Marilyn Manson esiintyy huomenna jäähallissa ja minä yhdyn mustaan massaan. Herran friikki-imago ei iske muhun ihan täysillä, mutta musiikistaan oon diggaillu jo pitemmän aikaa. Oivaa jytinää, raskasta soutua. Ja loistavia sanotuksia. En kuitenkaan aio eturiviin, en halua päälleni mitään pissaa tai muita eritteitä.

Keikka on kai osa levynjulkkarikiertuetta, joten piti sitten eilen ostaa mösjöön uusin, Eat Me, Drink Me, joka on mulla nyt tehokuuntelussa töissä. Tuskin ehdin sanoja oppia, mutta ehkä ainakin tunnistan biisien alut, että voin sit nostaa kädet ilmaan, hyppiä tasajalkaa ja kirkua et ”Tää on ihana biisi!!” Vai oonks mä nyt menossa väärälle keikalle?

Levyn vikana raitana on hämmentävä diskojytäversio levyn jo muutenkin eniten radiosoittoa saaneesta biisistä Heart-Shaped Glasses. Syytä moisen remixin ymppäämiseen levylle en todellakaan tiedä (se on melko hirvee), mutta päässäni muodostui seuraavanlainen teoria: Kun Mansonin biisin sanat pistää viattomalle poppispohjalle, saadaan kuin mikä tahansa Britukka-biisi, jossa lauletaan ”…älä riko mun sydäntä, niin mä en riko sun sydämenmuotoisia laseja…” Selkeetä yllytystä kirkkojen poltteluun. Tarkoitan, että ihan naurettavaa, että esimerkiks Mansonin musa yhdistetään vaikka mihin kouluammuskeluihin, ihan vaan koska sen biisien pohjat on snadisti Voice-kamaa raskaampia ja tyyppi ite näyttää oudolta. Ei kukaan vaivaudu ees perehtymään, mistä Britney laulaa, mutta Mansonin sanotuksista etitään piiloviitteitä pahuuteen suurennuslasilla. Itseasiassa ulkoista habitusta ja siviilielämän toimintaa tarkastellen pitäisin kyllä neiti Spearsia tällä hetkellä Marilyniä huonompana esimerkkinä missä asiassa tahansa, mutta se onkin sit jo ihan toinen tarina.

Muutenkaan mä en tajua, miksi aina, kun joku nuori ajautuu tekemään jotain epätoivosen ikävää, kaivetaan esiin sen kuuntelema musiikki. ”Koska se kuunteli tätä musaa, se poltti ton kirkon.” Oiskohan se kuitenkin vaikka niin, että nuori, jolla on taipumusta ajautua esimerkiksi kärventämään Porvoon kulttuuriperintöä, etsis itse kuunneltavakseen sentyyppistä musaa – eikä toisinpäin. Muna vai kana, ei mun mielestä mikään kysymys tässä tilanteessa, mut jostain syystä media hakee aina päättäväisesti sitä toista vastausta.

Vastaa

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong> 

pakollinen