Ihan aluks täytyy tuo edellinen kirjoitus kuitata siten, että Vappukirous on kumottu! En enää tämän jälkeen puhu pahaa vapusta. Ainakaan vuoteen.

Mä olen aiemminkin napissu täällä kaiken maailman kolotuksistani, joten mennään nyt samalla linjalla. Tosin tää nyt napsahtaa snadisti intiimimpään suuntaan, nimittäin e-pillereihin, mikä on toki paljon herkempi aihe kuin räkä. Mutta mennään silti.

Mullahan on siis myös migreeni, josta siitäkin on tullut pariin otteeseen avauduttua. Gynekolooki pyysi mua pitämään sellasta päänsärkypäiväkirjaa, että millaisia oireita mun migreeniin liittyy. Legendaarista sahalaitakuviota en näe koskaan, joten olin ajatellut migreenini olevan nk. auraton. Noh, annas olla. Aamulla ehdin jo saada päänsäryn pelkästä viimeisen vuoden aikana kirjaamieni oireiden lukemisesta. Eikä se helpottanut, kun tohtori niitä tavatessaan totesi, että “kyllä nämäkin oireet voidaan tulkita auraoireiksi, ja näiden nykyisten e-pillereidesi kanssa se kohottaa aivohalvausriskin seitsenkertaiseksi.” Mitä vttua?! Niin enhän mä ole niitä popsinu ku sellaset 11 vuotta. Superrrrrrr.

Alkaa olee jo sellanen kevyt kesämieli. Tavallaan järkky stressi niskassa, mut koko ajan yhä enempi sellanen hälläväliä-meininki. Gradun hiominen on lähinnä fantasioimista toinen toistaan väkivaltaisimmista tavoista päästä eroon koko paperista. Ja välillä hypistelen festarilippuja ja lueskelen Lontoo-oppaita. Vappuna ehdin jo ottaa tuntumaa festaritunnelmaan tekemällä tän kevään bajamajadebyytin, tietysti siihen feikkikakalla sotkettuun tönöön Kaivarissa. Vappuaattoillan hytiseminen kaupungilla (huhtikuu Helsingissä ei oo vielä kesä, sanokaa mitä sanotte) takasi festarituntuman myös lihaksille. Tänään lähden Murmanskin viikonloppubändäriksi Vaasaan ja Tampereelle. Odotan jo innolla sitä halkeavan rakon tuntua, kun seuraava bensa-asema ei vielä siinnä lakeuksien horisontissa, ja vittuuntunutta kuskia ei kehtaa pissihädän takia pyytää koko ajan pysähtymään… Kesäkesäkesä!!!

Kaikki suomen kielen sanat alkaa muuten kuulostaa äärettömän typeriltä kun niitä hokee tarpeeks putkeen. Myös kesä. Kesäkesäkesäkesäkesäkesä…kesä? Ke-sä? Onks se ees sana?

Tasan vuosi sitten odotin vappua just niin innokkaana ku mulla yleensä on tapana. Tänään on ihan eri meininki. Hyvin todennäköisesti tolla kesäkelillä on eniten vaikutusta asiaan. Osansa saattaa olla myös sillä, että otin männä viikonloppuna niin sanotusti “löysät pois” dokaamisesta, niin tänään ei tarvii sitä kekkuliakaan hakea niin verenmaku suussa. Vähemmän paineita. Sekään ei haittaa, että parhaat kaverini eivät enää katoa opiskelijavappuihinsa, vaan mä saan nauttia superhyvästä seurasta tänään. Ja niin surullista kuin Espan teinikännäily todellisuudessa onkin, voi ilmiöstä ehkä löytää ihan uutta hupia, kun sitä esittelee eräälle Ameriikan elävälle. Ja kermana kakussa vappupäivän piknikeväät on sitä luokkaa, että vaikka takatalvi iskis huomenna, niin siitä tulee silti hyvä päivä kun sen moisella aterialla aloittaa.

Tänään siis vappu kuulostaa poikkeuksellisesti niin mainiolta, että vituiks se menee kumminkin. Että kivat vaput sullekin! Nähääks siinä Mantalla kuudelta?

