Jos yrittäisin kirjottaa tähän jotenkin nokkelasti “muutaman” anekdootin itsestäni, niin se menis varmaan jotenkin näin:

Olen kriiseittä kolmenkymppiin täräyttänyt paljon puhuva järjellä toimiva ihminen, jolla tunteet on usein pinnassa mutta loogisuus voittaa aina. Kiroilen liikaa mutta osaan myös kauniit sanat, tunteiden kuvaaminen on aina ollut mulle vaivatonta. Ystäväni pitää mua porukan tasapainoisimpana, olen se tyyppi jolle soitetaan kun halutaan voimaa olla ryhtymättä johonkin oikeesti typerään (eräälle toiselle soitetaan kun halutaan kannustusta tehdä se typeryys). Sanon mielipiteeni kysymättäkin mutta en tuomitse ystäviäni koskaan. Rakastan isosti mutta en pyyteettömästi, jos hyvin käy saatan ajan kanssa antaa anteeksi mutta en valitettavasti unohda koskaan. En pelkää riidellä mutta olen erittäin huono myöntämään olevani väärässä (vaikeetahan se on koska mä en ole). Olen kilpailuhenkinen ja äärimmäisen huono häviäjä silloin jos melkein voitan, jos häviän rutkasti niin nauran vain. Minulla on mies jonka kanssa haluan olla loppuelämäni mutta en ehkä koskaan halua naimisiin. Toivoisin vauvakuumeeni heräävän pian, mutta pelkään, että se lapsi täytyy jossain vaiheessa vain tehdä ja toivoa niiden äidillisten vaistojen sitten heräävän. Olen kiinnostunut kymmenistä asioista mutta vähän saamaton tekemään itse. Poden jatkuvasti huonoa omaatuntoa tekemättömistä jutuista enkä vieläkään ymmärrä että varmasti olisin ne jutut jo tehnyt jos oikeasti haluaisin. Pääni on täynnä tarpeetonta tietoa ja olen varma että tämä estää minua oppimasta esimerkiksi uusia kieliä tuosta vaan. Muistini on lähes pettämätön ja joskus tarpeettomankin tarkka. Dokaan välillä vähän ronskimmallakin kädellä mutta en ole koskaan sammunut enkä menettänyt muistiani (mikä on suoranainen ihme). En koskaan pode krapulaa toisen peräkkäisen juopottelupäivän jälkeen. Tykkään käydä festareilla mutta koen olevani pikkuhiljaa vähän liian vanha. Roskildeen aion silti vielä joku päivä lähteä. Rakastan matkustamista ja Eurooppaa on koluttu melko tiiviisti. En lakkaa hämmästelemästä miten niin lähellä voi olla niin erilaista. En koe tarvetta suojella yksityisyyttäni kovin paljoa, koska sanon ääneen vain sen mitä oikeasti ajattelen ja olen valmis seisomaan sanojeni takana. Ja olen toki aina oikeassa tai ainakin perusteluni on aukoton. Rakastan puhua itsestäni ja ajatuksistani, siksi varmaan kirjoitan tätä blogiakin.

Jos jollakulla on jotain lisättävää niin antaa tulla vaan!

…ja jos nyt arjen faktat sattuu jotakuta kiinnostamaan, niin laitetaan nyt niistäkin jotain (koska mä siis todellakin rakastan puhua itsestäni - mutta niin rakastaa kaikki muutkin, se joka muuta väittää, valehtelee, tai sit sillä on oikeasti joku käsittelyä vaativa sosiaalinen ongelma).

Olen Kati. Syntynyt 27.10.1980 Rajamäessä. Sieltä tie on kiemurrellut villin idän (=Roihuvuori), Ylöjärven ja Alppilan kautta idylliseen Sörnäisten Kurviin, jossa on viihdytty jo reilu kuus vuotta. Maisterin paperit kuittasin Helsingin yliopistosta vuonna 2009, pääaineena tietojenkäsittelytiede. Silti en olisi saanut näitä sivuja pystyyn ilman rakasta mupeloani, Timoa (joka on webbisivuvelhoilun lisäks sairaan hyvä valokuvaaja, tjeu tuo linkki). Työpäivät kuluu Punavuoressa (jätetään sentään nimi sanomatta ettei googlaajat vaan vahingossa tuu tänne ja firma menetä mainettaan) sosiaalisen median parissa. Oon kuluttanu toimistotuolia samassa puljussa jo viitisen vuotta, eikä loppua näy - sen verran mielenkiintoista on ollut seurata miten kuluttajafirmojen meininki sosiaalisessa mediassa on muuttunut. Koulutuksestani huolimatta en ole koodari vaan teen hommia lähempänä asiakkaita nelihenkisen tiimini kera.

Harrastuksista olis kiva laittaa tähän kiipeily, jooga ja laskettelu, mutta nää on kaikki tauolla, ja ohjelmassa on punttista ja pyöräilyä - tästä kiitos viisi kuukautta sitten rinteessä murtuneelle jalalle. Vuoden alussa sitten tsekataan miten kroppa ja pää kestää vanhat lajit.

Mulla on maailman parhaat ystävät. Mulla on elämässäni neljä ihmistä (perhe excluded), joiden vuoksi olisin valmis kuolemaan. Oikeasti - koska mieluummin kuolisin itse kuin kantaisin sen tuskan että joku heistä olisi poissa. Anna, Elina, Laura ja Timo, valitan, mutta te tulette varmasti esiintymään tässä blogissa. Tiukan paikan tullen vaikka peitenimillä. Että alkakaahan olla asiallisesti.

Sivua päivitetty: 11.9.2011