Mä tiedän että mä kerjään nyt verta nenästäni, sillä tällaisilla asioilla ei saisi pilailla, mutta… Törmäsin töissä mielenkiintoiseen juttuun.
Lainaan nyt raamattuani Wikipediaa:

“Suurin osa ihmisistä kykenee päättelemään keskustelukumppaninsa ruumiinkielestä ja muista pienistä vihjeistä huomattavan paljon. […] …llä ei ole tällaista kykyä, ja […] saattaa olla sosiaalisesti yhtä “sokea” kuin […] ei esimerkiksi välttämättä ymmärrä hymyn tarkoitusta […] eivät useimmiten osaa lukea rivien välistä vaan käsittävät sanatarkasti mitä sanotaan…”

Kuten kaikki tietysti heti arvas, kyseessä on eräs lievä autismin muoto. Ja jatkuu:

“…paljon yleisempi miehillä kuin naisilla: […] vain noin viidesosa on naispuolisia. Naiset tosin lienevät alidiagnosoituja johtuen siitä, että oireisto ei ole heillä yhtä näkyvää.”

Hmmm.

Edit 27.9.: Timo sanoi, ettei se tajunnut tätä juttua. Ei kai tähän voi muuten vastata kuin toistamalla tuolta yhden kohdan: “…eivät useimmiten osaa lukea rivien välistä…” Tai sitten mun huumorintaju vaan on yksinkertaisesti ihan omissa sfääreissään.

Nyt on aika hioa taistelusuunnitelmat huippuunsa ja kaivaa poteroa vähän syvemmäksi: tv-lupatarkastaja on kohta sinunkin ovellasi. (Jotenkin on semmonen hytinä, että kummallakaan tämän blogin lukijalla ei ole tätäkään maksua kuitattuna.)

Varoittivat sentään etukäteen. Tosin mä uskon, että tää ennakkovaroitus alkavista tarkastuksista menee samaan kastiin kuin ne poliisin liikennevalvontakamerapömpelit, joissa ehkä joka kymmenennessä on jotain. Hyvinkää-Rajamäki -välillä tosin on oikeasti kamera.

Mielestäni koko tv-lupamaksu on niin venäjää kuin olla voi. Vai mitä sanotte tästä, pätkästä tarkastusvaroituksen mukana tulleessa lehtisessä (jonka kannessa oli muuten Jasper Pääkkönen - minkä ilmeisesti pitäis jotenkin saada mut tuntemaan suurempaa tarvetta maksaa tv-lupa. Ei tajuu.): “Asun yksin, mutta työni takia minulla on kaksi asuntoa eri paikkakunnilla. Onko minun tehtävä kaksi ilmoitusta?” Ilmeisesti tää oli siis semmonen FAQ (lausutaan fakjuu) -lehdykkä. No, tässä vastaus: “Sinulle riittää yksi ilmoitus, koska et voi katsoa tv:tä kahdessa paikassa samaan aikaan. Toisen asunnon on oltava aina tyhjillään eikä asuntoa voi lainata esimerkiksi ystävän käyttöön.” Näin. Täällä meidän venäjällä tosin valtion virkaa vetää Viestintävirasto.

Söin otsikosta puolet juuri lounaaksi. Olen löytänyt uudelleen menneiden vuosien kesätyöpaikkaeväsmenun, sillä viime viikollakin söin pinaattilettuja. Oikeestaan mun pitäis tehdä töitä valtavalla vimmalla, mutta tuossa syömisen ohessa surffaillessa osu näkökenttään niin tökerö juttu, että pakko taas lähettää se tätä kautta koko maailman tietoisuuteen.

Tsekkaa tämän päivän Iltasanomat. Ja tee se pian, koska kun tuo etusivu tuosta katoaa, niin koko vitsi on historiaa.