Haluatko kodistasi siistin ja hyvinvoivan? Unohda Ostoskanava - järjestä joku nihkeä ja suuritöinen homma kotona tehtäväksi, niin johan kämppä kiiltää!

Eli tää tekee tän gradua täällä, joten siksi ei paljon ole ollut asiaa tälle foorumille. Nytkin varastin ajan odotellessani superhitaan printterin työskentelyä. Mut antakaas olla kun oon tässä jo hyvän tovin kypsytellyt juttujani, ni kyllä sitten räjähtää! … Nimittäin juttujen taso pohjamutiin, siltä ainakin tuntuu kun on täällä itekseen puljaillu neljän seinän sisällä kokonaisen viikon.

Musta on itseasiassa tän naputtelun lomassa kuoriutunut oikea kodin perhonen! (Joo, yleensä sanotaan “hengetär”, mutta mä oon mieluummin perhonen.) Täällä mä oon pyyhkiny pölyjä, pessyt vähän ikkunoita (yhden neljästä, on sekin jo jotain), laittanut ruokaa (noh, ainakin paistanut kalapuikkoja) ja tiskannu joka päivä. Niin, että kyllä mäki osaan vaikka mitä, jos mulla vaan on aikaa ja jaksamista. Ja nythän sitä just on, kun ei oo tossa muuta ku toi gradu. Eh.

Mä oon kyl niin yhtä gradua nyt. Mä oon varmaan just se tyyppi, joka tästä lähtien aina soittaessaan jonnekin esittelee itsensä “Täällä puhuu Maisteri B.. päivää!” Sillähän sitä uskottavuutta ja auktoriteettia just saaki. Tuleekohan joskus se päivä, kun joku kertoo mulle, miks tietojenkäsittelytieteestä valmistutaan filosofian maisteriksi? Seitsemän vuotta yliopistoa, ja se oleellisin kysymys koulutuksestani on edelleen vailla vastausta.

Eilen illalla tuli Teemalta todellinen arkiston helmi: Yölinja. Ei Pekka Sauria, vaan Tampereen YO-talon keikkataltiointi vuodelta 1988, lauteilla Miljoonasade ja YÖ.

Olin saada slaagin kun rallimicrani hanskalokerosta löytyi taannoin Yön levy - siinä mun fiilikset kyseistä bändiä kohtaan. Överikasari keikkataltiointi sai silti jotenkin tosi hyvälle tuulelle. Kulahtanut t-paita, josta tietysti hihat revitty irti niin että kyljet paistaa, nilkoista kireet verkkarinmalliset, kivipestyt, revityt farkut, mulletti… Tukat silmillä huojuvien kitaristin ja basistin muodostama idioottikaksikko lavan vasemmassa reunassa. Kohtalaisen harvalukuinen yleisö, joka kuitenkin käskystä intoutui joraamaan antaumuksella trikoohameineen ja löysine mikkihiiripaitoineen. “Tia-Maria sua kaipaan niin…” Farkut saattoi siinä menossa vähän hiertää kainaloista. Ja kaiken kruununa paskasti laulettu paska musiikki. Siinä oli jotain todella, todella aitoa. Mahtavaa.

Vähän toista kuin vajaa 20 vuotta myöhemmin, Raumanmeren kolmipäiväinen juhannusfestari. Yhtye nimeltä Yö pääesiintyjänä. Joka vtun päivä. Se ei enää edes naurata. Näyttiköhän Yön yleisö samalta ku YO-talolla vuonna ‘88?

Tää tulee muuten uusintana perjantaina 22.30. Stay tuned. Laulu rakkaudelle.

Tän blogin fokuksen vois hyvinkin uudelleenmuotoilla olemaan mun sairauspäiväkirjani. Tai oikeestaan mun koko elämä viimesen puolen vuoden aikana vois toimia yhden ihmiselämän flunssayhteenvetona. Vasta neljäs pöpö puolen vuoden sisään, mahtavaa. Lääkärisetä lohdutti, et ei tämmönen kierre kestä yleensä ku yhden kauden, seuraava kausi on jo parempi. Koskahan se seuraava kausi alkaa? Ens syksynä? Vttu.

