni brittiläisen JB:n nimissä, numerotiedustelusta numeroni haltijaksi kerrotaan JB ja niin edelleen… Mutta älkää toki pitäkö kiirettä. Eihän tässä mitään sekaannuksen vaaraa ole, etenkään kun käytän numeroani myös työasioissa.

Mutta unohdetaan liittymä ja puhutaan itse kännykästä. Vaihdoin jokin aika sitten työnantajan toiveesta muinaispalikkani prameampaan, jolla pystyy lukemaan sähköposteja (uuh!). Puhelin on ihan jees, ja näyttääkin puhelimelta, ei minikokoon puristetulta tietokoneelta. Eikä siinäkään mitään että pötkylä suorittaa peruskaatumisen muutaman kerran viikossa (”Valikko”-nappia painamalla näytössä näkyy päällekkäin kaksi näyttöä, epäonnistunutta yhdistämistä verkkoon ei saa katkaistua vaan yhteyttä yritetään uudelleen minuutin välein vaikka olisin kuitannut “peruuta” ja muuta normisälää). Mutta, puhelimessa on yksi ihan järjetön feature, jonka tarkoitusta en vain pysty perustelemaan.

Nimittäin torkku. Tässä puhelimessa torkku on lyhennetty edellisen palikan maagisesta kahdeksasta minuutista (mikälie logiikka) viiteen. Mutta - torkkua voi painaa vain viisi kertaa. Eli 25 minuuttia. Sen jälkeen vaihtoehtona on ainoastaan “lopeta”. Ja kun unenpöpperöinen Kati sitten hamuaa raivostuttavasti vinkuvaa palikkaa ja tökkii nappuloita saadakseen sen vaikenemaan, niin mikä on todennäköisyys että unenpöpperöinen Kati 1) sammuttaa herätyskellon kokonaan 2) nukahtaa uudelleen 3) myöhästyy töistä.

Siis mikä perkeleen järki on siinä, että yli 25 minuuttia ei voi torkuttaa?? Toki kunnon ihminen on jo herännyt ennen sitä, mutta mä en ihan joka aamu täytä niitä kriteerejä. En vain kykene hahmottamaan, miksi ihmeessä torkkua ei voi jatkaa täältä ikuisuuteen. Täähän on oikeesti vaarallista. En nyt aio ryhtyä miksikään tuotearvostelu-blogiksi, mutta sanotaan nyt, että kyseinen puhelin on Nokian E51. Siis bisniskännykkänä mainostettu kädenjatke. Onks tää joku työnantajien salaliitto, että paljon torkuttava työntekijä todennäköisemmin myöhästyy kunnolla jatkuvasti, jolloin hänestä on syytä hankkiutua ajoissa eroon?

Ja siis kyllä, myöhästyin tänä aamuna.

Kuulemma joku possupöpö ollut liikkeellä jo jonkin aikaa. Työpaikkani työsuojeluvaltuutettuna (for real!) kaikki hygieniaan liittyvät asiat on tottakai mun sydäntä lähellä, ja työpaikan vessasta löytyvä kansanterveyslaitoksen propagandalehtinen “Näin peset kädet” kirvoitti joitakin ajatuksia.

Kyseisessä käsienpesuohjeessa käydään tämä varsin mutkikas päivittäinen siistiytymisriitti kohta kohdalta läpi. Kas näin: Avaa hana. Kastele kädet. Ota saippuaa. Hiero saippualla käsiä vähintään 20 sekuntia. (Vaihtoehtoisesti voit rallatella Paljon onnea -kipaleen kahdesti, jos kahteenkymmeneen laskeminen on liian haastavaa tai esim. liian tylsää.) Huuhtele kädet. Ota paperia. Kuivaa kädet huolella. Sammuta hana samalla paperilla. Ja sitte jotain desinfiointimömmöä ja plöö plöö.

Katotaas. Ota paperia. Kuivaa kädet huolella. Sammuta hana paperilla. Jos sitä saippuaa piti hinkata 20 sekuntia, ei käsien huolellinen kuivaaminen varmaan kestä paljoa sen vähempää aikaa. Ja koko sen ajan, antaa sen veden hei valua vaan. Siitä niin, viemäriin, hukkaan, ihansama. Ettei sinulle, länsimaiselle ihmiselle, jonka pitäisi varmaan etuoikeutetusti saada elää jossain steriilissä kuplassa, ettei sinulle vaan tule flunssaa. Voi terve.