Kokeilin tässä sellaista asiaa kuin ”aamuliikunta”. Oikein ryhmämuodossa (koska omaehtoinen aamuliikkuminen olis ollu tuomittu epäonnistumaan heti kättelyssä). Käytännössä tää tarkotti 5.30 ylös joka jumalan arkiaamu, 6.30 Tokoinrannassa ojentelemassa jäseniä auringon ensisäteille, 7.30 suihkuun ja 8.00 töissä. Kuulostaa aika toimivalta, eikö? Paitsi että…
Jos sattuu olemaan ihminen, jonka paras hetki vuorokaudesta on illalla, tossa yhdentoista syntisemmällä puolella, tarkottaen et pää painuu tyynyyn puolen yön jälkeen, niin matikka on aika helppo: Sitä nukkuu järjestään joka yö max viisi tuntia. Viisi kälyistä tuntia. Jolloin raikas aamuaurinko on laiha lohtu, niin kaunis kuin hiljakseen heräilevä Helsinki kesäaamuina onkin.
Mä oon ollu aina hyvä valvomaan ja pärjäämään vähilläkin unilla, näköjään piti nyt siinäkin hakea sit se raja. Maanantaiaamut meni viel ihan okei, pieniä heräämisvaikeuksia toki, mut energiat viikonlopulta riitti ihan kivasti. Tiistai oli yleensä se helpoin päivä. Keskiviikkona alko jo painaa, tuntu että edes sen tunnin jumpan aikana ei kunnolla heränny. Torstai kiilas kärkeen päivänä, jona passasin liikuntaharjoitteet useimmiten – mutta toki oli kello soimassa puol kuus, enkä sen jälkeen enää kunnolla nukahtanut vaikka sänkyyn jäinkin. Perjantai vedettiin jo ihan pyhällä hengellä, odottaen et viikonloppu alkaa ja saa Nukkua. Kyl oli reipas ja seesteinen olo.
Aamuliikunnan puolestapuhujat aina hehkuttaa miten hyvä olo siitä tulee, ja et ”kyl siihen heräämiseen tottuu, pari viikkoo ni on rytmit kohdallaan”. My ass. Jos ei edes halua mennä nukkumaan puoli kymmeneltä kesäiltana, niin miten ne rytmit mitenkään vois asettua? Jos ei nyt satu olemaan ihminen, jolle viis tuntia unta yössä jatkuvasti on ihan riittävä. Väsymys äityi viiden viikon ihmiskokeeni aikana niin kokonaisvaltaiseksi, et olo muuttui reippaan ja seesteisen sijaan apaattiseks ja tympääntyneeks. Lähestulkoon kaikki asiat elämässä alkoi tuntua epäkiinnostavilta, mukaanlukien työ ja ihmissuhteet. Voi toki olla että mun pitäiskin irtisanoutua, erota ja etsiä uusia ystäviä, mut mä nyt kokeilen sitä nukkumista ensin.
Mulla on ihan hyvin toiminu sellanen kevyt aamujumppa heti heräämisen jälkeen. Joku 10 minsaa vatsoja tai punnerruksia ja mitä nyt keksii. Herääkin kunnolla siinä samalla. :) Mutta kyllähän se niin on että sitä unta tarttee pollaan etenkin jos liikkuu. Muuten ei kroppa vaan ehdi levätä. Pahimmat takkuilut urheilussa on tullu juuri univelkaisena.
Itse henkilökohtaisesti en ole huomannut juurikaan eroa siihen harrastaako liikuntaa aamulla vai ei. Samalla tavalla sitä on ”virkeä” aamulla joka tapauksessa. Erona on vain se, että jos haluaa harrastaa liikuntaa joutuu heräämään hieman aikaisemmin. Toki jos tässä elämän vaiheessa haluaa perhettä nähdä vilausta enempää, on aamu hyvä aika liikunnalle. Ja loppujen lopuksi se on mielestäni asenne kysymys; Sitä herää tai sitten ei. Sitä vi***taa tai sitten ei.
Jee, kiitos kommenteista!
Mun ongelma ei niinkään ole se ettenkö mä pystyis nousemaan, se on vaan täys utopia et voisin sekä valvoa iltaisin että herätä aikaisin, ja saada silti tarvitsemani unimäärän… Ja jos sitä unta saa ihan liian vähän jatkuvasti, niin ei sitä hyvällä tahdollakaan ole enää virkeä missään kohdin vuorokautta. Kakkua kun ei voi sekä syödä että säästää, muahaha.
AAMEN!
musta ei ikinä tule aamu-urheilijaa.
Kyllä uni on tärkeintä! :-)
Mulle ainakin on ihan sama liikunko aamulla, illalla tai en ollenkaan, kunhan vaan saan riittävät yöunet. Ehkä sun Kati pitäisi kokeilla oman rytmin mukaista aamuliikuntaa (aloitus 8-8:30), jolloin ei tarvis herätä ihan niin epäinhimillisen aikaisin. Sellainen aamuliikunta voisi tuodakin sen seesteisemmän olon ja virkistää kehoa ja mieltä sillä tavoin kuin ne aamuliikunnan puolesta puhujat hehkuttavat. Ehkä.