Juhannusjuhlat juhlittu. Henki pihisee edelleen, joskin vähän ujolla liekillä. Kaikilla sen sijaan ei pihise lainkaan. Ottaa aivoon, kun hengenlähdön syynä on täysin oma känniurpoilu tai muuten vaan liiallinen dokaaminen. Ei omaan oksennukseen tukehtuminen ole lainkaan coolia, vaikka siinä seuraileekin Jimi Hendrixin ja Bon Scottin jalanjälkiä. Nääkin kaverit oli ehkä siistejä tyyppejä eläessään, mutta melko säälittäviä kuollessaan.
Itse panin merkille tuossa juhannusmökkeilyn lomassa, miten suorastaan fiksuksi oman kaveriporukan juhlatoiminta on muuttunut ton viinan roolin suhteen. Muutaman vuoden takaa on jotain hämäriä muistikuvia kello kuus aamulla järven ääressä raakana kiskotusta kossusta. Joko tässä on toleranssi kasvanut tai sitten vanhemmiten hauisliike hidastunut, mutta lopputulos oli kuitenkin miellyttävämpi. Jää ihan oikeita muistoja, ei vain niitä hämäriä ”mullon sellanen muistikuva, että…”
En tiedä onko se sitten epätoivoista yritystä pitää kiinni katoavasta nuoruudesta, mutta jotenkin tuntuu että tuosta fiksuudesta onkin sitten pelottavan lyhyt matka tylsyyteen ja nihkeyteen.. Otetaan huikka salmaria ja valvotaan sellanen pois, kaikki mukaan? ;)
Kyllä se vaan valitettavasti niin on, että vanhuus/tylsyys ei tule yksin ja kävelevät valitettavasti käsikädessä. Se, että pitää itseään edelleen elämää suurempana juhlijana, ei valitettavasti päde ympärillä samaa vauhtia kasvaviin ystäviin… Ainakaan usein. ”Jos tiimi on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki”, niin valitettavasti sitä ei voi soveltaa sanomalla ”juhlat ovat niin hyvät kuin sen vahvin lenkki”, vaikka puhutaankin päin vastaisista asioista (jing & jang). Tämän olen valitettavasti huomannut niin hyvässä kuin pahassakin. Tuntuu, että on bileet ovat nykyää kovin laimeita, kunnes menee taas Rajamäkeen.
Mistä löytyisi se ikioma smurffimaa, jossa kaikki olisivat yhtä hauskoja ja kovia viihdeihmisiä (tasa-arvoa kunnioittaakseni) kuin itse? Totuus taitaa vain valitettavasti olla siellä peilin toisella puolella. Vanhemmiten sitä tulee liian kriittiseksi kaiken suhteen, jolloin päädytään usein tähän lopputulokseen: Joko mennään liian hiljaa tai sitten liian lujaa!
Kun hyväksyy oman ”kehityksen”, ei tule ikäviä yllätyksiä!
Ja ainahan voi ottaa vielä sen yhden, jolloin bileet ovat yhtä hauskat kuin sen kovin lenkki… Eli sinä itse!!!
Aamen, veliseni. :D