Olen tänään onnistunut keittämään töissä kaksi kertaa kahvia niin, että muistan keittäneeni sitä vasta siinä vaiheessa, kun pannun pohjalla on enää vajaan puolen kupillisen verran. Ketä tästä voi syyttää? Kirjoittamaton sääntö viimeisen kupin ottajalle on keittää uutta kahvia, mutta entä jos melkein-viimeisen kupin ottaja näkee, että hän jättää vain puoli kuppia? Vai ehkä hän otti itsekin vain puoli kuppia, jotta ei tarvitsisi keittää uutta. Olen vakuuttunut, että työntekijöiden kahvikäyttäytymisestä voisi laatia hyvinkin laajoja profiilikuvauksia.

Jotkut ihmiset on ihan hulluja kahviaddikteja. Jotkut ei esimerkiksi suostu juomaan kaupan halpiskahveja, kuten Saludoa tai Brazilia. Älytöntä. Itselleni kelpaa mikä tahansa huoltoaseman pannunpohja. Mutta kyllä mäkin huomaan jos kahvi on oikein erityisen hyvää. Se on ihmeellinen tunne, kun ensimmäisen huikan jälkeen voi ihan vilpittömästi todeta, että onpas muuten erinomaisen hyvää kahvia. Näin kävi viimeks joitakin päiviä sitten Eerikinkadulla kiinalaisessa ravintolassa.