Minkäännäkönen logiikka on ilmeisen yliarvostettua kun kaupunki kikkailee mun verorahojen kanssa. Tänään oli uutisissa, että Le Länsimetron hinta humpsahti ykskaks alaspäin rapiat sata miljoonaa. Säästö syntyy, kun laitureista päätettiin tehdä lyhyempiä.

Siis häh? Sikäli kun mä olen huomannut, niin meillä täällä metromaan puolella laiturit on tasan sen pitemmän metron mittaisia. Tähän on kaksikin hyvää syytä: ne ei voi olla lyhyempiä, koska muuten tunneliin jäävistä vaunuista vois olla hankala operoida ittensä pihalle. Niiden ei myöskään ole järkeä olla pidempiä, koska ei ne metrot vaan ole ikinä pidempiä. Eikä ne voi olla sen pidempiä edes ”täällä-kaikki-on-suurempaa”-Espoossa, koska sitten Länsi ei pääsis ulos täällä, minne niillä metroilla niin kovasti halutaan tulla. Ja sama tiivistettynä: miksei niistä laitureista alunperin suunniteltu metrojunan mittaisia? Miten tääkin nyt voi olla niin helvetin hankalaa.

Tosin mä luulen että tässä on takana Suuri Länsimetro-Salaliitto, jossa metron päivitysosan hinnaks on ensin lätkäisty joku ihan mauton summa, ja sit ku sitä tiputellaan alaspäin muutama sata miljuunaa, niin sitte se tuntuuki jo melkein ilmaiselta.

Mä en oikeestaan ees tajua, miks Espoo haluaa metron? Ei metro oo ollenkaan espoolainen, oli se miten newyorkkia tahansa. Se voi olla nopea, mutta siihen ne hyvät puolet sit jääki. Se on likainen, haiseva, ahdas ja siellä on juoppoja ja muita haisuleita. Ja kyllä, kyllä ne tulee sinne Espooseenkin. Koska nyt kuski ei enää herätä niitä Ruoholahdessa.

Edit – puoli tuntia myöhemmin:

Mjahas, mjahas. Etevän juurnalistin tavoin tein taustatyön jutun kirjoittamisen jälkeen. Nopealla selailulla ja kärjistävällä tulkinnalla olen nyt saanut selville seuraavaa:

  • Metron haluaakin Helsinki.
  • Metro, joka ajaa Espooseen, ei ole sama kuin metro, joka operoi Helsingissä.
  • Espoon metro on lyhyempi ja automaattinen, ilman puliukkoja ja ilman hajuja. Ihanaa.

Nyt tää ei oo enää edes hauska juttu. Vain kallis. Höh.

7 ajatusta juttuun “Espoo Underground

  1. Ottamatta muuten kantaa noihin ”haittapuoliin” jotka metro tuo tullessaan, haluaisin näin Länsi-Helsinkiläisenä kommentoida sen verran että kyllä se olis ihan hyvä juttu jos se metro menis sinne Espooseenkin. Jos sillä saatais edes 1/3 osa siitä autojen ruuhka-ajan liikenteestä poistettua joka tällä hetkellä on sekä Länsiväylän alussa Ruoholahdessa, että varsinkin Turuntien alussa Munkan seudulla joka ikinen aamu ja iltapäivä. Puoli Espoota käy kuitenkin meillä täällä Helsingissä töissä. Tämähän on tietenkin omaa mukavuudenhaluani koska en tykkää seistä ruuhkassa, ja käyttää samaan matkaan yli kaksinkertaista aikaa kellonajoista riippuen. Niin ja onhan siinä se ympäristökysymyskin, kyllä se ilmanlaatukin varmaan hippasen taas paranisi kun kaikki Espoon bisnesisit ja äidit ei tulis yksin omilla kaupunkimaastureillaan joka aamu teitämme ruuhkauttamaan. Kimppakyydithän ei näin rajoittuneessa maassa toimi, siinä joutuu väkisinkin juttelemaan, metrossa ei tarvii, voi vaan katsoa kulmien alta paheksuvasti ja vältellä kontaktia.

    Vastaa
  2. Hee, kirjoitus ei ollut kauheen vakavalla tasolla Espoon metro -vastainen, mutta mainiota että se herättää keskustelua! Oon itte perehtyny asiaan luvattoman vähän (huomaa esim. siitä, että eka kirjotan, sitte vähä ”selailen”, ja sitten perun edellisiä sanojani…), joten en kauheen vahvoja kantoja voi edes ottaa.

    Ilmaston ja ruuhkien ongelmat allekirjoitan ehdottomasti. Henkilökohtaisesti kuitenkin toivon, että vaihtoehdot metrolle tutkitaan perinpohjin ennen ku aletaan kaivelee. Esimerkiks esillä ollut pikaraitiotie kuulostais mun mielestä monellakin tavalla paremmalta!

