Tasan vuosi sitten odotin vappua just niin innokkaana ku mulla yleensä on tapana. Tänään on ihan eri meininki. Hyvin todennäköisesti tolla kesäkelillä on eniten vaikutusta asiaan. Osansa saattaa olla myös sillä, että otin männä viikonloppuna niin sanotusti “löysät pois” dokaamisesta, niin tänään ei tarvii sitä kekkuliakaan hakea niin verenmaku suussa. Vähemmän paineita. Sekään ei haittaa, että parhaat kaverini eivät enää katoa opiskelijavappuihinsa, vaan mä saan nauttia superhyvästä seurasta tänään. Ja niin surullista kuin Espan teinikännäily todellisuudessa onkin, voi ilmiöstä ehkä löytää ihan uutta hupia, kun sitä esittelee eräälle Ameriikan elävälle. Ja kermana kakussa vappupäivän piknikeväät on sitä luokkaa, että vaikka takatalvi iskis huomenna, niin siitä tulee silti hyvä päivä kun sen moisella aterialla aloittaa.

Tänään siis vappu kuulostaa poikkeuksellisesti niin mainiolta, että vituiks se menee kumminkin. Että kivat vaput sullekin! Nähääks siinä Mantalla kuudelta?

Hei ihan vaan vähän nyppii jotkut tietyt hahmot. Esimerkinomaisesti tässä muutama lajike, joilla on ylivertainen lahja saada meikäläisen ärsytyskippo täyteen ja nurin ihan liian nopeesti.

Ihmiset, jotka ei yhteiskäyttösillä printtereillä viitti lisätä paperia, kun omaa työtä tulostaessa huomaa että printteri on tyhjä. Joo, okei, ei kaikki välttämättä osaa tai uskalla koskea niinkin monimutkaiseen laitteeseen kuin tulostin (etenkään tietojenkäsittelytieteen laitoksella), mutta kysykää apua sitten hemmetti, niin ens kerralla osaatte. Mut ei, minä luikin toiseen luokkaan printtaamaan! Helvetin kiva sitten, kun ite haluu printata ja hokaa et printterissä välkkyy “minulla-ei-ole-paperia” -valo. No, aanelkkua sisään ja mitvit?! Täältähän tulee Marcun ja Jarcon ja jonkun kolmannen hönön jonoon jääneet paperit mua ennen. Ja onneks neki on vaan jotain netistä källittyjä viissataasivusia oppikirjoja. Senkin talipallot perkele.

Ihmiset, jotka ei kykene vastaamaan kaikkiin sähköpostissa esitettyihin kysymyksiin yhdessä vastausviestissään. Siis vaikka niitä juttuja olis esim. kaks. Ensin siinä vastaamisessa kestää vuos, ja sitten koko maili ei viittaa pilkun vertaa ainakaan molempiin tiedustelluista asioista. Pitääkö ne kyssärit numeroida että tulevat huomioiduiksi? Hä? Aina saa sitte naputella uusia viestejä ja venata lisää. Joojoo, ainahan vois soittaa, mut ku siks on sähköposti, ettei tarttis. Siihen on syynsä et mun puhelinlasku on alle kympin kuussa.

Tahdittomat ihmiset. Ne tyypit, joilta vaan yksinkertaisesti puuttuu se taju, milloin tiettyjä asioita ei ole sopivaa heittää kehiin, tai milloin olis ihan vaan kaikkien kannalta sujuvinta edes teeskennellä melkein viihtyvänsä. Ei se jumalauta tee susta epäaitoa ihmistä jos viittisit olla haukottelematta tai edes ääneen marisematta tilaisuudessa, joka on jollekulle toiselle tosi tärkee ja jonne sut on sentään kelpuutettu mukaan. Mut ei, kun ei aikuinen ihminen ole vielä oppinut käyttäytymään ja maailma nyt kuitenkin pyörii hänen ja hänen viihtyvyytensä ympärillä.

