Päivitin sunnuntain ratoksi tuon Minä-osion. Edellinen versio olikin jo kolmen vuoden takaa, ja vaikkei sitä kukaan koskaan lukiskaan niin itteä alko vaivaamaan et siel oli vanhaa tietoa.

Oon tosin muutakin tehny tänään. Käytiin tarkistamassa Kruunuvuoren hylättyjen huviloiden kunto.

Kruunuvuori1

Siellä ne rassukat rapistuu kaikessa hiljaisuudessa, joka kerta käydessä huomaa homman taas edenneen. Sieniä kasvaa pihaan. Esimerkiksi täältä löytyy valaisevampi kirjoitus mistä on kysymys. (Ja paljon kuvia.) Toi lampi on ollu musta aina jotenki kammottava, ja viime aikaisten Tampereen suunnan tapahtumien valossa jollain lailla erityisen surullinen tunnelma oli sen äärellä.

Kruunuvuori2

Vika kuva ei ookkaan enää Kruunuvuorelta vaan Helsingin omasta pikku Berliinistä, Kalasatamasta. Mä niin tykkään. Ja koko ajan arveluttavammaks käy kannattaako tästä Sörkasta mihinkään liuetakaan.

7 ajatusta juttuun “Minäminäminä. Ja hylätyt talot.

  1. Huikean näköinen paikka, täytyy kyllä mennä joskus visiitille. Tuo eka kyllä muistutti erehdyttävästi meidän mörskää… tai ainakin miltä se tulevausuudessa näyttää jos ei ryhdistäydytä kunnollisiksi puutalohuoltajiksi pikkuhiljaa.

    Minä- osio oli mitä mainioin wikipedia Katista ja voin allekirjoittaa (ainakin suurimmaksi osaksi ;)

    Olet rakas.

    ps. teillä kalasatamassa on kasvimaa, mutta ei meillä täällä landella vaan!

    Vastaa
  2. Oli vielä palattava kertomaan kurkattuani minä-osiota, että neidin kynä on varsin sujuva ja osuva! Hyvä päivitys ja kivaa että saa olla noin kauniisti siinä osiossa mukana

    Vastaa
  3. Höh, mihin se sydän putosi tosta edellisestä?! Sellaisen siihen raapustin loppuun.

    Vastaa
  4. A, Juu kannattaa mennä! Mutta jos koiraa aattelit ottaa mukaan niin oisin aika varovainen: talojen lähellä on paljon lasinsirua rikotuista ikkunoista, ja mahdollisesti myös lautoja joissa nauloja pystyssä. JAA mikäs mun Minä-osiossa ei pitänyt paikkaansa?? Sehän oli alaston totuus, mitään pois jättämättä ja mitään lisäämättä. ;)

    Satunnainen vaahtoaja, Pystyin kyllä aistimaan sen sydämen. <3

    Vastaa
  5. Kiitos Kati kirjoituksestasi!
    Luin, näin ja koin. Ihmeellinen paikka tuo Kruunuvuori! En varmaan koskaan olisi saanut tietää siitä ilman ihanaa blogiasi. :)

    Vastaa

Vastaa

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong> 

pakollinen