Siinä pääuutisessa Herra Puhemies Niinistö “puhuu nyt tsunamista”. Ja buustatakseen tätä muutaman vuoden takaista kiistämättä traumaattista kokemusta Iltasanomat on nostanut Saleen liittyväksi kakkosotsikoksi Niinistön traumaattisen sukkaongelman. Olenko mä ainoa, jonka mielestä nää kaks njyyssiä rinnan on ehkä aavistuksen verran kornia?

Mutta liittyen tohon sukkaongelmaan, mulla on aivan patenttiratkaisu! Jonka tietysti olen itse empiirisesti testannut. Mä en koskaan osta kaksia samanlaisia sukkia. Kaikki mun sukat on kyllä mustia, mutta kaikissa niissä on varressa joku “sikahieno” kuva. On sammakoita ja pääkalloja ja nalleja ja kukkasia… Kun sukka on jalassa ja housut myös, näyttää sukat ihan tavallisilta mustilta sukilta. Mutta pesukoneesta otettaessa ei ole minkäänlaista ongelmaa löytää pareja. Kyllä mä oon sitten viksu! Että ei sitten Sale muuta kun Lindexille ja Seppälään ostamaan omia nalle- ja kukkasukkia! Ja mun kaverit voi ihan rauhassa jatkaa nauramista mun typerille sukille. Koska mä tiedän että tää toimii.

Edit: Kotvasen ajatustyön jälkeen lisäsin sanaan ’sikahieno’ lainausmerkit.

Meillä on uusi lööppijulkkis. Tai ei ehkä uusi, mutta jollain tapaa reformoitunut (onkohan tää ees oikee sana? No, kuulostaa pätevältä, se riittää). Nimittäin VILLE VALO. Mä olin joskus muinoin melko fanaattinen HIM-diggari. Kunnes ei enää pokka pitänyt sen neljännen albumin sanoja lukiessa. Pari otetta: “this fortress of tears”, “tears keep falling on the floor”, “but my river of tears has run dry”, “when angels cry blood”, “I taste your tears like you’re next to me”…

Että nyy-yyh. Näitä me joskus räkätettiin viinipäissämme Lauran kanssa Hyvinkään kämpän lattialla. Mut joo. Kyllä mä siis vieläkin HIMistä tykkään, kaikki levyt sitä balladikokoelmaa lukuunottamatta löytyy. Ja huomennako se oli kun taas tarttis pistellä sklobot kohti topteniä.

Mutta palataas taas pois minusta johonkin aiheellisempaan. HIMin kovimpina hype-aikoina herra Valo oli tietysti lööpeissä ihan tahtomattaankin, useimmiten kyllä hyvässä. Sitten oli pitkään hiljaiseloa, kunnes alkoi kukkaruukut hajoilla ja naapurisopu rakoilla. Ja sitten taas hiljaista.

Kunnes se meni sinne hoitolaan. Mitähän mömmöjä ne on sille siellä annostellu, kun nyt pukkaa joka päivä uutta informatsuunia: Ensin herra Valo tietysti avautuu alkoholismistaan, mitä seuraa luontevasti muiden rokkareiden selkääntaputtelua - että hyvä kun joku puhuu tästä vaietusta ongelmasta. Miten niin vaietusta? Aika kovaa mölyä ne rokut osaa itestään kännissä pitää, on se täällä kulmilla nähty. Se ei ole nätti näky kun eräskin jättilampi tuiskahtaa pyllylleen Hesarilla. Mutta Valo pistää lisää vettä myllyyn: “Oksensin verta!”, mitä seuraava on sujuvasti tieto V. Valon perustamasta uudesta firmasta. Villellä on myös infektiokammo, mikä nousee pintaan kun joutuu laulamaan samaan mikkiin toisten solistien kanssa. Häh? 1,2 miljoonaa jöröä viime vuonna, osta oma mikrofoni hyvä mies! Mutta, eipä tässä tietenkään vielä kaikki. Tänään kansa kohahti, kun herra Valo kertoi, ettei ole harrastanut seksiä puoleen vuoteen! Siis un-fuckin’-believable. Ja heti on jonoa tornitalon ovella.