Ihmiset, jotka isossa porukassa mollaa kaveria, joka ei ole paikalla. Ei kaikista ihmisistä eikä kaikkien ihmisten jokaisesta tekemisestä tarvitse (eikä inhimillisyyden rajoissa voikaan) pitää, mutta selän takana paskan puhumisen ja (kohtuu)asiallisen asioista avautumisen raja menee aika rankasti siinä, että paskaa puhutaan porukassa, nk. “asioiden puiminen” tapahtuu luottamuksella kahdenkesken. (Joku voi nyt olla rajusti eri mieltä.) Kuitenkin on tosi mautonta, jos isossa jengissä parjataan sitä, joka ei oo paikalla, eikä voi oikaista väärinkäsityksiä tai edes puolustaa itseään. Yähh. Ja jatko-osana tähän kuuluu mairea suhtautuminen koko porukalta, kun kyseinen outsaideri seuraavan kerran paikalle ilmaantuu. “Ihanaa ku sä pääsit tulee! Harmi ku et ollu viimeks!” Miten niin harmi, sit me ei oltais voitu mollata sua kollektiivisesti.

Ihmiset, jotka parkkeeraa vaihtamaan kuulumisia oviaukkoihin tai johonkin muuhun yhtä selkeästi kulkuväyläksi käsitettävään paikkaan. Mielellään vielä lastenvaunujen tai muiden kärrien kanssa. Miten vtussa joku ei voi tajuta olevansa aivan täysillä kaikkien muiden tiellä ja estävänsä ahterillaan noin puolen Suomen kulkemisen?!????!!! Ja useimmiten näitä idareita on siis vähintään se kaks, jotka jäävät kuin tatit tasan siihen spottiin missä nyt sattuivat toisensa kohtaamaan. Tai ehkä se onkin joku “OOOHHHH, kuljin ovesta ja nyt olen SISÄLLÄ!!” -hämmennys, mikä valtaa näiden ihmisten tajunnan. Mistä näistäki tietää.

Nyt soi torvet ja paukkuserpentiinit särkee korviin - Aasinsilta on ollut olemassa kokonaisen vuoden! Ja vieläkin täällä joku käy, uujee. Tattista vaan teille. Olisin halunnut tähän jonkun supersiistin kuvan luomaan tunnelmaa, mutta ei toi clipartin tarjonta oikein sykähdyttänyt. Mut katotaan jos illal sais jotain pykättyy - kannattaa siis tulla uudemmankin kerran! Edit. illalla: No nyt on visuaalinenkin puoli hoidossa, kiitos kuvausvastaava Timo ja tähtisädetikkuvastaava Niklas! Onpa mulla muuten kurttunen käsi, hmmm…

Vastasyntyneet blogit on usein vähän haparoivia ja etsii vielä sitä omaa juttuaan. Lopputulos saattaa olla jotain ihan muuta kuin miltä aluks näytti tai mikä oli tarkoitus. Toiset blogit myös kuukahtavat heti alkumetreillä, jostain selittämättömästä syystä, ja toiset osoittautuvat vähän muita hitaammiksi ja yksinkertaisemmiksi, mutta niilläkin on ihan yhtäläinen oikeus olla olemassa.

Jos blogi sinnittelee hengissä vuoden, se rupeaa usein olemaan vähän ylpeä. Etenkin, jos se on onnistunut keräämään vakituisia kavereita. Blogi on vähän itseään täynnä, ja luulee oikeasti julistavansa jotain suurempia totuuksia elämästä. Kapinahenkeä löytyy. Usein blogi on kuitenkin aika putkinäköinen, mutta eihän se haittaa. Kuuluu ikään.

Jos blogi on pystyssä vielä kahdenkin vuoden päästä, se on todennäköisesti saavuttanut elämässään jotain. Oikeasti hyviä ystäviä, jotka tukevat vaikeina ja hiljaisinakin aikoina. Kävijälaskurit juoksevat vaikka mitään asiaa ei hetkeen olisikaan. Blogi on todennäköisesti joko kaventanut ja syventänyt asiantuntijuuttaan jollain sektorilla, tai vaihtoehtoisesti ottanut hoitaakseen yhä monisyisempiä elämän sivupolkuja. Joka tapauksessa blogilla tuntuisi menevän ihan kivasti. Kenties blogi elää elämänsä parasta aikaa.

