Se lähestyy. Se on ihan kohta täällä. Se hetki, kun oon luvannu itelleni (ja muutamalle muullekin, ehkä valitettavasti), että laitan murheellisen mielen sivuun ja käännän ajatukseni positiivisemmalle taajuudelle. Aika on surra, mut joskus se vaihde jää vähän päälle. Ja täytyy päättää, että jossain pisteessä sen suremisen vaan lopettaa. Ravistaa raskaan viitan harteiltaan, potematta huonoa omaa tuntoa siitä, ettei joka päivä ajattele. Ei tarvitse ajatella. Surullisia ja haikeita hetkiä saa tottakai olla ja niitä tulee varmasti aina olemaankin, mutta se ei sais jäädä vallitsevaks olotilaks.

Vuoden vaihtuminen tarjoaa tähän loistavan hetken. Symbolinen sivun kääntäminen. Tottakai tiedän, ettei tammikuun eka ole joulukuun viimeisestä yhtään sen kauempana kuin huominen tästä päivästä, mutta joku kääntöpiste on kuitenkin hyvä olla. Ehkä kukaan muu ei sitä kuule, mutta kun herään uuteen vuoteen, on yön aikana käynyt valtava kohahdus. Enkä nyt tarkoita sitä kun vedän lipat tequilapäissäni Tuomiokirkon portailla. Sen varmaan kuulis joku muukin. Tää kohahdus tulee siitä, kun se kuuluisa sivu kääntyy. Ja toivottavasti sen sitten muutkin huomaavat, kun vuosi etenee. Kun siitä tulee edeltäjäänsä parempi. On pakko tulla.

Jos torstaina ei kukaan ystävä herää sairaalasta, niin siihen on ainakin hyvät mahdollisuudet. (Suunnilleen näin alkoi vuosi ’08, joten mitä mä edes odotin…)

Odotukset on korkealla, mutta tajuan kyllä ottaa maltilla, enkä oikeasti odota dramaattista muutosta kurpitsasta juhlakärryiksi kello kakstoista yöllä. Ihan vaan selvennykseks ennen ku kukaan teistä lyö ”naivi”-leiman mun otsaan.

Onnenhetkiä teille kaikille vuoteen 2009! Erityisesti niille ihanille, joiden edellinen ja jopa sitä edellinen vuosi ovat olleet murheen täyttämiä. <3

Kuvan © Timo. Kiitos.