Kävin tänään ostoksilla. Tai siis katsomassa vaatteita, sovittamassa muutamaa talvitakkia, koska sellaisen ostaminen olis kuulemma järkevää. Ennätyskylmä talvi tulossa ja muuta sellasta. Mutta oon tavallaan kieltänyt itseäni ostamasta hetkeen mitään. Sen lisäks, että lyhennän edelleen Islannin visalaskua, koin keväällä olevani niin rahoissani että sitouduin pikku sijoitukseen. Eräpäiväkin olisi vasta syyskuun vika. Tiesittekö muuten, että kuu vaihtuu ensi viikolla? Niin.

Mutta siis takas sinne kauppaan. Oon kasvanut sen verran aikuiseksi, että en osta mitään vaatetta tarkistamatta materiaalilappua. Ja mua sylettää aivan us-ko-mat-to-man paljon, että kaikki veromodat ja seppälät on täynnä ihania neuleita ja neulemekkoja, jotka tuntuis säiden viiletessä ystäviltä. Mutta mutta, ne on kaikki 100% AKRYYLIA. Joka taas on vihollinen numero yksi. Mua itseasiassa ei ees hirveesti häiritsis se, että kyllästyisin neuleisiini ja ostaisin joka kuukausi uuden (joojoo, ei nyt ajatella ekologisuutta tms.), enemmän mua surettaa se, että juuri kun ehtisin rakastua uuteen löytööni, niin se olisi, jos ei nyt käyttökelvoton, niin ainakin ”jotenkin ei niin istuva ja siistinnäköinen”. Been there done that, ja siksi jätän harmitus kirvellen ne akryylihörsylät sinne hyllylle. Toki laatua on myös saatavilla, mutta usein kaupoissa käyminen on jatkuvaa innostumista ja pettymistä. ”IHANA neule!!” ”Jooh, akryylia.” Ja sitä ne on valtaosa. Ne näyttää laadukkailta ja upeilta siinä henkarissa ja vielä sovituskopissakin, mutta mua ette enää huijaa.

Mä olisin valmis maksamaan vaikka kolminkertaisen hinnan, jos saisin sen saman neuleen villaisena tai edes jonain villasekoituksena. Mut ei. Yks mitä oon keksiny on miesten S-kokoisten neuleiden ostaminen. Mutta jostain syystä sieltä osastolta ei löydy neulemekkoja..

On tää elämä vaikeeta. Mutta ah, vaatteiden ostamatta jättäminen järkisyihin vedoten onneksi kovin helppoa.

Vastaa

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong> 

pakollinen