Ajoinpa sitten tyylikkäästi erästä naisihmistä päin tuossa Bulsalla. Siis pyörällä. Pyörätiellä. Henkilövahingoilta säästyttiin, kuin myös naisihmisen takin likaantumiselta (mistä hän oli eniten huolissaan). Pyörästäni sen sijaan katkesi jarruvaijeri. Fantsua.
Bulevardi on hengenvaarallinen paikka pyöräillä, kun ihmiset parkkeeraa autot siihen kadunvarteen ja menee hakemaan parkkilippua. Siellä ne sitten väijyy lehmusten katveessa sopivaa hetkeä hypätä selkä edellä työmatkaa kiireellä taittavan pyöräilijän eteen (niin siis ei se pyöräilijä kulje selkä edellä vaan…hehee, mainio tämä suomen kieli!). Ylläripylläreiden järjestäminen on Bulsalla harvinaisen helppoa, kun pyörätie on tulitikkuaskin levyinen. Stana.
Kampanjaidea: laitetaan kaikki Helsingissä liikkuvat pyöräilemään muutamaksi tunniksi ydinkeskustaan. Kyllä se siitä pikkuhiljaa hahmottuu missä ne pyörätiet kulkee ja miten simppeliä se olis jo ennen autotietä (niin juuri, siinä pyörätien edellä) vilkaista kertaalleen molempiin suuntiin. Tai Bulsalla vaan vasempaan, koska se on yksisuuntainen. Miten oliskaan helppoa se. Enemmän se törmäys kuitenkin suhun sattuu, rakas jalankulkija. Mulla on sentään kypärä.
Ai niin. Selvisi sekin, että hätävoimasanani on ilmeisesti SAATANA. Sen nimittäin huusin puristaessani molempia jarruja rystyset valkoisena. Mielenkiintoista.
Nyt voimmekin aloittaa mainitsemasi kampanjan valmistelun polttareiden jälkeisen tyhjiön koettaessa elämässämme. Mä alan soitella pyöriä kasaan huomenna.