Rikoin aamulla kuumemittarin. En raivoissani, kun se taas näytti 39 astetta, vaan ihan ravistellessani mittaa alas päätin lyödä mokoman polveeni, jolloin se poikkes. Ja sain huomata, että maailma ei ole entisensä.

Muistan lapsuudesta sen riemun, kun kuumemittari hajos ja lattialle pyöri hassuja elohopeapalloja. Pikku-Kati ei niihin tietenkään saanut koskea, mutta vähän piti sormella lähestyä sillä aikaa kun äiti kiirehti hakemaan jotain rätintapaista.

Nykyisissä kuumemittareissa ei käytetä elohopeaa! No, tokihan siinä kyljessä lukee “Ohne Quecksilber”, mutta nyt vasta tulin aatelleeks, mitä se tarkottaa. Kaikki, jotka on joskus kolvannu, voivat nyt saada eteensä vision, minkätyyppistä tavaraa niissä tikuissa on nykyään sisällä. Sellasta sulaneen juotostinan tyyppistä litkua. Joka präiskähtää oikein fantsusti ympäri huonetta, kun kuumemittarin lyö paskaks polveensa. Jeij.

Että näin rattoisaa mulla on taas täällä kotona. Haluisko joku B-influenssan? Tervetuloa kylään!

Tulin täs ajatelleeks juttuja. Ainakin kahta. Kolmea, mut tota lopun Kela-juttua mä en halua ajatella ni siks mä en laske sitä.

Viimeset ehkä kolkyt viikkoa on uutisten lopussa tulevat sääpläjäykset alkanut kutakuinkin “Noooh, Visa, joko kohta saadaan lunta?” Kyllä kai kaikki tietää, että uutishemmot istuu jossain Pasilassa, mutta eiköhän ainakin toive olis että niitä samoja uutisia katotaan vähän pohjoisempanakin? Erkkiä Enontekiöltä ei ehkä hirveesti lämmitä kuulla tota samaa jäkätystä eri variaatioin joka helvetin päivä, kun on töihin mennen ja tullen raapinu kulmakarvat huurussa autonikkunoita 10 asteen pakkasessa. Kyllä mullekin on hankala ajatus, että jossain voi todella nytkin olla lunta, kun ite on sahannu viimeset viikot akselilla Kumpula-Sörnäinen-Freda, mut ne on sentään uutistenlukijoita. Vois kuvitella, et ne näkis nääkin asiat vähän laajemmin.

Olin eilen Aleksi13:lla shoppailee. Tai siis Timo shoppaili, ja mä odotin. Ei ehkä se normaalein kuvio, mutta on musta silti törkeetä, että miesten osaston sovituskoppien luona ei ole penkkejä, johon hento nainen (siis minä), joka on taastaastaasTAAS flunssassa, voisi hetkeksi istahtaa armasta miestään odottamaan. Ehkä miehet ei shoppaa niin paljoa kuin naiset, mut kun ne vihdoin häviää sinne sovituskoppiin, niin ei se verho ihan sekunnissa uudelleen heilahda. Naisten osastolla kyllä riittää penkkejä, mutta harvoin siellä miehiä näkyy istuksimassa. Nykymies pelastaa itsensä levyosastolle. Mutta vaimo/tyttöystävä haluaa kyllä olla vaikuttamassa siihen, mitä rytkyjä se mies oikein meinaa ostaa. Eli ei ehkä tarvitsekaan budjetoida uusia penkkihankintoja, vaan yksinkertaisesta siirtää ne penkit naisten puolelta miesten puolelle. Haa.

Mä tyydyin eilen shoppailee vaan apteekissa. Ostin sarvikuonon, sellasen nenähuuhtelutsydeemin, ku se on kuulemma perussivistystä (niin siinä paketin kyljessä luki. Weird.) Ehkä se tekee myös gutaa jatkuvasti tukkoselle nenälle. En kyl ollu ihan vakuuttunu ekan kokeilun jälkeen, mutta jatkan harjoituksia. Niin ja löysin mä ihanan 100 euron kevättakin (kun ei se talvi tule, Visa sano), mut katotaan sitä sit ku oon ensin ratkaissut miten maksan Kelalle 2600 euroa maaliskuun loppuun mennessä. Super.

