Mistähän se johtuu, että joskus aivojen kurttuihin palaa peruuttamattomasti kiinni jotain aivan turhanpäiväistä tietoa, joka pysyy siellä ainiaan ja pompsahtaa mieleen tasaisin väliajoin, ja koskaan sillä tiedolla ei ole mitään merkitystä, puhumattakaan että siitä voisi jotenkin hyötyä?

Tietysti mulla on tästä esimerkki.

Joskus vähintään kymmenen, ehkä jopa 15 vuotta sitten, kun Jani Sievinen (no niin just) oli vielä altaitten ahven, se vastaili jossain lehdessä lukijoiden lähettämiin überturhiin kysymyksiin. Yksi kysymys oli jotenkin että “kun nouset altaasta, minkä ruumiinosan kuivaat ensimmäiseksi”. Johon mister J vastasi: “mieluiten en kuivaa pyyhkeellä ollenkaan, mutta jos on pakko, niin käsivarret.”

Mä en voi käsittää, että tää tieto vaan jatkuvasti yhä uudelleen palaa mun mieleen. Yleensä tietysti silloin, kun suihkun jälkeen nappaan pyyhkeen ja kuivaan, no, käsivarret. Mä ymmärtäisin tän jotenkin paremmin, jos Jani S. olis ollu musta joskus tosi hottis, tai jos tää kysymys-vastaus olis jotain tajunnan räjäyttävää. Mutta ei. En ainakaan tunnusta.

Mietinpä tässä vaan, että minkä määrän aivokapasiteetistani syö tämänkaltaisen tiedon ikiaikainen säilöminen. Hei vaan, laudaturit. Mutta tiesittekö TE, että Jani kuivaa ekana käsivarret?? Uuh.

No on se ny perkele kun gradu on palautettu ja loppujen ovareiden tavoittelusta tälle keväälle luovuttu, niin sitten painetaan täyttä ravia kuppilasta toiseen, eikä ehdi ees blogipäivityksiä naputella. Näin siinä käy, kun siirtää kaikki kaljakutsut nerokkaasti “sit ku oon palauttanu gradun” -viikolle. Seuraa suma, jota puretaan vielä juhannuksenakin.

Ei sillä, oikein mukavaa tää purkaminen on ollut. Kirjoittamattomuuteen saattaa siis vaikuttaa myös viimeaikainen hyvä fiilis. Perinteisessä päiväkirjassa oon pistänyt merkille, että tekstiä syntyy teostolkulla silloin, kun poikaystävä esimerkiks pettää ja jättää (tahdikasta, joo). Jos mun kuoltua joku haluais (siis miks ei haluais?) tehdä musta elokuvan perustuen päiväkirjamerkintöihini, niin vois varmasti todeta et aika vtun synkkä elämä. Koska mitään kivaahan sinne ei tietenkään kannata ikinä kirjottaa.

Vaikka maisterin paperit onkin vielä muutaman opintoviikon etäisyydellä, niin kummasti katos joku sellanen takakireys, kun vaan päätti, että gradu on nyt valmis. Aika juostenkustuhan siitä tuli, mutta en jaksanu enää. Samalla tajusin myös olleeni kunnon ämmä viime syyskuusta lähtien. Henkinen kivi kengässä koko ajan, paperipussit valmiina hyperventiloimista varten. Rento fiilis ja vapautunut hymy ilman sen kummempaa syytä, mitä se on? Pyysin Timoa muistuttamaan tästä ajasta sitten, kun seuraavan kerran oon sitä mieltä, että mun elämä on jotenkin paskaa. Ja jos joku haluaa mun mielipiteen siitä, kannattaako gradua tehdä työnteon rinnalla, niin vastaus on että ei todellakaan. Muuttakaa vaikka Berliiniin sitä tekemään. Pääsette samalla eroon yhtälöstä gradu + kaverit. Toki gradun ja työn yhteensovittaminen voi myös toimia kavereista eroon pääsemiseksi.

Että kiitos tuesta ja anteeksi välinpitämättömyydestä ja epäsosiaalisuudesta. Kyllä mä taas kohta pääsen vanhaan rytmiin ja alan riivaamaan lähimpiäni kaikenmaailman kissanristiäisriennoilla. Voi että teillä onkin ollut sitä jo ikävä!

Ihan aluks täytyy tuo edellinen kirjoitus kuitata siten, että Vappukirous on kumottu! En enää tämän jälkeen puhu pahaa vapusta. Ainakaan vuoteen.

Mä olen aiemminkin napissu täällä kaiken maailman kolotuksistani, joten mennään nyt samalla linjalla. Tosin tää nyt napsahtaa snadisti intiimimpään suuntaan, nimittäin e-pillereihin, mikä on toki paljon herkempi aihe kuin räkä. Mutta mennään silti.

Mullahan on siis myös migreeni, josta siitäkin on tullut pariin otteeseen avauduttua. Gynekolooki pyysi mua pitämään sellasta päänsärkypäiväkirjaa, että millaisia oireita mun migreeniin liittyy. Legendaarista sahalaitakuviota en näe koskaan, joten olin ajatellut migreenini olevan nk. auraton. Noh, annas olla. Aamulla ehdin jo saada päänsäryn pelkästä viimeisen vuoden aikana kirjaamieni oireiden lukemisesta. Eikä se helpottanut, kun tohtori niitä tavatessaan totesi, että “kyllä nämäkin oireet voidaan tulkita auraoireiksi, ja näiden nykyisten e-pillereidesi kanssa se kohottaa aivohalvausriskin seitsenkertaiseksi.” Mitä vttua?! Niin enhän mä ole niitä popsinu ku sellaset 11 vuotta. Superrrrrrr.

Alkaa olee jo sellanen kevyt kesämieli. Tavallaan järkky stressi niskassa, mut koko ajan yhä enempi sellanen hälläväliä-meininki. Gradun hiominen on lähinnä fantasioimista toinen toistaan väkivaltaisimmista tavoista päästä eroon koko paperista. Ja välillä hypistelen festarilippuja ja lueskelen Lontoo-oppaita. Vappuna ehdin jo ottaa tuntumaa festaritunnelmaan tekemällä tän kevään bajamajadebyytin, tietysti siihen feikkikakalla sotkettuun tönöön Kaivarissa. Vappuaattoillan hytiseminen kaupungilla (huhtikuu Helsingissä ei oo vielä kesä, sanokaa mitä sanotte) takasi festarituntuman myös lihaksille. Tänään lähden Murmanskin viikonloppubändäriksi Vaasaan ja Tampereelle. Odotan jo innolla sitä halkeavan rakon tuntua, kun seuraava bensa-asema ei vielä siinnä lakeuksien horisontissa, ja vittuuntunutta kuskia ei kehtaa pissihädän takia pyytää koko ajan pysähtymään… Kesäkesäkesä!!!

Kaikki suomen kielen sanat alkaa muuten kuulostaa äärettömän typeriltä kun niitä hokee tarpeeks putkeen. Myös kesä. Kesäkesäkesäkesäkesäkesä…kesä? Ke-sä? Onks se ees sana?