Vituttaa tämä sienistä vauhkoaminen. Siis lähinnä se, että “niitä on metsät pullollaan”, “kaikkia ei ehdi edes keräämään”, “Supersienisyksy!”, “Sieniralli!”, “Sienet saatana!”
Että miksi en tykkää? No kun minä menin sinne metsään etsimään niitä sieniä kolmatta kertaa eläissäni. Minä löysin niitä sieniä ihan tolkuttoman paljon. Minä ajattelin että minä olen nyt jotenkin hyvä tässä. Mutta minä en ollutkaan yksin, ja tämä saalis ei ollutkaan minun ansiotani. Kuulemma ei tarvi kun viedä kori metsän laitaan niin hyvä että jaksaa kantaa pois. Sienet hyppii sinne ihan itsekseen. Hyps, hyps, hyps. Hmph.
Mutta mulla oli kuitenkin hieno kori. Ja punanen puukko!
Ja löysin kanttarellejakin. (Kyllä nämäkin lasketaan!)
Yks sieni ennusteli mun jälkinyrpeyttäkin.
Ei tarvii salille mennä seuraaval viikol.
Screenshot sanakirjan kohdasta “tolkuttoman paljon”.
Tosiaan kolmas kerta eläissäni sienessä. Eka kerta oli pari vuotta sitten, silloin ei oikein sytyttänyt. Lähinnä siksi, että aluksi en löytänyt mitään. Sitten kun löysin jotain lupaavaa, en tunnistanut sitä, vaan kaikki piti aina kysyä. Ja kymmenennen “onks tää nyt se herkkutatti”, “ei, se ei ole mikään, heitä pois” -dialogin jälkeen se yks “joo! se on oikein hyvä sieni kunhan sen ryöppää viis kertaa ja kierittää voissa ja tukehduttaa suolaan ja leivittää sisäfileellä” ei riittäny nostaa fiilistä. Plus mulla oli krap.. migreeni.
Mut tänä syksynä oon ollu selkeesti valmiimpi tähän ralliin. Oon ottanu taktiikaks kerätä vaan niitä sieniä jotka voi syödä heti ilman mitään ryöppäämisiä, ja oon opetellu yhen sienen per kerta. (Siis syötävän sienen - kärpässienen ja sen valkosen kaverin tunnistan kyllä, mikä on varmasti hyödyllistä sekin, mut ei lämmitä ruoanhakuretkellä.) Nyt tunnistan jo suppilovahveron (tjeu: vika kuva), mustatorvisienen ja kanttarellin! Herkkutatin luulin tunnistavani, mut peruin sen ku vedin yhen onnistuneen tunnistuksen jälkeen seuraavat viis mettään.
Tänään on syöty suppissoppaa ja omenapiirakkaa. Syksy! <3