El Sarvikuono.

No näin o!

Meidän koti on Musta Aukko. (Tähtitorninmäellä alkoi välitön kuhina ja kansanvaelluksen organisointi Kurvin suuntaan.) Jo aiemmin raportoin talven odottelun olevan turhaa sen imeydyttyä meidän kylppäriin. Nyt jos olette viime päivinä ihmetelleet, minne kaikki kaupungin pulut ovat kadonneet (kuka muka ei oo?), niin ei, ne eivät ole luopuneet maallisesta elostaan näiden jopa puluille epäinhimillisen paskojen kelien edessä - ne älypäätsirput on muuttaneet meidän ikkunalaudalle. Ja siis vain meidän. Ei naapurin, meidän.

Meillä on tommonen kumma ratkaisu tossa talon keskellä, että se ei varsinaisesti ole sisäpiha, vaan sellanen kolme metrii kertaa kolme metrii levyinen kuilu katolta maahan, ja kaikilla asunnoilla on sitten pienet ikkunat sinne suuntaan. Joo, takaahan se mahdollisuuden läpivetoon tuuletettaessa, mutta muuten sen funktio ja hyödyn aste ei oo ihan vielä auennu mulle. Takaahan se tietysti myös mahdollisuuden stalkkailla naapureita. Mitä olisi kaupunkiasuminen ilman sitä optiota.

Sinne keskiön suuntaan osottaa siis pikasesti laskettuna 24 ikkunaa, joista kaks on meidän. Ja kun äskettäin tulin kotiin, niin näitä prkln puluja oli pakkautunu meidän ikkunalaudalle kahdeksan. Muiden ikkunalautojen kiiltäessä valkoisena tyhjyyttään. (No ei nyt ehkä ihan kiiltäessä. Eikä valkosena.) Eikä nää siis tietenkään ole mitään hellusia metsäkyyhkylöitä, vaan sään runtelemia, takkusia, tautisia, likaisia kaupunkipuluja. Yh. Ne on perkeleet keksiny, että eihän tollaseen kuiluun tuule. Käyttivät sitten sen ainoan aivosolunsa tähän väläykseen.

Noh. Olen sen verta jalo ja tossa säässä tarpoessani jopa puluja kohtaan myötätuntoa poteva, että en vielä virittele ansoja liima toisessa ja lasinsirpaleita toisessa kädessä. Mutta annas olla jos ne hyväkkäät ei oo liuennu siitä kun mun kesäkeittiö avaa ovensa. Tai siis ikkunansa.

Hei onks pakko jos ei haluu? Tässä ollaan nyt hyvin lähellä sitä hetkeä, kun mä lopetan sekä iltapäivälehtien lukemisen että television katselun. Se oli ajatuksena ihan kiva, että tänä vuonna panostetaan kotimaiseen ohjelmistoon, mut hei?

Lepääminen on ihan hukkaan heitettyä touhua. Täysin yliarvostettua, turhaan suitsutettua, täysin merkityksetöntä toimintaa, jonka hyötyvaikutukset on joka tapauksessa olemattomat. Ainakin, jos on taipumusta lepo- ja ryhdistäytymisjakson päätteeksi omatoimisesti vesittää koko touhu jollain äärettömän nerokkaalla ratkaisulla viimeseks lomapäiväks.

Nukuin joululomalla tosi paljon. En ehkä ihan just öisin, mutta nukuin kumminkin. Ihan sellasta pätevää kaheksaa tuntia, mikä on mulle ihan überisti. Olo oli rauhallinen ja levollinen, vähä jo liiankin raukea. Mut annas olla, kun se joululoman päättävä uusivuosi sieltä pamahti vuoroonsa, niin avot. Kyllä muuten kannattaa alottaa sellanen hevimpi juhliminen kahden aikaan yöllä ja jatkaa sitä aamuysiin. Näin varmistaa parhaiten, ettei joululomalla kerätystä energiasta oo mitään jäljellä ja ne kuuluisat “ladatut akut” anna pientäkään toivoa starttaamisesta. Voi siinä sitten pomppulinnan kokoisten silmäpussien tuijottaessa peilistä onnitella itseään, että hyvinpä junailit tämänkin.