Kolmevuotias blogi sisältää jo jotain Suurempaa Viisautta. Blogi on todennäköisesti kolhiintunut elämän tyrskyissä, mutta noussut aina uudelleen jaloilleen jokaisen palvelimen kaatumisenkin jälkeen. Voikohan mikään enää pysäyttää näin hyväkuntoista blogia?

Neljävuotiaita blogeja ei ehkä tunneta vielä tarpeeksi, jotta niistä voisi lausua mitään kovin älykästä.

Tähtäin on siis asetettu kohtalaisen korkealle, katsotaan mihin asti rahkeet riittää. Kiitos kävijöille kuluneesta vuodesta, ja jatketaan harjoituksia!

Haluatko kodistasi siistin ja hyvinvoivan? Unohda Ostoskanava - järjestä joku nihkeä ja suuritöinen homma kotona tehtäväksi, niin johan kämppä kiiltää!

Eli tää tekee tän gradua täällä, joten siksi ei paljon ole ollut asiaa tälle foorumille. Nytkin varastin ajan odotellessani superhitaan printterin työskentelyä. Mut antakaas olla kun oon tässä jo hyvän tovin kypsytellyt juttujani, ni kyllä sitten räjähtää! … Nimittäin juttujen taso pohjamutiin, siltä ainakin tuntuu kun on täällä itekseen puljaillu neljän seinän sisällä kokonaisen viikon.

Musta on itseasiassa tän naputtelun lomassa kuoriutunut oikea kodin perhonen! (Joo, yleensä sanotaan “hengetär”, mutta mä oon mieluummin perhonen.) Täällä mä oon pyyhkiny pölyjä, pessyt vähän ikkunoita (yhden neljästä, on sekin jo jotain), laittanut ruokaa (noh, ainakin paistanut kalapuikkoja) ja tiskannu joka päivä. Niin, että kyllä mäki osaan vaikka mitä, jos mulla vaan on aikaa ja jaksamista. Ja nythän sitä just on, kun ei oo tossa muuta ku toi gradu. Eh.

Mä oon kyl niin yhtä gradua nyt. Mä oon varmaan just se tyyppi, joka tästä lähtien aina soittaessaan jonnekin esittelee itsensä “Täällä puhuu Maisteri B.. päivää!” Sillähän sitä uskottavuutta ja auktoriteettia just saaki. Tuleekohan joskus se päivä, kun joku kertoo mulle, miks tietojenkäsittelytieteestä valmistutaan filosofian maisteriksi? Seitsemän vuotta yliopistoa, ja se oleellisin kysymys koulutuksestani on edelleen vailla vastausta.

Sataa vettä! Ei enää autoilijat yllättäviä lumimyräköitä, ei mitään persoonatonta loskahöttöä, vaan rehellinen, kasteleva, jäätävä, keväinen vesisade. Tallustellessani sateenvarjottomana tukka vettä valuen kirjastosta kotiin tunsin kesän olevan askeleen lähempänä. Mahtavaa!

Kiinalaiset tiedehempat on toisinaan vähän pelottavia. Tänpäivän Hesari ties jo kertoa, että Pekingin olympialaisissa ei sada vettä. Ei sada, koska Pekingin kansallinen säänmuuntelun toimisto varmistaa, että sadepilvet eivät pääse liukumaan stadionin ylle. Voikohan olla kovin ekologista, jos pilviin kylvetään ilmatorjuntatykeillä hopeajodideja, jotka pakottaa sateen alas ennen stadikkaa? Aprillipäiväkin meni jo, joten tarttee kai ruveta kaivamaan jotain poteroa. Sen verran epäilyttävän kuulosta toimintaa nyt meneillään.

Facebookin mahti on jotain järisyttävää. Jani Sievinen on saanut Marinsa kanssa vauvan tänä aamuna. Iltasanomia lainatakseni: “Onnellinen ja ylpeä isä kertoo asiasta Facebook-profiilissaan.” Naamailu rulezzzz!!…

Koska tämä kirjoitus on sisältänyt jo uutispläjäyksen, urheiluosuuden, sääkatsauksen ja viihdeuutiset, on luontevasti loppukevennyksen paikka. Skanneri töihin ja palanen tuoreinta Nyt-liitettä jaettavaksi. Tämä tiivisti jollain herkällä tavalla elämisen hengen omilla asuinnurkillamme:

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.