Villestä on siis tullut häkellyttävän höllähuulinen median suhteen. Sillä eihän toki ole niin, että tämä on se yksi ja ainoa Rolling Stones -lehden haastattelu, jonka joka ikinen erillinen aihe poimitaan omaksi lööpikseen, jotta saataisiin läpyskää myytyä vielä ensi viikollakin…

Toi prkln naamakirja häiritsee jo mun elämää ja siitä raportointia, eli tän blogin kirjoittamista. Tai sit kyse on siitä, että se on kuihduttanut mun elämän niin, ettei siitä ole enää mitään raportoitavaa. Ikäänkuin kaikki aiemmat kertomukseni olisivat olleet jännittävissä käänteissään vertaansa vailla.

Facebook on tavallaan ihan kiva, mut toisaalta ihan pirun rasittava. Valokuvien esittelykanavana se toimii hemmetin hyvin: on viihdyttävää katella muiden kuvia ja etenkin jaella omaa pärstäänsä kaikkien muiden ihailtavaksi. Mutta sitten se kaikki muu kilke ja kalke.. “Hei, mä heitin sua pallolla, hihii! Nyt sun pitää heittää se pallo eteenpäin!” …öööh? Isot ihmiset palannu hiekkalaatikolle. Ja tällä kertaa ne ei todella osaa lopettaa.

Tein tänään havainnon. Tai oikeastaan mä oon tehnyt tän havainnon lukemattomia kertoja, useimmiten kantaessani painavaa kauppakassia kotiin. Mutta nyt kerrankin muistan jakaa tämän merkittävän havainnon muulle maailmalle.

Mä olen toispuoleinen. Huomaan sen erittäin vahvasti (ja häiritsevästi) etenkin silloin, kun kannan sitä äskettäin mainitsemaani painavaa kauppakassia Piritorin Ässästä kotiin (Piritori=Ikuisen Vapun Aukio*, in case joku ei puhu sörkkaa). Kassia on ihan helppo kantaa toisessa kädessä, omassa tapauksessani oikeassa, mutta kun se käsi väsyy ja teen lentävän vaihdon vasuriin, ni ei tuu mitään. Kropan asento muuttuu kohtalaisen epämuodostuneeksi ja kauppakassi osuu koko ajan jalkaan. Kiusallista. Käytännössä tämä johtaa siihen, että kotimatkani kaupasta kotiin on hilpeän näköinen suoritus jatkuvaa “kassi oikeassa, kassi oikeassa, kassi vasempaan, kassi oikeaan, kassi oikeassa, kassi oikeassa….” -sarjaa. Onneks se ei tässä meijän nurkilla oo ihan niin nuukaa.

Mutta siis, joku ihmisen anatomiaa paremmin tunteva (esim. Cosmo) on kyllä joskus sanonut, että ihmisvartalo on epäsymmetrinen. Mutta ilmeneekö se kaikilla tällä tavoin käytännön häiriönä? Ehkä se johtuu taas kerran siitä, että mä oon vasuri. Tai sit mä en vaan osaa. Kantaa kauppakassia himaan. Ylevää.

*) Niin siis virallisestihan se paikka on Vaasanpuistikko, mikä on vähintäänkin parodinen nimi. Ei oo paljo puistikkoa näkyny, ja Vaasakin katua lukuunottamatta aika kaukana. Sen sijaan piriä ja vapputunnelmaa löytyy kyllä päivittäin. 

Liityin eilen Facebookiin. Ja tänään aloin laittaa sinne kuvia ja etsimään kavereita. Että se siitä sitten. Game over.