Juuri historiaan jäänyt viikonloppu oli säiden puolesta aivan mahtava. Käänsin kertaheitolla kelkkani ja peruin viisumit, Suomi ja Helsinki on sittenkin ihan kiva paikka asua ja yrittää. Viikonloppu oli myös oikein tervehenkinen, ulkoilin molempina päivinä hyvässä seurassa pari tuntia, saunoin, söin kohtuuterveellisesti ja nautin uudesta minästä. Olin jo päässyt lähes maaliin, kunnes sunnuntai-iltapäivänä löysin itseni sporttibaari Elmosta oluttuopposen äärestä mättämässä pekonihampurilaista. Että näin. Näin ajoitetaan se kuntohuippu just siihen maanantaiaamuun. Kyllä nyt on taas mukava aloittaa uusi viikko levänneenä, virkeänä ja tehokkaana. My ass.

Marilyn Manson esiintyy huomenna jäähallissa ja minä yhdyn mustaan massaan. Herran friikki-imago ei iske muhun ihan täysillä, mutta musiikistaan oon diggaillu jo pitemmän aikaa. Oivaa jytinää, raskasta soutua. Ja loistavia sanotuksia. En kuitenkaan aio eturiviin, en halua päälleni mitään pissaa tai muita eritteitä.

Keikka on kai osa levynjulkkarikiertuetta, joten piti sitten eilen ostaa mösjöön uusin, Eat Me, Drink Me, joka on mulla nyt tehokuuntelussa töissä. Tuskin ehdin sanoja oppia, mutta ehkä ainakin tunnistan biisien alut, että voin sit nostaa kädet ilmaan, hyppiä tasajalkaa ja kirkua et “Tää on ihana biisi!!” Vai oonks mä nyt menossa väärälle keikalle?

Levyn vikana raitana on hämmentävä diskojytäversio levyn jo muutenkin eniten radiosoittoa saaneesta biisistä Heart-Shaped Glasses. Syytä moisen remixin ymppäämiseen levylle en todellakaan tiedä (se on melko hirvee), mutta päässäni muodostui seuraavanlainen teoria: Kun Mansonin biisin sanat pistää viattomalle poppispohjalle, saadaan kuin mikä tahansa Britukka-biisi, jossa lauletaan “…älä riko mun sydäntä, niin mä en riko sun sydämenmuotoisia laseja…” Selkeetä yllytystä kirkkojen poltteluun. Tarkoitan, että ihan naurettavaa, että esimerkiks Mansonin musa yhdistetään vaikka mihin kouluammuskeluihin, ihan vaan koska sen biisien pohjat on snadisti Voice-kamaa raskaampia ja tyyppi ite näyttää oudolta. Ei kukaan vaivaudu ees perehtymään, mistä Britney laulaa, mutta Mansonin sanotuksista etitään piiloviitteitä pahuuteen suurennuslasilla. Itseasiassa ulkoista habitusta ja siviilielämän toimintaa tarkastellen pitäisin kyllä neiti Spearsia tällä hetkellä Marilyniä huonompana esimerkkinä missä asiassa tahansa, mutta se onkin sit jo ihan toinen tarina.

Muutenkaan mä en tajua, miksi aina, kun joku nuori ajautuu tekemään jotain epätoivosen ikävää, kaivetaan esiin sen kuuntelema musiikki. “Koska se kuunteli tätä musaa, se poltti ton kirkon.” Oiskohan se kuitenkin vaikka niin, että nuori, jolla on taipumusta ajautua esimerkiksi kärventämään Porvoon kulttuuriperintöä, etsis itse kuunneltavakseen sentyyppistä musaa - eikä toisinpäin. Muna vai kana, ei mun mielestä mikään kysymys tässä tilanteessa, mut jostain syystä media hakee aina päättäväisesti sitä toista vastausta.