Tein eilen elämäni ensimmäisen raparperipiirakan! Olin siitä niin innoissani että unohdin ottaa kuvan, ennen kuin se oli pelkkiä muruja lautasella. Oltuaan sitä ennen epämääräistä (mutta maukasta) sössöä muovirasiassa, koska toin loppupiirakan töihin. Pyörällä. Ja juu, täytteessä oli myös kermaviiliä, joka selvisi vähän huonosti fillarin sivulaukussa. (Resepti oli tämä ja se oli aivan hlvetin hyvä!)

Pistin myös raparperimehua tulemaan, mutta se näyttää lähinnä kertaalleen syödyltä raparperipiirakalta sinisessä ämpärissä, niin en sitä sitten viitsinyt alkaa kuvaamaan. Raparperimehu on kuitenkin jo niin vanha juttu mun repertuaarissani, et mitäs sillä leijumaan.

Mansikka-saralla pro ystäväni Anna vinkkasi, että ensi viikolla voisi olla optimaalisin hinta-laatu -suhde ostaa mansikat pakkaseen. Oon kuitenkin ens viikon reissussa, joten mun täytynee iskeä jo tällä viikolla. Ohjelmassa siis mansikoiden siivoamista, purkittamista ja pakastamista. Josta erityisesti tää pakastamisvaihe vaatii erityisiä skilssejä.

Sitähän vois tietämättömämpi luulla että tässä ollaan jonkin sortin Keittiöihmisiä.

2 ajatusta juttuun “Jauhopeukalo

  1. Just eilen soseutettiin kymmenen kiloa mansikoita pakkaseen. Käytiin hakemassa Juhmon mansikkatilalta ja laatu oli erinomainen. On muuten hyvää puuron kanssa. Ja ostoslistalla on jo lopputarvikkeet mansikka-margaritoja varten. :D

    Vastaa
  2. Noh. Siinähän se piirakan resepti on. Todistettavasti niin hyvää, olinhan siellä minäkin maistelemassa.

    Vastaa

Vastaa

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong> 

pakollinen