    Tossa metrossa mua rupes hämäämään erityisesti se, että (jos nyt oikein ymmärsin) metroa pitäis vaihtaa Ruoholahdessa, koska sinne Espoo-osioon tulee erilainen, automaattinen ja lyhyempi metro, jolloin Helsingin kolmen vaunuparin metroja ei voida ajaa sinne asti. Ja mun mielestä se on ihan typerää, että metrolla ei voi suhata noin pienessä metroverkossa päästä päähän samalla junalla. Toisekseen mä oon ehkä turhankin skeptinen tällaista täysin automaattista metroa kohtaan – ja sen edellyttämiä vaatimuksia kohtaan. Automaattimetro vaatii asemille sellaset metro-ovet, sekä jatkuvan vartioinnin. Voisin kuvitella että näiden rakennuskustannukset on kovemmat kuin ”tavallisen” metron. Plus että ne ei sit kuitenkaan toimi kun tulee vähän pakkasta ja kosteutta…

    Kuten sanottu, en ole täysin perehtynyt huudellakseni kauheen vakavissani puolesta tai vastaan. Ehdottomasti kannatan joukkoliikenteen parantamista ja jotain ratkaisua tohon Länärin ääliömäiseen ”minä tulen yksin omalla autolla” -meininkiin. Mutta on toi metro nyt vaan saatanan kallis, toivois vaan et se sit olis kans sen arvonen jos siihen päädytään.

    ps. Mä kelasin aluks et joku poliitikonpahanen on eksyny mun blogia kommentoimaan… ;) Joten hyvä että tarkensit.

    Vastaa
  3. Joo meikä on kyllä samaa mieltä että kallista tulee olemaan ja se on pyllystä, mutta kai sitä meidän vero-euroja tungetaan typerimpiinkin asioihin ja projekteihin(esim. ah aina niin tarpeellinen musiikkitalo, vai miksi sitä monttua siinä eduskuntatalon edessä kutsutaan, ja miljoonien ratikat jotka ei sovi meidän kiskoleveyksiin, miten vitussa ei siinäkään tullut mieleen selvittää etukäteen?!?!?!) en tiedä ottaisko loukkauksena vai kehuina ton kun poliitikoksi luullaan kirjoituksen perusteena. =) noh mulla on niin huono viikko menossa että otan kehuina koska jostain on iloa revittävä. Viikonloppuja.

    Vastaa
  4. Hehe, lähinnä se oli tuo alotus ”Ottamatta muuten kantaa […] haluaisin näin Länsi-Helsinkiläisenä kommentoida…”
    Siis mun mielestä Italia on just oikea paikka teettää mitä vaan Suomen liikenteeseen tarkotettua. Toki. Kysy vaikka VR:ltä. Viikonloput!

    Vastaa
  5. Taidan hieman myöhässä olla tämän metro-keskustelun kanssa mutta kun se ajatuksia herätti, niin laitan omaa näkemystäni tähän.

    Kun Tuomo tuossa mainitsi Länsimetron ”tarpeellisuudesta” vedoten autoliikenteen mahdolliseen vähenemiseen, on tämä mielestäni vain toive ajattelua (valitettavasti). Olen jonkin verran käyttänyt noita julkiasia ja voin oman havaintoni perusteella sanoa, että julkisten suurkuluttajia ovat nuoriso ja naiset (varsinkin naiset). Jos tämän Länsimetron asiakaskunta on yhtään verrattavissa ”meidän” metroon, niin on vaikea kuvitella sen vaikutusta ruuhkiin, sillä voisin kuvitella Espoosta autolla tulevien naisten määrän olevan aika marginaalinen. Ja näiden naiskuskien saaminen metroon, ei ruuhkaa paljoa vähennä.

    Espoon idyllistä Turun motaria tulevat ”herrasmiehet”. Ja heille metroyhteys tarkoittaa vain oman pikku kiinteistönsä arvon nousua… ei muuta.

    Voin toki olla väärässäkin. On vain kovin vaikea kuvitella, että Espoosta tuleva Länsimetro veisi stadin keskustasta autoja yhtään pois.

    -Samib.-

    Vastaa
  6. Et sinä veliseni lainkaan myöhässä ole, ja myös hyvin paljon oikeassa – valitettavasti. Tunnen ilmastosta ja kulutuksesta huolestuneita nuoria naisiakin, jotka hurauttelee autolla lähes joka paikkaan ihan vain siksi, että siihen on niin tottunut ja se on niin pirun helppoa. Siihen peilaten on tosi vaikea uskoa, että kulutustottumuksiltaan ei-niin-tiedostava tyypillinen keski-ikäinen espoolainen ”herrasmies” siirtyis vapaaehtoisesti auton ratista metromatkustajaks.

    Vastaa

Vastaa viestiin Kati lta Peruuta vastaus

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong> 

pakollinen