Ja kuten todettua jo useampaan otteeseen, nyt on syyskuu, ei siis enää elokuu, mistä nokkelimmat pokkelimmat voivat tehdä sen johtopäätöksen, että kuu on vaihtunut. Ja kuun vaihteen väistämättömänä ilahduttajana, tattadadaaa: Hakusanat Top 8 Elokuu 2007! Ja nämä ei siis ole suosituimmat ja käytetyimmät hakusanat, vaan ihan mun henkilökohtaiset feivöritit. Aika all time, etten sanois. Ja jos joku ei nyt tajuu mis mennään, niin katso tämä.

Pidättäkää hengitystänne, tässä tuloo:

• eilinen iltalehti (mitä sitä nyt suotta iltalehti.fi -sivustolle arkistoja selaamaan)
• aivosolujen tuhoutuminen (reseptit täältä!)
• miten tulee rusina (tää blogi on siis silkkaa tiedettä)
• ulkomaille vauvan kanssa (toivottavasti lukija käsitti erheensä välittömästi)
• neekeri (lyhyt ja ytimekäs hakusana, hyvä hyvä)
• sufee (mitä, onks tääl joku rajamäkeläinen liikenteessä? Ei tää oo mikään sana missään muualla)
• demis rodos (auts)
• isot vitut (moro)

Että näillä mennään taas etiäpäin.

Edit. noin 2 minuuttia alkuperäistekstin julkaisusta: Ja niin sitä vaan ihminen uutta oppii kun vanhaks tuloo! Ei auta omia sufee-sanaa Rajamäkeen - guuglailinpa sen sitten itsekin ja kas, se onkin vallan stadin slangia! Alkujaan tosin tais olla tsufee, mutta kuitenkin. Ja tästähän päästään vain ja ainoastaan siihen päätelmään, että Rajamäki todellakin on tsadin suburbia.

Adalminan tilitys pysäytti ajattelemaan, että miltä tänään tuntuu. Tässä on vedetty niin talla pohjassa viimeset viikot, ettei oo paljoa kerennyt itseään kuuntelemaan. Totesin, että nyt on niin kummallinen olotila, että ihan itteensäkin jännittää.

Olen koko kesän jaksanut aika ajoin ahdistella, että voi kuinka pikku-Katille nyt tulee kamala syksy ja kamala kevät. Ja nyt se Syksy from Hell sitten pukkas eetteriin, kesä on virallisesti ohi kun Englannin ystäväkin saateltiin lauantaina lentokentälle. Tekosyyt koulu- ja duunihommien pakenemiseen on loppuunkaluttu. Finito. Kaput. Pois sieltä vällyn alta ja kohtaamaan todellisuus. Jo etukäteen olen kiillottanut peitseni harakiriä varten, kun odotettavissa kuitenkin on sietokyvyn ylittävää ahdistusta ja vitutusta.

Ja kas, väsyttää, se ei liene ylläri. Mutta mitä mitä? Ei vituta. Ei tipan tippaa. Hämmennys on valtava. Töissä puhaltaa selkeesti uudet tuulet, hommia riittää ja itsekin kokee tekevänsä jotain hyödyllistä, vaikka kaikki on yhtä sekavaa kuin ennenkin. Ja vaikka serotoniinin ylläpitämät kemialliset onnellisuustasot ovat taas kerran takuulla valahtaneet pakkaselle, niin ei ahdista edes gradun aloittaminen. Päinvastoin, oikein palan halusta päästä siihen kiinni. (Joko joku soitti valkotakit?)

Niin ja bonuksena mä oon edelleen vähän kipeä. Ja köyhä, sitä etenkin. Että sitä suuremmalla syyllä: elämme jännittäviä aikoja. Tää on jo niin huolestuttavaa, että taidan sulkeutua illaksi kotiin odottamaan, että tämä olotila menee ohi ja sitten syöksytään taas rytinällä ahdingon suloiseen alhoon. Sillä mitäs ne sanookaan liian pitkästä ajasta veden alla: Juuri ennen hukkumista tuntuu vaarallisen hyvältä…