Maailmassa tapahtuu pahoja asioita.

Mulla on kuulemma korvatulehdus. Tiedoksi vaan kaikille kotilääkäreille, että kurkkukipu on korvatulehduksen oire. Kertoo Mehiläisen tohtorisetä Ville Mehiläinen (vähänkö tätäkin funtsittiin kerran, et mikä sen poikamehiläisen nimi oli), ja räpsäyttää taas uuden antibioottikuurin. Varoitellen samalla “antibioottiripulista”. Hei, tänks. Tää kurkkukippu/korvatulehdus olikin ihan fine.

Yle lakkauttaa Yle Extran. Mitä *tun järkeä tässä on, että nyt meillä on digikaistaa niin maan perkeleesti, et kaikki mahtuu olee, ja sit lakkautetaan kanavat, joissa on vähänkään potentiaalia? Hei lisää Alastonta Hollywoodia ja tissejä, wohoo!!

Yle Extra siis menee pois, mut XL5 tekee paluun. Ei täs sit mitään muuta asiaa ollutkaan.

Edit. 5 min myöhemmin: “…tarunhohtoisessa kokoonpanossa.” Ei mul tosiaan oo enää mitään tähän.

Meinasin kirjoittaa siitä, kuinka vietin jo toisen viikonlopun peräkkäin ihan selvinpäin. Mutta faktat tiskiin: Mikon synttärit ja Larun Kampelassa pilkkuun - onks se selvinpäin? Ehkä hälyttävintä on se, että verrattuna aiempaan se melkeinpä on. Hmm. Aihetta toimenpiteisiin? Näääh.

Sunnuntaisin yhelttoist tulee Subilta ihan järjetön piirretty. Sen nimi on American Dad! Huutomerkin kanssa, kyllä. Se kertoo CIA-agentista ja sen vähän oudosta perheestä. Ei siinä vielä mitään, mut… No, ehkä parempi että katotte itse, en mä tiedä miten sitä parhaiten kuvailis. Siinä on ihan käsittämättömän roisia läppää. Eikä mihinkään Simpson-tyyliin, että lapset ei muka tajuais. Kielenkäyttö on ehkä snadisti överiä, koska tää tulee siis yheltätoista aamulla, just siihen “tv on paras beibisitteri” -aikaan. Mut kyllä tää on silti ihan ässäkamaa semikrapula-aamuihin. Jota siis mulla ei tietenkään ollut tänään, koska olin eilen ihan (melkein) selvinpäin. Ja kylläpä sain muuten hienon slangipitoisen kokonaisuuden luotua tohon edelle, jea.

Ps. Niin tietty se löytyy myös netistä: American Dad!

Aikanaan naurettiin tälle, jota myös feikiksikin epäiltiin.

Mutta tää kuva ei valehtele. Tää on hilpeetä. Tai surullista.

Hei, mä oon ollu nyt 7 kokonaista päivää ilman pisaraakaan alkoholia. Ja katsoin aiheelliseksi tulla tänne kertomaan sen. Olen myös ollut kipeä suunnilleen viikon. Näen tässä vakavan yhteyden. Vastaavasti kieltäydyn näkemästä mitään yhteyttä tän kipeenä olemisen ja sitä edeltäneen 14-päiväisen vieraiden viihdytysjakson välillä. Eihän se nyt mitään voi vaikuttaa, alkoholihan desinfioi. Näin o juu.

Tää on just tätä. Kipeenä ja saikulla ollessa olis lupa nukkua just niin pitkään ku sielu sietää, niin enköhän mä sit oo kekkuloinu täällä jo kasista saakka. Oisin mä ehkä voinu puolen tunnin yskäkohtauksen jälkeen mennä takaisin nukkumaankin, mut en sit enää uskaltanu, ku olin nähny Ritva Santavuoren aamuteeveessä.

Mulla käy aina flaksi siinä vaiheessa, ku lääkärit määrää mulle yskänlääkkeitä. Joskus ajattelin, et yskänlääkkeet on kyl maailman turhin lääke, pahanmakuista troppia, jolla on korkeintaan psyykkinen vaikutus. No, pari viime reissua apteekkiin on osoittaneet, että pikemminkin neurologinen vaikutus. Viimeks sain oopiumjohdannaista, josta tuli kivan turta olo ja sai hyvin unen päästä kiinni. Eilen kiikutin himaan samantyyppisen, aivojen yskänkeskukseen vaikuttavan mikstuuran, jota lääkäri erityisesti kielsi naukkailemasta pullonsuusta. Litkussa on nimittäin sellanen jäynä, että yli 5 ml:n annos saa ottajansa oksentamaan. Tätä ei siis myydä laivalla viereisen hytin pojille hyvään hintaan. Damned.

