Olen ajoittanut opiskeluni auttamattomasti huonoon saumaan. Opintotuki on ollut sama viimeiset 16 vuotta. Voin kuvitella, miten mukavalta kuukausittaiselta potilta tämä sama rahatukku on tuntunut 16 vuotta sitten. No, ehkä ”potti” ja ”tukku” ovat vähän liioittelua, mutta got the point.

Itse en ole koskaan ollut nousemassa barrikaadeille opintorahan korottamisen puolesta. Järkihän sen jo sanoo, että esimerkiksi kakskymppiä kuussa lisää on mulle neljä tuoppia baarissa (=olematon hyödyke), mutta jos jokaikiselle Suomen opintotukea nostavalle annetaan 20 euroa lisää kuussa, tarkoittaa se huomattavaa menoerää valtiolle. Niinpä minä olen vuoroin kiukutellut, vuoroin kerjännyt, milloin raivonnut ja milloin rukoillut (no en sentään), että nostakaa nyt sitä hemmetin tulorajaa. Antakaa mun tehdä vähän enemmän töitä, pliis.

Nostin todennäköisesti elämäni viimeisen opintotukikuukauden nyt toukokuussa. Ja mitä nyt? Opiskelijoiden tulorajat nousevat 30 prosenttia heti ensi vuoden alussa. Jep jep.

Ei sillä, ihan mahtavaa että edes nyt tapahtuu jotain muutosta. Positiivisia puolia asiasta (minä kun olen aina niin perhanan positiivinen): Pääsenpähän sanomaan sitten aikanaan lapsilleni, että nyt loppu se urputus tuen pienuudesta, kyllä meidän nuoruudessa… Mahtava visio! Ja toisekseen, olen hävyttömän onnellinen, että olen voinut kolme kertaa viettää kolmen kuukauden ”pakko”kesäloman, kun en ole voinut tulorajojen puitteissa tehdä enempää töitä. Hah.