Olin joskus hajota penkkiini, kun viestinnän luennolla esitettiin sellaisia uraauurtavia teoriaoivalluksia, kuin että ”ihmiset katsovat televisiosta sitä, mitä sieltä sattuu tulemaan heille sopivana aikana”. No shit? Mua niin söi raahata itteni iltapäiväluennoille kuuntelemaan itsestäänselvää sisällötöntä sontaa. Sitäkin kovempaa toivoisin, että tuo teoria olisi ollut väärässä.
Mutta kun ei se ole. Eräskin BB-lyhenteellä kulkeva aivonarikka häiritsee mun iltojani aina just silloin, kun oon lopettanu kaiken järkevän tekemisen ja haluan rentoutua hetken töllön ääressä. Ja se formaatti on tasan niin nerokas kuin henkiintynyt Seitsemän päivää -lehti (ja tän syksyn ajan näiden kahden sisältö onkin identtinen) – vituttaa niin et kipeetä tekee, mut ei vaan pysty lopettaa seuraamista.
Idea toisilleen tuntemattomien ihmisten sulkemisesta koppiin kolmeks kuukaudeks on oikeestikin mun mielestä loistava. Se voisi toimia äärettömän mielenkiintoisena ihmiskokeena, jos sinne sullottais oikeasti älykkäitä ihmisiä. Olisi herkullista seurata miten oikeaa aivotoimintaa omaavat ihmiset alkais hajoilee, kun ne ei vois lukea mitään, harrastaa mitään tai ylipäänsä tehdä yhtään mitään järkevää. Kun viikon superhetki on avoinna oleva varastohuoneen ovi.
Mut ei. Big Brotheriin pääsee sillä, että esittelee kasipäkkiään tai näyttää sedula-beibeltä (poikkeuksena yks kiintiöemohahmo) ja ilmoittaa harrastavansa sikana irtoseksiä ja juovansa viinaa. ”Mä en oo koskaan ollu panematta kuutta viikkoa pidempään!” ”…Hmm, BB kestää 3kk, se tekee 12 viikkoa – SISÄÄN!”
Ja eihän siinä sitten mennykään ku päivä ni jo oli emakon tissit ruudussa, ja viikko ni peitot heilu. Kaikki on jo nähty, joten mikä enää yllättäis? Ehkä joku oikea Ajatus?
Yks näistä missukoista on jo ehditty nimeämään Seksi-Minnaksi, mistä päästäänkin aasinsillalla seuraavaan: Voisko joku nyt äkkiä kertoa mulle, et kuka se kaikkien lisänimien esiäiti Porno-Saija oikein oli?! Ku mä en muista sit millään. Ja mä oon aivan ulkona skenestä jos tää tieto leviää.
En tiedä Porno-Saijasta, mut meijän yläasteen ruotsinmaikan nimi oli
Seksi-Seija! Haluaisin tietää myös tuon lisänimen tarinan…
http://www.digitoday.fi/viihde/2005/02/01/kohumissin-alastonkuvat-leviavat-netissa/20057645/66
Tuossa vähän taustatietoa. Ei sisällä ronskia materiaalia, sen saatte etsiä ite. :p
Tosta BB:stä, niin me pohdittiin kavereiden kanssa semmosta ideaa, että saisi ujutettua taloon enemmistöksi jotain kuolettavan tylsiä teoreettisen filosofian tms. opiskelijoita, jotka väittelis päivästä toiseen jostain Sartren teorioista. Ois hauska kattoa mitä juttuja lehdet niistä yrittäisi repiä.
Tai teknillisen fysiikan opiskelijoita, jotka kyseenalaistais koko ajan kaikkia matemaattisia postulaatteja, lemmoja ja teorioita, mitä olis koskaan heitetty.
Tai intohimoisia lintubongareita, jotka yrittäis harrastaa siellä sisällä ja kehuskelis kuinka viime kesänä Teide-vuorella oli aivan sikaharvinainen kääpiöalahyyppä.
Tai mainostoimistoihmisiä, jotka brainstormais koko ajan joka helvetin jutusta erilaista markkinointimateriaalia. Fläppitauluja ja tusseja vaan sekaan.
Olis muuten vähän siistii kun olis sellanen teema-BB. Entäs BB, jossa olis pelkkiä heteromiehiä ja sitten joku yks viehko homo, kuin moni rupeis homoilemaan kännissä ”vahingossa”? Tollasta BB:tä ehkä vois kattookin jakson tai pari. :)
-Erkka
Selvennyksenä: Teema BB:tä vois kattoo jakson tai pari, teeman EI ole pakko olla homoilu, vaan mikä vain yllä olevista. Ihan vaan halusin tarkentaa.
-E
Hah, Erhe jäi kiinni! Se on umpiHomo… :D
Erhelle ja muillekin tiedoksi:
http://www.bisnesbrother.com/
Että onhan näitä, olisiko tuolla just niitä fläppitauluja ja tusseja :)