Tämä ei ole edelleenkään edennyt mihinkään. Soitin itse toistamiseen DNA:lle, josta hetken penkomisen jälkeen todettiin ”joo, tää oli jäänyt tonne pinon pohjimmaiseks, se on vissiin ollut siellä jo jonkin aikaa,” (kyllä, kuukauden) ”mä laitan sen nyt tohon kiireellisten pinoon”. Mikä ei kuitenkaan ilmeisesti tarkoita alle kahden viikon sisään tapahtuvaa yhteydenottoa. Puhelinlaskuni siis tulee edelleen työnantajalleni brittiläisen JB:n nimissä, numerotiedustelusta numeroni haltijaksi kerrotaan JB ja niin edelleen… Mutta älkää toki pitäkö kiirettä. Eihän tässä mitään sekaannuksen vaaraa ole, etenkään kun käytän numeroani myös työasioissa.

Mutta unohdetaan liittymä ja puhutaan itse kännykästä. Vaihdoin jokin aika sitten työnantajan toiveesta muinaispalikkani prameampaan, jolla pystyy lukemaan sähköposteja (uuh!). Puhelin on ihan jees, ja näyttääkin puhelimelta, ei minikokoon puristetulta tietokoneelta. Eikä siinäkään mitään että pötkylä suorittaa peruskaatumisen muutaman kerran viikossa (”Valikko”-nappia painamalla näytössä näkyy päällekkäin kaksi näyttöä, epäonnistunutta yhdistämistä verkkoon ei saa katkaistua vaan yhteyttä yritetään uudelleen minuutin välein vaikka olisin kuitannut ”peruuta” ja muuta normisälää). Mutta, puhelimessa on yksi ihan järjetön feature, jonka tarkoitusta en vain pysty perustelemaan.

Nimittäin torkku. Tässä puhelimessa torkku on lyhennetty edellisen palikan maagisesta kahdeksasta minuutista (mikälie logiikka) viiteen. Mutta – torkkua voi painaa vain viisi kertaa. Eli 25 minuuttia. Sen jälkeen vaihtoehtona on ainoastaan ”lopeta”. Ja kun unenpöpperöinen Kati sitten hamuaa raivostuttavasti vinkuvaa palikkaa ja tökkii nappuloita saadakseen sen vaikenemaan, niin mikä on todennäköisyys että unenpöpperöinen Kati 1) sammuttaa herätyskellon kokonaan 2) nukahtaa uudelleen 3) myöhästyy töistä.

Siis mikä perkeleen järki on siinä, että yli 25 minuuttia ei voi torkuttaa?? Toki kunnon ihminen on jo herännyt ennen sitä, mutta mä en ihan joka aamu täytä niitä kriteerejä. En vain kykene hahmottamaan, miksi ihmeessä torkkua ei voi jatkaa täältä ikuisuuteen. Täähän on oikeesti vaarallista. En nyt aio ryhtyä miksikään tuotearvostelu-blogiksi, mutta sanotaan nyt, että kyseinen puhelin on Nokian E51. Siis bisniskännykkänä mainostettu kädenjatke. Onks tää joku työnantajien salaliitto, että paljon torkuttava työntekijä todennäköisemmin myöhästyy kunnolla jatkuvasti, jolloin hänestä on syytä hankkiutua ajoissa eroon?

Ja siis kyllä, myöhästyin tänä aamuna.

5 ajatusta juttuun “Torkkupommi

  1. En nyt tiedä, onko tätä järkevä sanoa, mutta mutta… Applellahan on puhelin mallistossaan! :) Miehesikin on ilmeisesti valinnut tämän reitin?!?

    P.S. Nyt mua pilkataan ikuisena Macistinä ;)

    Vastaa
  2. Nokian puhelimelta voi odottaa juuri jotain tommosta. Mä voin omastani valita torkun ajan ja sen, montako kertaa torkuttaa.. Ja juu, pakko oli kertoa ettei meillä kaikilla ole asiat tuon suhteen yhtä huonosti.

    Vastaa
  3. Hahaa, mä jotenkin Niku osasin odottaa tota. ;)

    Mä en usko että tää loppujen lopuks on niinkään Nokia-related issue ja pystyn kyllä elämään tän asian kanssa, mutta se isoin kysymysmerkki on ylipäänsä se AJATUS tollasen torkkutoiminnon takana. Et niinku MIKSI, millä perusteella ja minkä ihmeen takia tällainen insinöörin aivopieru on saanut leiman papereihin??

    Vastaa
  4. Hih. Tuli muistot mieleen. Mulla oli aikoinaan myös mun vanhassa puhelimessa (ei Nokian) sama juttu. Torkuttamaan pystyi ainostaan 30 minuuttia ja pari kertaa tämän takia heräsin sitten tuntia myöhemmin, kuin olisi pitänyt. Tämä johti lopulta siihen, että opin eroon koko torkku-toiminnosta.

    Tosin nykyisessä herätyskellossa torkku toimii niin pitkään kuin haluan ja taas aamuisin torkutaan. :)

    Vastaa
  5. Hei,

    Löysin blogisi äskettäin mutkan kautta, tykkään! Ja tähän aiheeseen. Vaihdoin puhelinta joitain vuosia sitten tähän nykyiseen ja otin myös kilarit kyseisestä torkku-aiheesta. Ei mennyt myöskään minun tajuntaani, että mikä tässä oli saavutettu hyöty. Eikö edistyksen tulisi lisätä asiakkaan mahdollisuuksia muuntaa puhelinta käyttöönsä sopivaksi, eikä päinvastoin. Lopputuloksena torkutan vanhalla puhelimella tunnin ennen sängystä nousemista, koska se on minun oikeuteni. :)

    Vastaa

Vastaa viestiin Nina lta Peruuta vastaus

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong> 

pakollinen