Tänään on mun kielikorun vuosipäivä. Mä en käsitä, miten voin muistaa jotakin tällaista. Sitä en kyllä muista, mistä vuodesta oli kysymys, jostain kymmenen vuoden takaisesta kuitenkin. Mutta päivä oli tämä, 16.2., siitä oon varma. Se saattaa auttaa muistamisessa, että mun isän nimpparit on tänään. Mut mistä sellastakaan voi muistaa, isän nimppareita (kattomatta kalenteriin siis)? Mä niin usein kelailen, et mitähän kaikkea tarpeellista mäki voisin osata, useita kieliä vaikka, jos tällaset asiat ei jemmailis mun päässä ryöstämässä mun muistikapasiteettia.

Meillä oli ystävänpäivänä 15-wee bileet. Eli kotibileet Vantaalla, joihin piti tulla sellaisena kuin oli 15-vuotiaana. Napapaita, flanelliruutupaitis solmussa vyötäröllä ja suoralahkeiset farkut. Jenkkihuivilla terästetty ponnari. Älkääkä yrittäkökään väittää, että näin muodikkaita oltiin ainoastaan Rajamäessä. Pilotti ja nappiverkkarit on myös melkosen osuva tuon ajan inkarnaatio. Näin siis vuonna ysiviis. Onneksi se on jo kaukana takana.

Ihan vaan siksikin, ettei mun tarvii juoda lonkeroa useammin. Alkon lonkeroa tietysti, koska silloin kaupan lonkerossa oli vain 2,7 prosenttia. Kaljaa en vielä tuolloin kyennyt juomaan muuta kuin pakon edessä, jos kukaan autollinen ei lähteny naapurikylän Alkoon hakureissulle. Hetken jo lauantaina Alkossa mietin Pöytäviinapullo kädessä, mutta en kyenny lähtemään siihen leikkiin. Vaikka se olisi kyllä ollut autenttisempaa. Parhaan kaverin kanssa jaettiin Pöykky kahteen litran limupulloon ja lurautettiin aplarimehua tai smurffilimppaa päälle. Pillit perään ja kylille. Morjes. Mikä drinksuresepti. Ei ehkä kauheen tervettä, mutta hauskaa.

Tiedoksenne muuten että Green Limea ja Marlin Mustikka-vadelmaa ei valmisteta enää. Tai kohta ehkä valmistetaan, kun bileiden osanottajat on kiertäny vuoronperään kysymässä noita stadin Alkoista. Eiköhän tästä joku markkinamies keksi, että kysyntään on vastattava tarjonnalla! Kuinkakohan moni niistä usko meijän sivulauseisiin ujutetun tarinan 15-v. teemabileistä (pakko, ei tollasia juomia kehtais muuten kysellä) ja kuinka moni oletti meidän olevan hakemassa viinaa ei-ihan-vielä-täysikäsille?

Hei mut kenelle joku Marlin mustikkavadelma ees oli tehty?? Noin niinku virallisesti. Eihän sitä kukaan makuaistin omaava voinu oikeesti juoda, eikä sitä voi käyttää blandiksena mihinkään (juotavaan). Ei kai viinaa nyt virallisesti voi tehdä viistoistavuotiaiden makuhermoja helliväksi? Ehkä just siks sitä ei valmistetakaan enää – ja hyvä niin.

Vastaa

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong> 

pakollinen