Paikallistettu alue: Yläkerran naapuri. Esiintyy tavallisimmin hyvin aikaisin aamulla, optimaalinen aika noin puoli kuusi. Toistuu usein. Ilmenee tavaroiden heittelynä ja kovaäänisenä huutamisena ja kiroiluna. Myös sanattomana kiljumisena. Ei selkeitä viestejä. Oireilua tavallisimmin kahdella ihmisellä samanaikaisesti, mies ja nainen. Kulminoituu toisinaan ulko-oven kolahdukseen, mikä ei välttämättä tarkoita kummankaan henkilön poistumista. Tulkitaan uhkailuksi. Tänä aamuna epätavallisen selkeää kommunikointia, mahdollista erottaa mieshenkilön sanat ”Mä en kato sua enää sekuntiakaan, jätä mut rauhaan, saatanan hullu”. Uhkauksen toteutuminen valitettavan epätodennäköistä. Jatkunut pidempään, voidaan pitää kroonisena.

Kaivataan konsultointia mahdollisista parannuskeinoista ja ulkopuolisten oireisiin reagoimisen järkevyydestä.

———

Olen myös kuullut huhua parvekkeellaan äänekästä seksiä harrastavista naapureista. Ei sillä että sitäkään aktiviteettia haluaisin välttämättä aamukahvipöydästäni todistaa, mutta jos saisi valita, niin siinä on sentään hippunen jotain kaunista.

6 ajatusta juttuun “Aamuäreyttä.

  1. No eiks tähän nyt löydy netistä valmiiks niitä ala-aulaan kiinnitettäviä lappuja. Tai siis ainaki malleja niistä.

    Vastaa
  2. Kiitos konsultti nro 1. Epäilen kuitenkin lapun tehoa, koska parisuhderaivon nostaessa päätään tuskin mietitään rappukäytävässä olleita naapureiden nootteja. Itse mietin parisuhdeterapeutin yhteystietojen tipauttamista postiluukusta. En lakkaa hämmästelemästä mitä tää pariskunta tekee yhä yhdessä.

    Turun malli meillekin, kiitos. Tosin kerros on viides ja alla silkkaa asfalttitannerta…

    Vastaa
  3. Polta CD:lle yksi tehokas aamuinen ”keskustelu” ja tiputa se vähin äänin naapurin postiluukusta saatteella: Tältä se kuullostaa. Terveisin lopen uupuneet naapurinne.

    Se toinen ähkivä pariskunta todennäköisesti vain innostuisi saatuaan äänitteen – en suosittele.

    Vastaa
  4. Aivan loistava ehdotus, kiitos anoppiehlokas! Itseasiassa ”keskustelua” ei ole tuon raportoimani aamun jälkeen kuulunut – ehkä mieshenkilö onkin toteuttanut uhkauksensa?! Tai sitten on käynyt niin kuin Turussa. Auts.

    Vastaa
  5. joo meidän naapurit tosiaan revittää parvekkeella, ja Kati usko mua siinä EI ole mitään kaunista, kysy vaikka Nikulta, sen naamalla oli todellinen ”kodak moment” ilme ku se näki sen pariskunnan. mut joo jos olis pakko valita niin ehkä sit kuitenkin se luukutus ku toi raivoominen ja sekoilu.

    Vastaa

Vastaa viestiin anoppiehlokas lta Peruuta vastaus

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong> 

pakollinen