Mun duunipaikka muutti. Mulla on ollut suuria logistisia haasteita ehtiä ajoissa töihin. Mä nyt oon joka tapauksessa aina vähän myöhässä joka paikasta, mut nyt se on jo liian huomattavaa.

Käytännössä mulla on useita vaihtoehtoja mennä töihin. Ne jotka tuntee Helsinkiä saa ehkä tästä (niin kovin syvällisestä) jutusta enemmän irti, jos annan vähän tarkempia koordinaatteja. Mä asun siis Kurvissa, ja mun työpaikka on tätä nykyä Pursimiehenkadulla. Sinne pääsee mukavasti suoraan

a) Bussilla numero 16, joka vetää antaumuksellisen sightseeing-reitin Kruunuhaan ja Ullanlinnan läpi. Paljon kivoja kauppoja ihasteltavana matkan varrella. Myös paaaaljon mukulakiveä, joka ei pitkäks venähtäneiden iltojen jälkeen oo ihan niin jees. Tää varsinainen bussimatka kestää aika pitkään, mut kuitenki siedettävät 20 minuuttia. Mutta tän matkan järjestelyyn tuhraantuu paljon enemmän: Bussipysäkille on pakko mennä vähän aikasessa, koska bussiin on vaikea ehtiä juosten, jos se sattuukin olemaan tulossa jo kun käännyt rantatielle. Plus et tää bussi kulkee noin 20 minuutin välein - jos missaan sen, niin odotusaika on pitkä, tai sit täytyy vaihtaa vaihtoehtoihin b tai c, mikä tarkoittaa siirtymistä toiseen suuntaan kodistani. Ja koska mä katon sitä aikataulua kotona ja tähtään just tasan siihen merkittyyn aikaan, niin todennäköisyys pelkkien perävalojen näkemisestä on huomattavan suuri.

b) Ratikalla numero 6. Ratikat on kivoja, mutta Sörnäinen-Hietalahti -ratikkamatkalla jopa minä ehtisin kutoa villasukat.

c) Metrolla Kamppiin ja bussilla nro 14/14B perille. Tää olis ilmeisesti nopein vaihtoehto, mutta vaihtaminen on mun mielestä lähtökohtasesti ihan perseestä. Matkustamisessa pahinta on odottaminen. Se, että tököttää kuin tikku paskassa, eikä voi tehdä ite mitään matkan etenemisen eteen. Tästä syystä kartan vaihtoehtoja, joissa pitää vaihtaa. Mutta tää on ainoa vaihtoehto, jossa ei tarvitse katsoa aikataulua, mistä propsit. (Kieroutunutta, että mä vihaan odottamista, ja kuitenkin aiheutan odotustilanteita toistuvasti muille olemalla ite myöhässä. Noh, maailma ei ole täydellinen.)

En ole vielä päättänyt suosikkiani noista reittivaihtoehdoista. Onneksi bonusvaihtoehtoni d on aivan nurkan takana:

d) Polkupyörä!

Nurkalla on siis vuosihuolto, johon koko talven taivasalla majaillut pyöräni olis kai vietävä, ennen ku sitä uskaltaa alkaa käskyttää päivittäisillä työmatkoilla. On muuten erinomaisen fiksu veto ostaa seitsemän huntin pyörä ja jättää se Helsingin talven armoille ilman mitään suojaa. Ei uskois ihan viime syksynä ostetuks. Mut kai sitä viel saa kiillotettua. Pahimpia on sellaset ruuvit, jotka on pienessä kuopassa - siinä kun se vesimassa seisoo montussa ruuvin päällä koko talven, ni ruostuiskohan se? Enpä tiedä.

Se on kuulkaa hyvä tulla välillä kipeeks. Piipahdin maanantaina Tukholmassa työreissulla, ja nappasin mukaani jonkun sikainfluenssan. Nyt tehokas sairastaminen päällä, et ehtis vappukuosiin huomiseks. Toki rommitotilla ja jekulla saa hetkellisen juhlakunnon päälle, mut jälkimainingit on yleensä sitä karseemmat. Muistissa edelleen Millennium-uusvuos, josta “ei-vaan-voinu-jäädä-pois”. Kolme päivää 39,5 asteen kuumeessa siihen perään oli ihan ok hinta silloin, mut ei nyt ehkä sentään Vapusta nollaysi.

Niin se mikä hyvä juttu tässä sohvalla kököttelyssä on, on tietysti tää et ehtii vihdoin päivittelee blogia. Onneks mulla on vielä ainaki yks lukija, joka vähä potkii persiille tässä asiassa. Thanks Katja.

Katjaa ainaki kiinnostaa ihan sikana selitykset, miks en oo kirjottanu. Kerron silti, koska tää on muutenki hyvä juttu. Mulla oli (ja voi stana jos oon nyt laskenu väärin) vihoviimeinen tentti yliopistolla eilen. Siihen valmistautuminen ja samaiseen kurssiin liittyvän harkkatyön tekeminen on vieny kaiken ajan siltä, jota edes teoriassa vois kutsua omaksi ajaksi. Elämä? Error 404: Page not found.

Mut siis se tentti: Ekaa kertaa ikinä mä osasin vastata joka ainoaan kysymykseen! Kaheksan vuotta opintoja ja viimein mä oon oppinu jotain ihan oikeesti niiden kahen opintoviikon edestä. Mahtia. Niin siis emmä nyt sano et vastaukset oikein olis ollu, mut ainakaan ei tullu perinteistä kylmää hikeä kyssäreitä lukiessa ja sitä ääliö-tunnetta ku tietää suoltavansa vaan jotain sontaa paperille, et jos jotain säälipinnoja sais. Meidän laitos kun ei juurikaan edes sellaisia harrasta. Et hyvä fiilis ois. Alkakaahan hakea jo mekkoja naiset ja silittää paitoja miehet, mun juhliin ei missä tahansa ryysyissä sit tulla. (Ja vinks: Pelkästään valkoviiniä sit niihin lahjapussukoihin, mä en voi juoda punkkua.)

Mut niin, noista ryhmätöistä. Vaikka mä olenkin hirmuisen sosiaalinen ja avoin ja blaablaa, niin mä lähtökohtaisesti vihaan ryhmätöitä. Joko muu ryhmä on ihan perseestä eikä tee mitään, tai sit mä ite olen ihan perseestä ja haluisin vaan tehä kaikki vähä sinnepäin, rimaa hipoen ykkösellä läpi. Mutta, mun luonteessa on sellaisia elämää vaikeuttavia piirteitä kuin solidaarisuus ja omatunto.

Jos joku toinen ryhmässä on ahkera, niin mun on tosi vaikee olla tekemättä vähän enemmän ku oikeesti haluaisin. Mä en halua olla se ääliö, joka laskee ryhmän keskiarvoa. Ryhmätöissä mä saatan olla tunnollinen ihan vaan velvollisuudesta muita kohtaan. Teenköhän mä sitä sit muutenki elämässäni, ihmissuhteissani?

En usko. Mulla on loppujen lopuks tosi vähän ystäviä, joihin pidän aktiivisesti yhteyttä. Toisiin useammin, toisiin harvemmin (mitäs asutte siellä pöndellä - mä en pidä puhelimessa puhumisesta, enkä nimenomaan suostu soittamaan jostain velvollisuudentunnosta). Heistä mä pidän kiinni, ja teen sen isoks osaks ihan itseni takia. Koska mun elämä on parempaa kun he ovat osa sitä. Mun ystäviin pätee todella se, että laatu korvaa määrän. <3