Olihan muuten ilo lukea eilen yhdestä Lontoon hienoimmasta lehdestä asuvansa maassa, jossa ystävyyssuhteet on vaan kesälle varattua luksusta. Et soitellaan hemmot sit taas toukokuussa, nyt kuuluu eristäytyä tänne intternettiin ja hautoa vihaisia ja tuhoisia ajatuksia. Tässä linkki: Very Finnish Affair (Surkuhuvin tarjoaa The Times).

Edit 10.11.: Tuohon edelliseen linkittämääni artikkeliin liittyen, sen kirjoittaja Mr. Boyes vastaa kritiikkiin. Tää vastaus vei juttua snadisti parempaan suuntaan. Itseäni vaan edelleen häiritsee se, että ei kritiikissä käsittääkseni ollut kyse siitä, etteikö suomalaisessa yhteiskunnassa olisi jotain pielessä kun tällaista tapahtuu, vaan ne käsittämättömät faktat, että täällä ei olisi mitään elämää lokakuusta huhtikuuhun, ja että ihmiset kaiken kaikkiaan olisi aivan järjettömän masentuneita. Puhumattakaan siitä, että herra Boyes kutsuu tapausta jo otsikossaan tyypilliseksi suomalaiseksi tapahtumaksi. Geez. En tiedä, joko mä olen elänyt keskivertoa onnellisemman elämän (mikä muuten ihan varmasti pitääkin paikkansa - millä en tarkoita että olisin jotakuta parempi, vain onnekkaampi) ja näin ollen olen järjettömän tietämätön ympäröivästä murheesta, ja ilmeisesti myös suomalaisuudesta siinä samalla. Tai sitten toi kirjoitus todella oli hiukan ylilyönti. Mikä sekin on toisaalta ihan hyvä, jotta keskustelu herää. Mutta en tiedä onko ihan vielä oikea aika tuollaiselle analyysille.

Onks se asperiini vai aspiriini? Äh, alkaa taas hyvin.

Asiaan. Ootteko nähny sen mainoksen, jossa kaks tyttöä tulee punttikselta, ja toinen valittaa ku on lihakset kipeet. No tähän toinen heittää näppäränä tsubuna vinkin: “Ota aspiriinia! Niin mäki teen!” Siis WTF?!? Mistä lähtien kuntoilusta tulleeseen lihassärkyyn on ollu ihan ok napsia tabuja?! Venytelkää, helvetti.

Joskus aiemmin kyseenalaistin ikäni ja terveyteni apteekkilaskun vuoksi. Tähän jatkona tulin pohtineeksi, että onko alkoholisti, jos yksien pikku illanistujaisten tölkkipantit ylittää 10 euroa? Nääh, se on vaan merkki siitä että oli hyvät bileet! Ja nää todella oli.

Kiitos kaikille jotka muisti mua synttäripäivänäni. Ja kiitos niille, jotka oli meillä bileissä puoli kolmeen ja joiden avustuksella syntyi seuraavanlainen ajatuskulku: “Ei me keritä enää baariin… Mitä? Kesäaika? Talviaika?! Kellot!! Taksi!! BAARIIN!!!” Ja kiitos myös niille ilmeisen kuuroille naapureille, jotka eivät kokeneet tarvetta jakaa minkäänlaista noottia seuraavana päivänä.

Olen nyt suoriutunut 10 ensimmäisestä päivästä kaksseiskana. Vaikka olen jo ehtinyt juoda viinaa pikkupanimon kuukausituotannon verran, oksentaa, menettää puhekykyni ja maata sängyssä näistä kymmenestä päivästä kolme - vieläpä kaikki eri syystä, niin yhä porskuttelen menemään täällä. Ehkä mun onni on siinä, että loppujen lopuks olen kuitenkin rokkari vain sielultani, ja elintapani ovat ehkä hieman terveemmät. Mitä ei kyllä varmasti allekirjoita kumpikaan viimeisen kahden viikon aikana luonamme vierailleista ulkomaan elävistä.

Majatalomme on nyt sulkenut ovensa tältä syksyltä, uusia varauksia ei ole toistaiseksi tehty. Kulunut syksy on kyllä ollut (tapahtuma)rikasta aikaa, ja muistot hetkistä omiaan pitämään syysmasennuksen loitolla. Koti tuntuu omituisen tyhjältä, mutta elämä sen sijaan ei. Vielä kun pääsis eroon tästä syysflunssasta, joka osasi kolkuttaa taas, kun olin romahduttanut vastustuskykyni pohjamutiin. Notta terkkuja täältä inkivääriteen hellästä huomasta!