Meidän koti on Musta Aukko. (Tähtitorninmäellä alkoi välitön kuhina ja kansanvaelluksen organisointi Kurvin suuntaan.) Jo aiemmin raportoin talven odottelun olevan turhaa sen imeydyttyä meidän kylppäriin. Nyt jos olette viime päivinä ihmetelleet, minne kaikki kaupungin pulut ovat kadonneet (kuka muka ei oo?), niin ei, ne eivät ole luopuneet maallisesta elostaan näiden jopa puluille epäinhimillisen paskojen kelien edessä – ne älypäätsirput on muuttaneet meidän ikkunalaudalle. Ja siis vain meidän. Ei naapurin, meidän.

Meillä on tommonen kumma ratkaisu tossa talon keskellä, että se ei varsinaisesti ole sisäpiha, vaan sellanen kolme metrii kertaa kolme metrii levyinen kuilu katolta maahan, ja kaikilla asunnoilla on sitten pienet ikkunat sinne suuntaan. Joo, takaahan se mahdollisuuden läpivetoon tuuletettaessa, mutta muuten sen funktio ja hyödyn aste ei oo ihan vielä auennu mulle. Takaahan se tietysti myös mahdollisuuden stalkkailla naapureita. Mitä olisi kaupunkiasuminen ilman sitä optiota.

Sinne keskiön suuntaan osottaa siis pikasesti laskettuna 24 ikkunaa, joista kaks on meidän. Ja kun äskettäin tulin kotiin, niin näitä prkln puluja oli pakkautunu meidän ikkunalaudalle kahdeksan. Muiden ikkunalautojen kiiltäessä valkoisena tyhjyyttään. (No ei nyt ehkä ihan kiiltäessä. Eikä valkosena.) Eikä nää siis tietenkään ole mitään hellusia metsäkyyhkylöitä, vaan sään runtelemia, takkusia, tautisia, likaisia kaupunkipuluja. Yh. Ne on perkeleet keksiny, että eihän tollaseen kuiluun tuule. Käyttivät sitten sen ainoan aivosolunsa tähän väläykseen.

Noh. Olen sen verta jalo ja tossa säässä tarpoessani jopa puluja kohtaan myötätuntoa poteva, että en vielä virittele ansoja liima toisessa ja lasinsirpaleita toisessa kädessä. Mutta annas olla jos ne hyväkkäät ei oo liuennu siitä kun mun kesäkeittiö avaa ovensa. Tai siis ikkunansa.