No on se ny perkele kun gradu on palautettu ja loppujen ovareiden tavoittelusta tälle keväälle luovuttu, niin sitten painetaan täyttä ravia kuppilasta toiseen, eikä ehdi ees blogipäivityksiä naputella. Näin siinä käy, kun siirtää kaikki kaljakutsut nerokkaasti ”sit ku oon palauttanu gradun” -viikolle. Seuraa suma, jota puretaan vielä juhannuksenakin.

Ei sillä, oikein mukavaa tää purkaminen on ollut. Kirjoittamattomuuteen saattaa siis vaikuttaa myös viimeaikainen hyvä fiilis. Perinteisessä päiväkirjassa oon pistänyt merkille, että tekstiä syntyy teostolkulla silloin, kun poikaystävä esimerkiks pettää ja jättää (tahdikasta, joo). Jos mun kuoltua joku haluais (siis miks ei haluais?) tehdä musta elokuvan perustuen päiväkirjamerkintöihini, niin vois varmasti todeta et aika vtun synkkä elämä. Koska mitään kivaahan sinne ei tietenkään kannata ikinä kirjottaa.

Vaikka maisterin paperit onkin vielä muutaman opintoviikon etäisyydellä, niin kummasti katos joku sellanen takakireys, kun vaan päätti, että gradu on nyt valmis. Aika juostenkustuhan siitä tuli, mutta en jaksanu enää. Samalla tajusin myös olleeni kunnon ämmä viime syyskuusta lähtien. Henkinen kivi kengässä koko ajan, paperipussit valmiina hyperventiloimista varten. Rento fiilis ja vapautunut hymy ilman sen kummempaa syytä, mitä se on? Pyysin Timoa muistuttamaan tästä ajasta sitten, kun seuraavan kerran oon sitä mieltä, että mun elämä on jotenkin paskaa. Ja jos joku haluaa mun mielipiteen siitä, kannattaako gradua tehdä työnteon rinnalla, niin vastaus on että ei todellakaan. Muuttakaa vaikka Berliiniin sitä tekemään. Pääsette samalla eroon yhtälöstä gradu + kaverit. Toki gradun ja työn yhteensovittaminen voi myös toimia kavereista eroon pääsemiseksi.

Että kiitos tuesta ja anteeksi välinpitämättömyydestä ja epäsosiaalisuudesta. Kyllä mä taas kohta pääsen vanhaan rytmiin ja alan riivaamaan lähimpiäni kaikenmaailman kissanristiäisriennoilla. Voi että teillä onkin ollut sitä jo ikävä!