…plus muita kliseitä.

Historia. Ei mikään mun lempiaine koulussa. Vaikka hissanope tykkäskin meistä tytöistä kovin. Ja pojista myös. Tosin mua se kiels osallistumasta lukion viimeiselle hissankurssille, jollei mun asenne (?) muutu. Ja minähän en attitudesta tingi, joten itseopiskeluks meni. Ja paras hissannumero ikinä, voi kuinka yllättävää.

Usein olen kuitenkin harmitellut, ettei se historia kiinnostanut. Koen häpeän hetkiä Trivial Pursuitin kiperien kysymysten ristipaineessa.

Jos koulujen opetussuunnitelma edes historian osalta olis mun hyppysissäni, siellä kerrottaisiin tarinaa oikeista ihmisistä ja historian tapahtumien vaikutuksesta heidän elämäänsä. Sen sijaan, että vain luetellaan faktat Itävalta-Unkarista Tsekkoslovakian kautta kahdeksi valtioksi, olisi mielenkiintoisempaa ja mieleenpainuvampaa kuulla sydämeltään slovakialaisen pienvirkamies Václavin sopeutumisesta alati muuttuvaan maailmaansa.

Toimivinta historian opiskelua on kuitenkin matkustaminen. Hissankirjan tekstit ja kuvat heräävät eloon kulkiessa katuja joista ne kertovat. Historia muuttuu todeksi ja siitä kiinnostuu ihan uudella tavalla, kun tapahtumat eivät ole enää faktaa toisensa perään koulukirjan sivuilla, vaan ne ovat läsnä juuri tässä. Viime kesän Itä-Euroopan kiertue tarjosi lukuisia ravisuttavia hetkiä. Vaikka tietoni keskitysleireistä olivat jo sinällään kauheita, vetivät Auschwitz ja Birkenau hyvin hiljaiseksi tarinoiden muuttuessa selkäpiitä karmivalla tavalla niin todellisiksi. Reittimme Varsova – Krakova – Wien – Bratislava – Budapest – Praha – Berliini mahdollisti myös samojen ilmiöiden tarkastelun monen eri maan kansalaisten näkökulmasta. Toisen maailmansodan lisäksi opin muun muassa Unkarin kansannoususta ja Berliinin muurin vaiheista muutamassa päivässä paljon enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä.

Vaikka joskus mieli haikaa kaukomaille luonnon ihmeitä ihastelemaan, olen toistaiseksi liputtanut enemmän Euroopassa matkailun puolesta. Se on niin mieletöntä, miten rikasta ja raskasta historiaa useat Euroopan maat kantavat mukanaan. Ja miten niin lähellä voi olla niin erilaista. Miten itäisestä Euroopasta löytyy lukuisia maita, joita pidämme liki kaltaisinamme, mutta joissa tarinaa sodista ja kauheuksista kertovat itseni ikäiset ihmiset – eivät vanhat sotaveteraanit niin kuin meillä on totuttu. Sitä kummasti arvostaa omaa elämäänsä ja paluuta sateiselle ja kolealle Helsinki-Vantaalle, vaikka ei olisi fyysisesti kovin kaukana käynytkään, kun henkisesti tuntee käyneensä maailman toisella laidalla.

Behold, viikon päästä tarinoin seikkaperäisesti Rodoksen värikkäästä historiasta.

3 ajatusta juttuun “Historian havinaa & Matkailu avartaa…

  1. Törpöttelyä kantsii näköjään harrastaa!

    Tämä on aika kulunut tarina, mutta saattaapi siten sopia Rodos-teemaan:

    Savannilla liikkuva puhvelilauma ei liiku lauman hitainta puhvelia nopeammin. Lauman joutuessa jahdin kohteeksi kuolevat hitaimmat ja heikoimmat yksilöt ensimmäisinä. Luonnonvalinta hyödyttää laumaa, sillä lauma tulee kokonaisuutena nopeammaksi ja terveemmäksi heikoimpien yksilöiden jatkuvan karsinnan seurauksena. Suunnilleen samalla tavoin eivät ihmisaivot voi toimia nopeammin kuin sen hitaimmat aivosolut. Kuten kaikki tietävät, tuhoaa liiallinen alkoholinkäyttö aivosoluja, mutta luonnollisesti hitaimmat ja heikoimmat aivosolut tuhoutuvat ensimmäisinä. Käyttämällä säännöllisesti riittäviä olutmääriä, voi siis karsia pois hitaat ja heikot aivosolut, jolloin aivoista tulee kerta kerralta nopeammat ja tehokkaammat. Tämä on syynä siihen, miksi parin kaljan jälkeen tunnet aina itsesi entistä nokkelammaksi ja saat mitä parhaimpia ideoita. Kunhan sisäistät tämän kaiken, voit viettää kosteita juhlia hyvällä omatunnolla.

    Vastaa
  2. Ja näin totisesti teimme. Vähän epäilen kyllä tätä teoriaa, ainakaan sen vaikutukset ei ihan vielä näy… Ei oo kauheen fiksu olo nääs.

    Vastaa

Vastaa

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong> 

pakollinen